mistä tietää että on masentunut?
perheessämme on lapset 3v ja 6kk. taloudellinen tilanne on heikohko ja nyt alkaa myös mieheni ja minun välini kiristyä.
lasten kanssa, etenkin tuon 3-veen kanssa on ajoittain aika haastavaa ja nyt olen huomannut että minua väsyttää ihan koko ajan (nukun n.8 tunnin yöunet, joskus enemmänkin). hermostun pienestäkin vastoinkäymisestä ja jännitän todella paljon esim. töihin menemistä tai mitä tahansa poikkeamaa päivittäisessä rutiinissa.
minua myös itkettää helposti. varmaankin olen vielä hormonihuuruissa, mutta voisiko tämä ollaa myös jo orastavaa masennusta?
Kommentit (10)
testit antaa hyvin osviittaa. Ja jos sinusta tuntuu että olet masentunut, niin ehkä sitten olet.
toisaalta, kukapa pienen lapsen äiti ei ärsyynny helpommin kuin ennen tai nukkuu vähemmän kuin ennen.
voisi olla hyvä aika miettiä elämää ja katsoa, voisitko helpottaa sitä jollain tavalla. Rahahuolet ei oo helppoja kantaa. Saatko juteltua asioistasi jonkun kanssa?
mutta en oikein tiedä mistä aloittaa purkaminen. ap
lähinnä vain sunnuntaisin, jotta saamme talouttamme parempaan kuosiin. toisaalta työhön paluu jännittää ja ne kerrat joina olen käynyt työpaikallani olen ollut aika herkkä muiden ihmisten kommenteille itsestäni.
oikeasti vakavat asiat (ero, läheisen kuolema, työttömäksi jääminen tms.) vaan vähän kaikki pientkin vastoinkäymiset? Tyyliin että "nyt mä en enää kestä kun tämä suihkukin irtosi ja putosi mun päähäni, en enää pysty elämään tällaista elämää..."
Siinä mulla menee itselläni masentumisen raja. Parhaillani tasapainottelen just tässä kohtaa.
ainakin on masennusoire. Mä pelkäsin masentuneena joskus töihin menoa niin että itkien menin, tosin olin kauan ollu pois työeläämstä ja sitten menin vaativalle osastolle sh:ksi ja hoitoalan työyhteisöt on joskus aika kurjia... mutta se työ on hyvää "terapiaa", koska siinä voi kokea onnistumista ja aikaansaamista, saa olla aikuisten kanssa (yleensä) ja keskittyä paremmin kuin lasten kans kotona, pääsee irti tavallisesta kotiarjesta ja näkee muutakin kuin kodin seinät. Työssäkäynti myös ehkäisee masennukseen liittyvää eristäytymistä.
oikeasti vakavat asiat (ero, läheisen kuolema, työttömäksi jääminen tms.) vaan vähän kaikki pientkin vastoinkäymiset? Tyyliin että "nyt mä en enää kestä kun tämä suihkukin irtosi ja putosi mun päähäni, en enää pysty elämään tällaista elämää..." Siinä mulla menee itselläni masentumisen raja. Parhaillani tasapainottelen just tässä kohtaa.
¨
mies on myös alkanut ärsyttää, kun puhuu vain eikä toimi. olen jo kerran ollut lähteä yhteisestä kodistamme lapset kainalossa kun alkoi ottaa päähän oikein tosissaan!
ainakin on masennusoire. Mä pelkäsin masentuneena joskus töihin menoa niin että itkien menin, tosin olin kauan ollu pois työeläämstä ja sitten menin vaativalle osastolle sh:ksi ja hoitoalan työyhteisöt on joskus aika kurjia... mutta se työ on hyvää "terapiaa", koska siinä voi kokea onnistumista ja aikaansaamista, saa olla aikuisten kanssa (yleensä) ja keskittyä paremmin kuin lasten kans kotona, pääsee irti tavallisesta kotiarjesta ja näkee muutakin kuin kodin seinät. Työssäkäynti myös ehkäisee masennukseen liittyvää eristäytymistä.
kommentit jotka liittyvät itseeni, sattuvat. tänään pahoitin mieleni työpaikalla käydessäni kun joku (joka ei ole ikinä nähnyt miestäni) kuvaili häntä aika rankasti yleistäen. tästä tein suoran johtopäätöksen että minusta on puhuttu selkäni takana tälle henkilölle eikä ilmeisesti kovinkaan hyvällä mielellä.
muitakin testejä netistä löytyy.
http://www.tukiasema.net/gallup/default.asp?gallupID=19