Kuvaile onnellinen versio lapsuudestasi

li valtavasti tukiverkostoa. Äiti toi turvaa ja  vakautta. Koskaan ei tarvinnut olla yksin, aina joku oli kotona. Oli oma huone ja paljon tilaa ja lääniä. Oli äiti joka lähti aamuneljältä töihin päivittäin.   Oli isä joka piti kodin lämpimänä ja ruoan pöydässä. 

Olin mummon ja vaarin sängyssä päiväunille menossa ja kainalossani oli Petteri-pupu. Ja mummo lupasi, että herättyäni saan omenapiirakkaa ja maitoa.

Mä olen miettinyt monesti, että lapsuuteni olisi voinut olla ihan superonnellinen ilman vanhempieni alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Kumpikin heistä on loppujen lopuksi ihan hyviä ihmisiä, mutta heidän ei vain koskaan olisi pitänyt mennä yhteen, saati hankkia lapsia. Tuo yhdistelmä sai aikaan päihdehuuruisen ja väkivaltaisen perhehelvetin.

Nyt, päälle kolmikymmpisenä kun katson menneisyyttä mietin, että lapsuuteni jäi kuitenkin plussan puolelle. Minulla oli ihanat isovanhemmat ja sisko, jonka kanssa ollaan edelleen tosi läheisiä. Lisäksi olen tehnyt rauhan vanhempieni kanssa. Olen tajunnut, että he oikeasti yrittivät parhaansa niillä täysin vajavaisilla taidoilla ja se riittää minulle.

Emma K. kirjoitti:

Olin mummon ja vaarin sängyssä päiväunille menossa ja kainalossani oli Petteri-pupu. Ja mummo lupasi, että herättyäni saan omenapiirakkaa ja maitoa.

Ihana.

Äiti ja isä olivat hyvä tiimi ja molemmat tekivät tasapuolisesti kotitöitä. Tukivat toinen toistaan kun tuli vaikeaa. Meitä lapsia myös kannustivat ja ohjasivat hyvään suuntaan. Isä oli rakastava ja ei käyttänyt henkistä väkivaltaa kasvatuskeinona.  Kun itseäni kiusattiin koulussa, se otettiin vakavasti eikä minua syytetty asiasta.  Ongelmani selvitettiin eikä niitä vähätelty.  Näinpä minusta kasvoi oikein onnellinen ja tasapainoinen aikuinen.

Parasta oli kun teimme eväsretkiä lähimetsään isäni kanssa ja etsimme keijukaisten koteja ja peikkojen luolia.

Usein löysimme jälkiä niiden elämästä. Nyt ymmärrän, että isä, kiireistään huolimatta, oli etukäteen valmistellut paikkoja.

Ei mitään kaunista. Joka päivä alkoholististen vanhempien riitelyä.

Nyt DanskeBankin yksi Suomen johtajista.

Kunhan tulen tarpeeksi iäkkääksi (50- vuotiaaksi), jään eläkkeelle ja juopottelen.

Synnyin toivottuna lapsena, enkä mielisairaanhoitajan ja potilaan yhdyntöjen tuloksena.

Helsingissä ei ollut asuntopulaa, vaan sain asua vanhempieni kanssa sen sijaan että minua siirrettiin paikasta toiseen, kun alivuokralaisasunnoissa ei saanut pitää itkevää pienokaista.

No, maailma heittelee. Jokaista.

Isä ei huutanut tai antanut remmiä, jos tein alle kouluikäisenä jotain tahattomasti väärin. Äiti ei jättänyt minua tuntikausiksi iltaisin ja öisin yksin, kun oli töissä. Äiti vei minut silloin hoitoon sukulaisille. Meillä oli joka päivä lämmin ateria kotona. Vanhempani eivät jättäneet minulle sellaista vastuuta, jota lapselta ei voida odottaa. Meillä oli kotona välillä ihan hauskaakin ja nauroimme ja teimme kivoja asioita yhdessä. Äiti ei koskaan uhkaillut laittavani minua lastenkotiin, jos oli vain itse väsynyt kasvattamaan omia lapsiaan.

Lapsuudestani ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Siksipä olen jättänyt vanhempani ja muut sukulaiseni, (isovanhemmat) mätänemään omiin myrkkyihinsä.

Olisipa minulla yhtä kaunista muistoa kuin Emma Koolla.

Jess

Onnellinen lapsuus? Tjaah. Kesät maalla, luonto, sauna, ihmisiä, kahvit heinäpellolla, kirnu, tuvan äänten sorina, uni ja nukahdus.