Tunnetteko ihmisiä, joille työ menee kaiken edelle? Siis kaiken?

Itseni.

Isäni. Ei olla tekemisissä sattuneesta syystä.

Itseni nyt ainakin. Mutta ihan käytännön syistä kyllä, vihaan työtäni ihan hemmetin paljon.

Mieheni.

En tunne. Kaveriporukkani on vapaa-aikaorientoitunutta ja työ on pakollinen paha.

No ei ihan kaiken edelle mutta välillä se on lähes koukuttavaa. Huomenna pyörähdän taas toimistolla. Olen tekemässä pientä läpimurtoa erään mittausovelluksen kanssa. Rakastan tätä työtä silloin kun saan tehdä ja tutkia rauhassa.

T: AMK-inssi

Kyllä menee, yrittäjänä menee kaiken muun edelle. Lapsiakaan ei olla tehty. Mutta töitä riittää.

Kyllä tunnen. Tosin he nauttivat työstään enemmän kuin useimmat muut vapaa-ajastaan.

Kohta 19v. poikani.

Olen miettinyt, että se saattaa olla jonkinlainen pakokeino, jos ei oikein osaa muuta. Tällaiset tuntemani ihmiset ovat aika isolla prosentilla yleensä palaneet loppuun.

Mikäs tässä kun hommia piisaa.

Tänään juuri mietin että kyllä se Huawein heppu on aikamoinen harrastelija. Itse en ole pitänyt lomaa sen jälkeen kun aloitin firman 2001.

Useilla yrittäjällä on pakkokin olla noin.  Muutoin ei pärjää.

Jos työntekijä sairastuu, on pakko astua itse remmiin oli sitten vkonloppu tai lyhyt loma,

Käytännössähän pienyrittäjät eivät tosiaankaan ole koskaan lomalla.

Vierailija kirjoitti:

Useilla yrittäjällä on pakkokin olla noin.  Muutoin ei pärjää.

Jos työntekijä sairastuu, on pakko astua itse remmiin oli sitten vkonloppu tai lyhyt loma,

Käytännössähän pienyrittäjät eivät tosiaankaan ole koskaan lomalla.

Ei se yrittäminen pakko ole. Voit tehdä myös toiselle työtä. Tappiollista (tai hädintuskin kannattavaa) yritystä on turha pyörittää.

Itseni... Ja en ole ylpeä siitä milläänlailla.. 13 vuotta tein töitä, paljon aamustailtaan.. Kesäloman keskeytin tarvittaessa.. Opetin siis työnantajan vuosien saatossa siihen että olen aina valmis työhön.

1,5 vuotta olen ollut nyt kotona, burnout.

Tutustuin lapsiini ensimmäisen kerran vasta vuosi sitten kunnolla sitten vauva ajan.

Aika mahtavia tyyppejä.

Aitoja ja iloisia. Ehkä vähän outoa kun kysellään vieläkin toisiltamme lempi ruokia yms. Kun emme tiedä.

Samalla pilasin avioliittoni. Ollaan kyllä yhdessä vielä, saman katon alla, naimisissa.mutta vieraita toisillemme.

Aika surullinen olo.... Kun ajattelee vuosien taakse.. Kuinka oon kohdellutkaan lähimmäisiä esteenä uralleni..

Harmittaa mieheni joka on vuosia hokenut että vähennä töitä, tutustu lapsiisi..

Tunnen, ex-puolisoni. Työnarkomaanius oli lopulta eron syy.

Onneksi en tunne, itselläni nimittäin kaikki muu menee työn edelle, siis aivan kaikki. Ikävä kyllä rahan takia joudun silti töissä käymään.

Tottakai tunnen, etkö Sinä tosiaan tunne?

Ex-mieheni. Jooa synnytyssairaalassa piti lähteä puhumaan työpuhelua. Lomamatkalla jätti minut ja lapsen yksin ja lähti kesken töihin. Lomaa ei pitänyt koskaan. Aina puhelimessa. Oli vieraalla töissä eli ei edes yrittäjä. Aivan sairasta.

Tapailin joskus vähän aikaa sellaista miestä, tai no... yritin tapailla, kun ei hänellä ollut juuri koskaan aikaa tavata. Ei puhunut oikein mistään muusta kuin työstään, joka siis oli hyvin vaativaa ja kiireistä. Sanoi, että tulisi hulluksi, jos joutuisi tekemään vähemmän hektistä työtä. Tuli tunne, että työ on hänelle pakokeino jostain asiasta/asioista.

Eihän siitä mitään tullut, ja lopetin tapailun. En ymmärrä, miksi hän etsi seuraa, kun elämäänsä ei mahtunut muuta kuin työ.