Onko muita, jotka eivät voi sietää mitään draamailua enää

En kestä omassa elämässäni, mutta katson kyllä kaukaa sivusta ja naurattaa miten jotkut on typeriä vielä vanhoinakin. Siellä ryppyiset kurpat ja vitjapalliukot luulee olevansa haluttavia ja kiinnostavia. No onhan ne, mutta lähinnä sen vuoksi että mikä mielenterveysongelma pitää yllä tuota käytöstä😁

Olen omasta mielestäni rauhallinen ja hyväntahtoinen, silti mulle on huudettu kurkku suorana ilman syytä. Pidän sellaista vähä-älyisenä, mutta noillekin löytyy puolustajia.

Minusta sekin on draamaa ja vallankäyttöä yhtälailla kuin huutaminen, kun aletaan mykkäkouluun. En katsele. Huutaessa on ratkaisevaa, että korottaako vain ääntään puolustaessaan mielipidettään vai pyrkiikö manipuloimaan, alistamaan, pakottamaan  ja painostamaan toista. Ikinä ei saa mennä henkilökohtaisuuksiin, haukkua toista, edes kuiskien.

Täällä! Muut ympärillä pyörittää jotain ihmeen "kauniit ja rohkeat" draamaa ja jaksavat vatvoa mitä kukakin tarkoitti kun teki noin tai sanoi näin. Hirveät kilarit pikkuasioista. Asioita ei laiteta mittasuhteisiin vaan paisutellaan asioita räjähdysasteelle. En jaksa sellaista yhtään enää. Äitini ja mieheni ovat pahimmat tällä hetkellä.

Mies kun alkaa pauhaamaan, laitan luurit korville ja painun toiseen huoneeseen tabletin ääreen ja palaan kun tilanne on ohi. Äidin puheluihin en vastaa.

Ja juhannus edessä... ahdistaa jo valmiiksi kun tietää mitä on tulossa. Mulla on jo teltta ja makuupussi pakattuna autoon niin voi lähteä yksin metsään kun draama alkaa.

Lapsuudenkodissani oli alkoholismia ja siitä seurasi paljon huutoa ja kaikkea säätöä. Oma perhe-elämäni on huomattavan rauhallista ja olen siihen tyytyväinen. Erimielisyydet hoidamme muulla tavoin kuin huutamalla.

Veroasiat voivat herättää kuumia tunteita :D

Minä en jaksa draamailua enää yhtään, semmoista se sano sitä ja sit se toinen sanoi tätä, mutta tarkottikohan se nyt kuitenkin tuota blaa blaa ym kyräilyä. Mutta en harrasta myöskään mitään mykkäkouluja, puhun asioista rauhallisesti jos on jotain selvitettävää jonkun kanssa.

En voi sietää. Heti jos hoksaan, että ihminen tekee tikusta asiaa ja kaikesta saa draaman aikaiseksi, niin pyrin pysymään kaukana, mikäli se vain on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Minä en jaksa draamailua enää yhtään, semmoista se sano sitä ja sit se toinen sanoi tätä, mutta tarkottikohan se nyt kuitenkin tuota blaa blaa ym kyräilyä. Mutta en harrasta myöskään mitään mykkäkouluja, puhun asioista rauhallisesti jos on jotain selvitettävää jonkun kanssa.

Tuostahan sen draamailun tunnistaa. Omaan soppaan sotketaan kaimat ja kummin kaimat, kun se ja se sano niin ja näin..

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Muut ympärillä pyörittää jotain ihmeen "kauniit ja rohkeat" draamaa ja jaksavat vatvoa mitä kukakin tarkoitti kun teki noin tai sanoi näin. Hirveät kilarit pikkuasioista. Asioita ei laiteta mittasuhteisiin vaan paisutellaan asioita räjähdysasteelle. En jaksa sellaista yhtään enää. Äitini ja mieheni ovat pahimmat tällä hetkellä.

Mies kun alkaa pauhaamaan, laitan luurit korville ja painun toiseen huoneeseen tabletin ääreen ja palaan kun tilanne on ohi. Äidin puheluihin en vastaa.

Ja juhannus edessä... ahdistaa jo valmiiksi kun tietää mitä on tulossa. Mulla on jo teltta ja makuupussi pakattuna autoon niin voi lähteä yksin metsään kun draama alkaa.

Kuulostaa ihan hirveältä😕

Joudut siis pakenemaan metsään lähipiirisi ihmisiä?

Onko sinulla lapsia? Vai mikä ihme pitää sinut tuollaisten ihmisten vaikutuspiirissä?

Olisi kiva jos palstallakin joku ei aina draamailisi ja inttäisi, voisi keskustella asiallisesti.

Mä en kestä puhumattomuutta mutta en draamailuakaan. Mun lapsuudenkodissa oli sellaista että negatiivisia asioita ei käsitelty. Ongelmat lakaistiin maton alle. Mä päätin että omat lapseni saavat kertoa mulle mitä vaan. En vaikene mutta en myöskään huuda, hauku ja syyllistä, kuten heidän isänsä tekee. Ja se onkin toiminut. Vielä teini-ikäisenä

kertovat mulle asioistaan avoimesti - toisin kuin isälleen.

Mut en mä mikään pyhimys ole, mun mielestä juoruilun suhteen ei voi vetää nollalinjaa. Ympäristössä olevat ihmiset ja heidän tekemisensä vaikuttavat usein jollain tavalla myös meidän elämäämme. On silkkaa itsevarjelua etten lähde työpaikan kahvipöydän juorurinkeihin mukaan. Liiallinen nokan työntäminen toisten asioihin voi kääntyä itseä vastaan. Voin kyllä sanoa mielipiteeni jonkun tekemisistä neutraalisti, mutta yritän muistaa sanoa kaikista myös jotain positiivista.