Olenko suurihaluinen?
Seurustelen hyvännäköisen miehen kanssa, eli siis hän todellakin vetoaa minuun täydellisesti ulkoisesti ja muutenkin. Rakastan häntä ylikaiken. Se vaikuttaa myös haluihini tietenkin. Koen että haluni ovat ehkä keskivertoa suuremmat. Masturboin joka päivä, joskus useasti päivän aikana. Haluan miestäni koko ajan. Ja jos hän vaikka tuoksuu jotenkin erityisen hyvältä, haluan entistä enemmän.
Kommentit (2)
Ap, tunnettasi kutsutaan alkuhuumaksi tai ainakin näin tulkitsen. Alkuhuuma loppuu yleensä 1-3 vuoden jälkeen tapaamisesta.
MUTTA ei hätiä mitiä, itse olen pitkässä liitossa ja halut ovat säilyneet täsmälleen samana, tosi olen korkean libidon omaava nainen luonnostaan.
Mieheni on myös tajuttoman hyvännäköinen, välillä lähes syntistä kuinka häntä himoan ulkoisesti. Toki ilman rakkautta ja sitoutumista himo ei olisi näin vahva jatkumo joka syventyy vuosi vuodelta.
Tunnistan jonkun biologisen sopivuuden välillämme hänen tuoksustaan joka ei ole muuta kuin hänen ominaistuoksuaan, hajuvedet ärsyttää itseäni.
Ja seksuaaliset himot jatkunut samaa ihmistä kohden yli vuosikymmen, mutta ihan masturbointikin on pysynyt samalla tasolla. Eilen leikittiin miehen kanssa sängyssä, nyt vapaapäivänä makaan kahden masturbaatiosession jäljiltä tyytyväisenä sängyssä. Eläköön seksihelteet ja ilmastointi :D
Aina on epäuskoisia ihmisiä elämässä ja tällä palstalla joille joko kumppanin/seksin satavuus on syystä x mahdottomuus tai sitten elää pakolla suhteessa jossa seksi on lähes olematonta ja kumppani ärsyttää ja menettää aktiivisen osan elämästään kurjuuteen, seksittömyyteen ja itsesääliin.
Suhteita joissa yhteen sopivuus luonteiden ja seksuaalisuuden yhteensopivuuden kanssa on olemassa, se on vaan huonotapaista näyttää onneaan ympärille. Tiedän ihan omista tutuista jotka ei 1. Usko tälläiseen 2. Suuttuu että jollain on elämässä kortit näin hyvin.
Minä valitsen ennen kaikea hyvän suhteen, onnen ja seksielämän joka kukoistaa, kuin joka päiväisen puurtamisen ihmisen kanssa joka ei saaminua hymyilemään, nauramaan ja tulemaan. Osaan tarpeen tullen olla yksin ja onnellinen enemmin kuin yhdessä ja onneton. Minulla on vain yksi elämä ja minä vastaan omasta onnestani.
Minäkin haluan melkein kaiken aikaa, halunnut jo vuosikymenet!