Lue keskustelun säännöt.
Mikä taika on vapaaehtoistyössä?
19.06.2021 |
Tällä palstalla ja monessa muussa yhteydessä neuvotaan esimerkiksi yksinäisiä ja syrjäytyneitä lähtemään vapaaehtoistöihin. Myös työttömille ehdotetaan vapaaehtoistöitä, vaikka ongelmana on nimenomaan palkatun työn puute.
Miksi vapaaehtoistyötä tarjotaan niin ahkerasti ratkaisuksi niin monenlaisiin ongelmiin? Saatan kuulostaa kyyniseltä, mutta minua oikeasti kiinnostaa. Olen joskus itsekin ollut vapaaehtoistöissä, mutta ei se ole käytännössä ollut mitään muuta kuin työn tekemistä ilmaiseksi eli rahanmenon pienentämistä jonkun muun lompakossa. Osaisiko joku valaista asiaa? Mitä kokemuksia teillä muilla on?
Kommentit (10)
Minkälaisia vapaaehtoistöitä olet tehnyt?
Minulla on mielikuva, että vapaaehtoistyöt ovat usein ihmisten tai vaikka kodittomien eläinten auttamista ja siitä auttamisesta tulisi vapaaehtoistyöntekijälle hyvä mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan halua sitoutua mihinkään että vaikka torstaisin klo 18-20 pidät nyt jotain puhelinpalvelua tms. Oikeissa töissä ihan tarpeeksi sitoutumista olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa.
Jos minä en veisi pyörätuolissa olevia tai rollaattoria käyttäviä vanhuksia ulkoilemaan meidän vapaaehtoisryhmän mukana, niin heitä ei veisi ulkoilemaan kukaan. Ei heille palkattaisi kerran viikossa 1,5 tunniksi ulkoiluttajia.
Olen myös MLL:n perhekummi, tapaan maahanmuuttajataustaista äitiä ja hänen lastaan kerran viikossa. Teemme yhdessä kaikenlaista ja äidille ja lapselle on tärkeää, että on myös suomalaisia kontakteja. Itse saan tapaamisista varmaan yhtä paljon kuin hekin.
Yksinäinen ihminen voi tuntea itsensä ja elämänsä merkityksettömäksi. Tätä tunnetta ei ymmärrä, jos sitä ei ole itse kokenut. Vapaaehtoistyö voi tuoda merkityksellisyyden tunteen takaisin ja sosiaalinen kanssakäyminen voi poistaa yksinäisyyttä ( yksinäisyys on ihan tutkimustenkin mukaan vakava ihmisen hyvinvointia alaspäin vievä asia). Toki vapaaehtoistyöhön täytyy olla oma halu ja tuntua omalta jutulta.
Älkää heti tuomitko, mutta myös narsistit pakenevat vapaaehtoistyön pariin etenkin eläkkeelle jäätyään. Siellä on sosiaalisia piirejä ja nokkimisjärjestyksiä, saa ihailua ja yleisöä. Tarjoamalla soppaa torilla hädänalaisten hyväksi, saa huomiota ja gloriaa, onpa tuossa hyvä, epäitsekäs ja vilpitön ihminen. Kaikki katsoo ja ah sitä paistattelua parhaalla paikalla. Kotona tämä vapaaehtoistyöntekijä saattaa olla esimerkiksi puolisolleen kontrolloiva hirviö, ja haukkuu surutta yhteiskunnan huono-osaisia laiskoiksi ja saamattomiksi. Tuttavapiirissä on näitä, ja jännästi kaava toistuu. Kuitenkaan eläinten kanssa nämä eivät tee vapaaehtoistyötä juurikaan, eivät auttele missään piilossa kissataloissa tai likaisissa hommissa, vaan yleisön keskellä jotta pääsee esille. Sopankeitostakin tehdään iso numero läheisille, kuinka monta litraa keitettiin aamuviideltä, ooh, give me attention!
Toinen ihmisryhmä ovat omia tunteitaan pakenevat uhrautujat ja martyyrit, joissa usein myös narsistin vikaa, tosin covert-versiona.
Janan ääripäiden väliin mahtuu tietenkin liuta normaaleja ihmisiä, mutta tässä analyysi nimenomaan niistä, joille vapaaehtoistyö tuntuu olevan oikeasti taianomaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia vapaaehtoistöitä olet tehnyt?
Minulla on mielikuva, että vapaaehtoistyöt ovat usein ihmisten tai vaikka kodittomien eläinten auttamista ja siitä auttamisesta tulisi vapaaehtoistyöntekijälle hyvä mieli.
Viime vuosina olen vain "selvinnyt rahalla" eli silloin tällöin vienyt löytöeläimille muonaa.
