Jääkö sinulta paikkoja näkemättä/menoja menemättä kun ei ole ketään kenen kanssa mennä?

Menen yksin.

Menen yksin ja mielelläni menenkin. Ei kompromisseja, ei toisten ihmisten aikatauluja, täysi vapaus muuttaa suunnitelmia milloin vain hetken mielijohteesta.

Riippuu ihan kohteesta. Joihinkin paikkoihin on pakko mennä yksin.

Menen tarvittaessa yksin. Suurimman osan aikuisiän ulkomaanmatkoistakin olen tehnyt yksin. Nykyisin onneksi puoliso tykkää yleensä lähteä mukaan (tai tykkäsi silloin kun vielä pystyi matkustamaan ennen korona-aikaa).

Kyllä. Perheetön sinkku, ei juurikaan ystäviä, kaverit viettää aikansa perheidensä kanssa, tai " parempien ystävien".

Voi olla että jääkin. Mieli tekisi käydä vaikka missä, varsinkin nyt kesäviikonloppuisin (tietty koronan sallimissa rajoissa), mutta miestä ei ehkä nyt joku Tampereen Tallipiha tms kiinnosta ja yksi kaveri menee ihan joka paikkaan aina sisarensa kanssa, joten jos häntä pyydän niin vastaus on poikkeuksetta: "Ei kun mulla on sovittuna Sirkka-Kyllikin kanssa meno juuri sinä päivänä kissanäyttelyyn tms." Eli jätän kysymättä etten häiritse ja koska tiedän jo vastauksen (ja hän vielä ihmettelee miksi en pyydä "koskaan" häntä mihinkään....no tota...). Yksi ystävä on niin kiinni nykyään lapsissaan että haluaa ihan kaiken työltä jäävän ajan viettää heidän kanssaan, no en kysy häntäkään mukaan etten häiritse tai aiheuta kiusallista kieltäytymistilannetta, taas.

Mutta tästä syystä menen paikkoihin paljolti sitten yksin, eipä tarvi häiritä ketään ja voi mennä ihan omalla aikataululla. Toki ystävän kanssa olisi kivempaa, mutta tilanne on nyt tämä.

Paljon menen ja kiertelen paikkoja ihan yksin. Kaikessa rauhassa.

Yksin tälle planeetalle tultiin ja yksin täältä lähdetään. Ei mua haittaa tallustella täällä sillä välillä yksinkin välillä.

Jää menemättä esimerkiksi terassille, ravintolaan tai pakohuoneeseen, perheellisiä kavereita kun tuntuu olevan todella vaikeaa saada mihinkään mukaan. Onneksi minulla on paljon sellaista vaihtoehtoista tekemistä mitä on kiva tehdä yksinkin.

En viihdy kovin hyvin yksin, niin että jää tekemättä. Erosin vähän ennen korona-aikaa ja on ollut vaikea rakentaa uutta elämää, jossa en vaan nyhjää kotona. Moni paikka on tietysti kiinni, eikä ihmisiä ole voinut tavata, mutta pelkään muuttuvani kotihiireksi.

Mulla ei ole mitään "kotiharrastuksia" neulomista, taideharrastusta, puutarhaa tms., joten kotona katson telkkaria, syön, joskun luen tai treenaan. Ei se oikein riitä elämän sisällöksi. 

Kyllä, jää menemättä oikeastaan lähes kaikkialle. Valitettavasti. Silloin kun sattuu olemaan miesystävä niin toki hänen kanssaan mennään joka paikkaan mutta jos olen sinkku, kuten nyt, en saa lähdetyksi mihinkään yksin. Ystäviä tai kavereita ei ole. Sisarus asuu muualla.  Sukuakaan ei ole.

Kävisin mielelläni ulkoilemassa, kirjastossa, kaupoissa luuhaamassa, terassilla ja baarissa, eläintarhassa, kesällä roadtripillä, museossa, lähikaupungeissa katselemassa ja kahvittelemassa, eräjormailemassa teltalla jossain, saaristossa, rannalla. Paljon on asioita jotka jää tekemättä kun olen niin ahdistunut etten kykene lähtemään yksin mihinkään. Töissä käyn mutta sen jälkeen on välillä tultava suoraan kotiin ja nopeasti, edes kauppaan ei kykene aina. Kärsin tästä kyllä.

Ja ei, en mene lääkäriin, en hanki ystäväpalvelusta "ystävää", en pyydä työkaveria mihinkään, enkä tutustu harrastuksissa uusiin ihmisiin koska en mene sinne harrastuksiinkaan. Mutta joo, siinä vastaus kysymykseesi :)

Mä valitsen mennä yksin. Mua enemmän häiritsee joku seuralainen, kun haluan keskittyä ja kokea asioita. Se on sellaista höpöttämistä ja säätämistä aina, ja joutuu tekemään kompromisseja. Ihanaa olla vapaa ja tehdä kaikki just omalla tavallaan.

Minäkn menen yksin mutta ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa kun olen lähtenyt kesken kaiken pois tai painunut jonnekin kannonnokkaan itkemään yksinäisyyttäni kun en onnistu hankkimaan ketään mukaan reissuilleni nauttimaan samoista seikkailuista. Kokemus tuntuu vaillinaiselta kun ei ole ketään kenen kanssa kokea se tai kenelle edes kertoa siitä.