Naapurin 15-vuotias teini on päättäjäisten iltana vanhempien kanssa kotona
Surullista, omille lapsille päättäjäisilta on aina ollut niin tärkeä tapahtuma yhdessä kavereiden kanssa. Nuorin lapsi (2v vanhempi kuin tuo teini) kertoi, että naapurin lapsi on koulussakin omituinen ja seisoo aina yksin
Kommentit (64)
On todennäköisesti hänen elämänsä onnellisin päivä, kun pääsi niistä idiooteista eroon.
No, kaikilla ei ole kavereita valitettavasti, koska sinun ja lapsesi kaltaisia kiusaajia on olemassa.
Jokainen joka tietää, mitä noissa illanvietoissa puistoissa ja rannoilla on meneillään, arvostaa, että alaikäinen lapsi ei siellä ole. Toki olisi kiva jos muuten löytyisi hyviä kavereita.
Miksi naapurin lapsen pitäisi olla torilla kännissä ja sinun pilkattavanasi...?
Onneksi sun on siellä ryyppäämässä.
Niin no, 15v lapsen paikka ei olekaan rymyämässä puistossa tmv kylillä, siellä ei hyvä heilu eikä järki päitä pakota. Mutta sinähän et siitä välitä, kun et osaa vanhempi olla.
Kaikki eivät vain ole tyhmiä laumasieluja. Parhaiten koulussakin menestyvät vähän nörtit, pikkuvanhat, lapset, jotka lukevat paljon ja siten osaavat haaveilla tulevaisuudestakin eri tavalla kuin työläisten lapset, joiden ainoa tavoite on "päästä" nopeasti aikuiseksi, naimisiin tai saada ainakin pari au-lasta. Ammatti on sivuseikka. Toki on kiva, jos on samoin ajattelevia kavereita, mutta ainakin minä koin, että muut olivat aika lapsellisia ja käyttivät liikaa aikaa hömppään.
Ai, en minäkään ikinä ole missään ollut. Onko se jokin pakko? Meidän 15v otti karkkipussin ja limpparin mukaansa ja lähti isänsä luo.
Surullista tässä on sokeutesi sen suhteen, miten olet kasvattanut lapsesi hyväksymään syrjimisen.
No joo, pään aukominen jääköön tähän. Jotkut lapset ovat liian haastavia ikäistensä kaveriksi, näissäkin tapauksissa osa vanhemmista voi katsoa peiliin. Mutta paljon on sellaisiakin, jotka voisivat kehittyä ihan porukkaan sopivaksi, jos kaikki eivät syrjisi lasta estäen niiden sosiaalisten taitojen kehittymisen.
Vaikutat harvinaisen ikävältä äidiltä
Vanhemmat ovat vastuussa alaikäistensä toihuista, joten 15-vuotiaan kotona viihtyminen on todella iso plussa. Jos oma lapseni olisi noin nuorena lähtenyt jonnekin juhlimaan kavereidensa kanssa, olisin halunnut asettaa tarkan kotiintuloajan ja noutaa lapsen itse juhlapaikalta. Alkoholijuomiahan ei tuon ikäiselle saa lain mukaan kukaan hankkia, joten limubileet voisi olla.
En tainnut itsekään olla missään silloin, ei kiinnostanut ryyppyjuhlat siihen aikaan. Onneksi.
Itse olin tyytyväinen, kun poika lähti. Päivällä puhui illanvietosta kaverin luona, ja ihmettelin nyt illalla, kun ei sitten ollutkaan lähdössä. Kaverit tuli onneksi hakeen.
Ei päättäjäisten ns juhlinta tarkoita mitään juomista. Sen kun hengailevat, juttelevat ja kuuntelevat musiikkia.
Itse olin kotona nyhjöttäviä nuori. Ei kukaan pyytänyt minnekään enkä osannut itseäni tyrkyttää. Ei kauheasti kivoja muistoja.
Ootpa veemäinen naapuri. Mitä se sulle kuuluu kuka tekee mitäkin? Luojan kiitos meillä ei ole naapureita ☺️
No missä hänen pitäisi olla että sinä, jolle asia ei kuulu, olisit onnellinen?
Sun lasten kanssa dokaamassa?
Ihanaa, poliisi sieltä soitti, että meidän Minttu-Oskari on noukittu sammuneena ja housunsa pissanneena kyytiin. Olen niin ylpeä! Hän sentään on jotain!
Niin, että toisella ei ole kavereita. No, minäpä haukun häntä omituiseksi ja teen avauksen vielä mammapalstalle. Kumpikohan tässä on oikeasti se omituinen?
Hanki elämä ja anna naapurin lapsen olla.