Nuorempana olin urheilupiireissä ja paikkakunnan juhannusjuhlilla muun muassa valvomassa järjestystä eli taluttamassa juopuneita, mutta olo jäi aina epämääräisen hyväksikäytetyksi, eikä mitään riemukokemuksia tai ystävyyssuhteita syntynyt. Nyt olen ollut pitkään työtön ja oudoksun säännöllisiä kehotuksia lähteä vapaaehtoistyöhön. Sen toki ymmärrän, että sydämen asian hyväksi tekee kaikenlaista, mutta jollei sitä paloa vain ole mihinkään? Riittääkö muille se ajatus, että jollen minä tätä tee, ei tee kukaan muukaan?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Älkää heti tuomitko, mutta myös narsistit pakenevat vapaaehtoistyön pariin etenkin eläkkeelle jäätyään. Siellä on sosiaalisia piirejä ja nokkimisjärjestyksiä, saa ihailua ja yleisöä. Tarjoamalla soppaa torilla hädänalaisten hyväksi, saa huomiota ja gloriaa, onpa tuossa hyvä, epäitsekäs ja vilpitön ihminen. Kaikki katsoo ja ah sitä paistattelua parhaalla paikalla. Kotona tämä vapaaehtoistyöntekijä saattaa olla esimerkiksi puolisolleen kontrolloiva hirviö, ja haukkuu surutta yhteiskunnan huono-osaisia laiskoiksi ja saamattomiksi. Tuttavapiirissä on näitä, ja jännästi kaava toistuu. Kuitenkaan eläinten kanssa nämä eivät tee vapaaehtoistyötä juurikaan, eivät auttele missään piilossa kissataloissa tai likaisissa hommissa, vaan yleisön keskellä jotta pääsee esille. Sopankeitostakin tehdään iso numero läheisille, kuinka monta litraa keitettiin aamuviideltä, ooh, give me attention!
Toinen ihmisryhmä ovat omia tunteitaan pakenevat uhrautujat ja martyyrit, joissa usein myös narsistin vikaa, tosin covert-versiona.
Janan ääripäiden väliin mahtuu tietenkin liuta normaaleja ihmisiä, mutta tässä analyysi nimenomaan niistä, joille vapaaehtoistyö tuntuu olevan oikeasti taianomaista.
Hieman tuollaista minäkin olen nähnyt. Niitä puuhaihmisiä, jotka hyörivät soppakattiloiden ympärillä ja huutelevat komentoja muille. Samanlainen fiilis kuin yläasteen pesäpallopeleissä, joissa kiljuttiin suut ja silmät täyteen niin, ettei tiennyt, minne olisi pitänyt juosta. Ja sinne soppatykille pitäisi käydä ilmoittautumassa vapaaehtoisesti roskisten tyhjentäjäksi, jotta tulee hyvä mieli eikä työttömyys paina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se avain on läsnäolo. Jaettu kokemus. Enpä usko että muonapussin viemisestä voi tulla niin hyvä olo kuin toisen yksinäisen ihmisen kohtaamisesta kahvikupin äärellä ystävätoiminnassa.
No, jonkun mielikuvitus voi riittää kuvittelemaan se ilo ja kiitollisuus kun pakkaa vaikka lahjoitusvaatteita. Mutta jollakin lailla pitää tuntea se yhteys , se että me kaikki ihmiset ollaan ikäänkuin näkymättömin langoin toisiimme sidoksissa.
Työtön ja yksinäinen tuntee usein aivan turhaan olevansa irrallinen (ja jopa hylkiö). Vapaaehtoistyö auttaa huomaamaan, että on osa tätä ihmisten suurta ja hajanaista yhteisöä.
Vähän offtopiccia... Olen syrjäytynyt ja yksinäinen työkyvyttömyyseläkeläinen, jolle usein vinkataan että vapaaehtoistyöstä voisin saada merkitystä elämääni. Yleensä kuitenkin toivotaan että vapaaehtoistyöntekijällä olisi oma elämä kunnossa muutoin, niin olen todella arka ilmoittautumaan mihinkään.
Onko kenelläkään mitään ideoita matalamman kynnyksen vapaaehtoistöistä? Joku roskien keruu luonnosta on helpoin vapaaehtoistyön muoto mikä nyt tulee mieleen, mutta se on todella yksinäistä puuhaa 🤔
On siinä taikaa sillon, jos kokee jonkun asian itselleen niin tärkeäksi, että haluaa antaa sen asian hyväksi omaa aikaansa ja osaamistaan. Ja kivaa on myös sillon, jos lähtee vapaaehtoiseksi uusien elämänkokemusten takia esimerkiksi johonkin eksoottiseen maahan avartamaan omaa katsettaan maailmasta. Mutta sitä en minäkään ymmärrä, että työttömälle sitä suunnilleen pakkotuputetaan. Halu pitää lähteä omasta itsestä.