Minusta on aina tuntunut että minussa on jotain pielessä, mutta mitä?
En keksi mikä se voisi olla. Olisi ihanaa saada joku diagnoosi, ikinä en ole koittanut mitään kyllä saada, paitsi masentunut olen ollut muutamaan otteeseen elämäni aikana.
Lapsellani tutkitaan adhd:tä ja toisella vanhemmallani on mitä todennäköisimmin Asperger, autismia myös lähisuvussa, joten löytyy kaikenlaista.
Olen opiskellut kolme eri tutkintoa, olin aina hyvä koulussa, mutta jostain syystä työelämässä en oikein tahdo pärjätä. Teen tälläkin hetkellä töitä jotka eivät vastaa tutkintojani ollenkaan. Töitä on kyllä aina ollut, mutta ei oikeastaan omalta alaltani. Minulla on perhe, lasten kanssa pärjään ihan hyvin, mutta parisuhde on vaikea. En vaan saa sitä jotenkin toimimaan ja todennäköisesti ero on tulossa.
Jotnekin tuntuu että olen alisuoriutunut elämässä, arki on usein aika haastavaa, minulla on melko huono stressinsietokyky. Sosiaalisesti olen myös aina ollut vähän kömpelö/tökerö. Mietin tosi paljon miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia, enkä aina vaan osaa. Minulla on pari hyvää ystävää, jotka olleet jo nuoruudesta asti, uusia on vaikea saada.
Kuulostanko teidän mielestänne normaalilta? Voisiko olla aihetta epäillä esim jotain neurologista poikkeavuutta? Mielipiteitä? Tiedän että vähän hankala täällä sanoa mitään, mutta voi kysyä myös lisäkysymyksiä. Pohdin elämääni samalla kun tapan aikaani töissä...
Kommentit (16)
Psykiatriset ja neurologiset vaivat voi olla niin monimutkaisia, ettei niitä voikaan täysin tajuta. Jokainen yksilö on erilainen. Tapaukset on erilaisia.
Fokus siihen miten pärjää, alkusyistä riippumatta. Siis keinoja joilla selviää arkipäivästä.
Osaat lukea ja kirjoittaa, ja työssäkäynti on iso plussa. Ei sulla niin huonosti mene.
Ehkä voisi olla jotain autismin kirjoon piiriin kuuluvaa /Aspergerhommia. Mutta ihmisiä me ollaan kuitenkin, niin ei millään noilla ole mitään merkitystä. Itsellä on luultavasti melkoinen kirjo noita luokituksia, mutta en käy lääkärillä "testaamassa" koska ei niillä ole mitään merkitystä. Ihminen on aina minulle ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatriset ja neurologiset vaivat voi olla niin monimutkaisia, ettei niitä voikaan täysin tajuta. Jokainen yksilö on erilainen. Tapaukset on erilaisia.
Fokus siihen miten pärjää, alkusyistä riippumatta. Siis keinoja joilla selviää arkipäivästä.
Osaat lukea ja kirjoittaa, ja työssäkäynti on iso plussa. Ei sulla niin huonosti mene.
Hyvä neuvo. Osaan kyllä lukea ja kirjoittaa, mutta etenkin sosiaalisissa suhteissa on vaikeuksia ja lisäksi masennusta ja ahdistusta on ollut aika ajoin, ja pelkään aina että se iskee jossain vaiheessa uudestaan.
Ja totta on että psykiatriset ja neurologiset vaivat ovat monimutkaisia ymmärtää. Minulla ei myöskään ole ollut mikään kaikkein tavanomaisin lapsuus, on ollut paljon hyvää mutta toisaalta myös kaltoinkohtelua, sairautta jne. Varmaan siitäkin jotain sitten jäänyt, että ei kykene koskaan olemaan täysin tasapainoinen.
T. Ap
Jonkinlainen kiintymyssuhdehäiriö, traumataustaa? Kertomuksessasi on paljon samaa, mitä itsekin olen kokenut. Minulla on traumatausta, vanhempani ovat olleet hyvin traumatisoituneita itsekin ja olleet tunnekylmiä, kyvyttömiä ja avuttomia vanhemmiksi. Eivät tahallaan tai ilkeyttään, eivät ole vaan osanneet. Lapsuuden kokemukset ovat aiheuttaneet isoja ongelmia koko elämäni ajan. Ehkä sinussakaan ei ole mitään pielessä, vaan olosuhteissa, ympäristössä ja muissa ihmisissä on ollut jotain pielessä?
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen kiintymyssuhdehäiriö, traumataustaa? Kertomuksessasi on paljon samaa, mitä itsekin olen kokenut. Minulla on traumatausta, vanhempani ovat olleet hyvin traumatisoituneita itsekin ja olleet tunnekylmiä, kyvyttömiä ja avuttomia vanhemmiksi. Eivät tahallaan tai ilkeyttään, eivät ole vaan osanneet. Lapsuuden kokemukset ovat aiheuttaneet isoja ongelmia koko elämäni ajan. Ehkä sinussakaan ei ole mitään pielessä, vaan olosuhteissa, ympäristössä ja muissa ihmisissä on ollut jotain pielessä?
