milloin voi mennä seksuaaliterapia

Sinne voi mennä silloin kun itsestä tuntuu että sitä tarvitsee, ei tarvitse olla mikään hirveä ja iso ongelma. Tosin sinun tapauksessasi kuulostaa siltä, että ongelmat ovat melko suuria, kyllä sinuna menisin jos on varaa ja halua. Riippuu ihmisestä, tilanteesta ja terapeutista, saako siitä mitään apua, mutta ehdottomasti kannattaa yrittää.

Itse kävin erään traumaattisen tapahtuman jälkeen seksuaaliterapeutilla, en tiedä auttoiko se ongelmaan muuten mutta ainakin sain keskusteltua jonkun kanssa asioista joita oli tapahtunut ja sain siten tukea. Parempi sekin kuin vain omassa päässään miettiä ja tuskailla.

Kiitos vastauksesta, ja rohkaisusta. Seuraava este on sinne meneminen. Seksuaalisuus ja sen ongelmat on itselleni ihan älyttömän arka ja nolo aihe. Edes vaimo ei tiedä kaikkea kun en vain ole kehdannut kertoa. Se häpeä on melkoinen kun et kykene seksiin tai että orgasmi sattuu tosi kipeää.

Oletko miettinyt, että tuo vois kuitenkin auttaa vähintäänkin avautumaan vaimolle? Jos hän päässään taas miettii, että onko hänessä jotain vikaa. Sekin jo lähentää, kun tajuaa toisen ongelman tai tuskan asiasta. Tai ainakin minä ajattelen näin.

Sen verran otettava sanoja takaisin, että kyllä vaimo suurimmaksi osaksi tietää. Siis tulehduksen, vasektomian ja tulehduksen tuomat vaivat mm. Kivuliaan siemensyöksyn ja lievän erektio-ongelman. Tutkimusten tuomat traumat on jotenkin niin arkoja, etten ole kenellekään niistä koskaan puhunut. Toisaalta taas tuntuu siltä että onko traumani liian isoja suhteessa tapahtumiin. Vasektomia ja neljä vajaa viikon reissua sairaalassa kivestulehduksen takia ei kuitenkaan niitä vakavampia ole. Ja se saa miettimättä että vienkö joltain paikan terapiassa jolla on todellisia ongelmia.

No höpö höpö tuolle, että viet joltain muulta paikan terapiassa. Yleensä, jos joku asia paljon mietityttää, niin jotain ”tarttis tehrä”. Yhtä arvokas olet saamaan apua kuin kukaan muukaan tarvitsija. Eikä vaikeita kokemuksia voi oikein laittaa arvojärjestykseen. Jollekin minusta pienelle tuntuva voi olla traumaattinen kokemus ja taas toisinpäin. Rohkeesti vaan avun piiriin.

Kiitokset kirjoittajalle rohkaisusta.

Ihan mielenkiinnosta, onko terapiassa käynnit auttaneet ja kuinka olette uskaltaneet puhua kaikkein arkaluontoisimmista asioista. Se mietityttää, että kuinka sitä uskaltaa niistä puhua.

No minä en ole käynyt seksuaaliterapissa, joten en tiedä auttaako tämä vastaus sua mitenkään. Vastaan silti, enkä osaa lyhyesti tätä kertoa.

Itse hakeuduin psykoterapiaan äitiyden myötä. Pettymys sektiosta ja toisen lapsen synnynnäisen sydänvian myötä. Kun lapsi kiidätettiin toiseen sairaalaan ja toipilaana jäin syli tyhjänä toiseen.

Kaikki näihin kokemuksiin liittyvä hätä ei hävinnyt, vaikka pojan sydän leikattiin ja kaikki meni hyvin. Kukaan ei ymmärtänyt mun tuskaa,( no onhan se elossa), enkä halunnut sillä muita kuormittaakaan.

Tässä kun ei neuvola osannut auttaa ja tuntu koko ajan mylläkkä päässä niin hakeuduin terapiaan. Siinä vaiheessa tajusin, että lapsuuden kokemuksilla (väkivallan todistamista, alkoholismia jne) oli oma osansa sopassa.

Löysin ihanan terapeutin ja itsekin mietin, mitä kertoa ja miten. Mutta lähinnä edelleen siltä kantilta, etten rasittaisi häntä. Luottamus häneen syntyi ja pelkästään se asioiden ääneen sanominen helpotti. Ja samalla tajusin omaa oirehdintaani.

Miksei ammattilaiselle uskaltaisi puhua? Ne tai hän on siellä sinua varten. Ei varmasti vähättele sun kokemuksia tai sit ei oo ammattitaitoa. Et varmasti häviä mitään kokeilemalla terapiaa.

Sitä se porno ja runkkaaminen teettää. Ei kiihota eikä seiso kun pornolla aivonsa puuduttanut. Ei heru ymmärrystä.

Periaatteessa samalla lailla oon itelle sen perustellu miksi en menis, ettei rasita tai onko liian vähäinen ongelma ja suhteessa liian iso, ja sit toki että miten sen asian saan sanottua. Oon kyl muuten puhelias tapaus, mutta tuo seksi/seksuaalisuus ja olletikki ongelmat vetää hiljaiseksi. Marja Kihlström hienosti sanotti ääneen, tunne niissä hetkissä kun havaitset olevasi "viallinen" on musertava, mieli on yötäkin mustempi ja takaraivossa puskee armoton häpeä. Kyllä allekirjoitan täydellisesti.

Nii ja edelliselle, kuinka porno ja masturbointi tähän vaikuttaa?

Tähän olis kiva jos joku seksuaaliterapeutilla käynyt kertois käytännöistä siellä. Minä kyllä luulen, että jo terapian luonne on sellainen, että terapeutti kyselee asiasta, minkä vuoksi sinne hakeudut. Eikös toi oo vähän lyhytkestoisempaa? Tuo mun kertoma psykoterapia oli enemmän mun omaehtoista avautumista ja hiljaakin sai olla, jos siltä tuntu. Löytäisitkö jostain tietoa, miten tuo käytännössä toimii, niin olis matalampi kynnys sit haleutua. Tai sanot suoraan terapeutille, että kysele, että pääsen alkuun. Tsemppiä ja hyvää juhannusta!

Nii siis kuten ensimmäisessä kommentissa sivuutin, tällä hetkellä vasta yritän löytää sen rohkeuden varata aikaa.

Tammikuussa kun urologi tästä vähän vihjasi, multa jäi kysymättä tarviiko olla esim. Lähete. Eli kestosta tai mitään muutakaan en tiedä mitään. Koskaan en ole minkäänlaisessa terapiassa käynyt, ei siis ole kehu. Tällä hetkellä seksuaaliterapia on enemmänkin sellainen pelottava asia.

Kuitenkin joku menee lipsauttamaan että olet niin nuori ei sulla voi olla mitään ongelmia, tai kuten urologi, no pääasia että kusi kulkee. Muiden kanssa on vähä tällästä ja sen kans on opittava elämään. Yhdellekään en ole puhunut hoitojen traumoista, eli urologi ei siis ole tietoinen.

No urologillakin on sitten varmaan ollut fiilis, että nuo kokemukset ovat haastavia nuorelle miehelle. Tee vaikka uus avaus tänne. Tyyliin miten toimii seksuaalitearapia tms. En ehdi enää muuta tänään kirjotella.