Kiitos vastauksesta. Tätäkin olen joskus miettinyt. Toinen vanhempi oli ihan lämmin ihminen, hoivaava vanhempi, huolehti tarkkaan lasten tarpeista. Ehkä jopa hieman neuroottisesti. Toinen taas oli etäinen, arvaamaton ja väkivaltainen, vaikka hänkin sitten välillä kyllä teki lasten asioita, joista on ihan hyvät muistot. Olimme oikeastaan koko lapsuuteni ajan tosi köyhiä ja muutimme paljon. Vaihdoin kouluakin useasti. Lisäksi perheessä oli paljon fyysistäkin sairautta, josta koitui suurta stressiä. Siskoni kuoli tapaturmaisesti päihteiden vaikutuksen alaisena jo 30-vuotiaana..Oli siis koko aikuisikänsä päihderiippuvainen.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen kiintymyssuhdehäiriö, traumataustaa? Kertomuksessasi on paljon samaa, mitä itsekin olen kokenut. Minulla on traumatausta, vanhempani ovat olleet hyvin traumatisoituneita itsekin ja olleet tunnekylmiä, kyvyttömiä ja avuttomia vanhemmiksi. Eivät tahallaan tai ilkeyttään, eivät ole vaan osanneet. Lapsuuden kokemukset ovat aiheuttaneet isoja ongelmia koko elämäni ajan. Ehkä sinussakaan ei ole mitään pielessä, vaan olosuhteissa, ympäristössä ja muissa ihmisissä on ollut jotain pielessä?
Olisitko halunnut vielä kertoa hieman minkätyyppisiä ongelmia sinulla on ollut?
T. Ap
huonot geenit ainakin, kun molemmilla puolilla suvussa adhd:ta ja aspergeria. varmaan sinullakin vähän päässä väpättää.
Kiintymyssuhdehäiriö ja lapsuuden perheestä "lahjaksi saatu" huono itsetunto.
Ei nykyään pääse edes töihin, jos ei osaa markkinoida itseään ja puhua juuri oikeita asioita oikeaan aikaan. Jos ei osaa luottaa itseensä eikä muihin, empii liikaa jne.
t. itsensä suurin sabotööri, tutkitusti nentti, loistava opiskelija muttei kelpaa työelämässä edes siivoojaksi tai puhelinmyyjäksi, koska ei ole koskaan "sopiva". Paras dg joka oli tarjolla, oli PTSD
Vierailija kirjoitti:
Kiintymyssuhdehäiriö ja lapsuuden perheestä "lahjaksi saatu" huono itsetunto.
Ei nykyään pääse edes töihin, jos ei osaa markkinoida itseään ja puhua juuri oikeita asioita oikeaan aikaan. Jos ei osaa luottaa itseensä eikä muihin, empii liikaa jne.
t. itsensä suurin sabotööri, tutkitusti nentti, loistava opiskelija muttei kelpaa työelämässä edes siivoojaksi tai puhelinmyyjäksi, koska ei ole koskaan "sopiva". Paras dg joka oli tarjolla, oli PTSD
Tuo on totta, että nykyään pitää olla sellainen huipputyyppi ja omata monipuolisen osaamisen jotta saa töitä. Toisaalta itse taas omalta alaltani olisin saanut töitä, mutta en uskaltanut ottaa töitä vastaan, koska pelkäsin epäonnistuvani.. Joten siinä mielessä kyllä on varmasti huono itsetunto.
Toisaalta esim äitinä olen melko varma itsestäni, ja äitiys on alusta asti tuntunut luonnolliselta, ja ihmettelen välillä kun osa äideistä (ja iseistä) on niin hukassa omassa vanhemmuudessaan ja samalla kokevat sen niin raskaaksi.
Elikä ammatillisesti on ehkä huono itsetunto, joka johtuu osittain siitå että opiskeluaika meni masennuksen kanssa kamppaillessa. Joissain asioissa siis koen alemmuutta, mutta jossain toisissa olen aika varmakin itsestäni.
T. Ap
Kuka on normaali? Ihmisissä on kaikissa sisällä enemmän tai vähemmän traumaa. Olemme erilaisia, ennen siitä ei tehty listaa diagnooseja vaan kyläyhteisö ymmärsi ja hyväksyi että kylässä asuu erilaisia ihmisiä. Miksi sinun pitäisi olla muuta kuin olet? Tökerö kommentointi on monesti rehellisyyttä, joillakin on enemmän halu ilmaista mielipiteensä. Miksi siitä pitää diagnoosi saada?
Haet vain helppoa ratkaisua siitä, että voisit syyttää jotain muuta tai diagnoosia omasta saamattomuudestasi.
Ja kyllä, tiedän että tulette alapeukuttamaan tämän kommentin, mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ;)
Vierailija kirjoitti:
Haet vain helppoa ratkaisua siitä, että voisit syyttää jotain muuta tai diagnoosia omasta saamattomuudestasi.
Ja kyllä, tiedän että tulette alapeukuttamaan tämän kommentin, mutta se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ;)
Mutta kun en ole saamaton.. Olen tosi työteliäs ihminen ja vastuussa isosta perheestä ja senkin hoitanut tähän asti kutakuinkin kunnialla ilman tukiverkkoja. T. Ap
Ketä kiinnostaa, ei ketään!