Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsee eroo siitä, että olettaa ihmisten inhoavan itseä
25.05.2021 |
Kerron pari esimerrkiä, mitä minulle on tapahtunut, ja teen näitä asioita ja tajuan mitä olen tehnyt vasta jälkeenpäin
Aika usein käy niin, esim töissä, tai ihan vaan kun joku jossain muualla tulee vastaan ja pitäisi tervehtiä, niin en saa sanaakaan suustani, ellei se toinen ihminen tervehdi ensin. Jotenkin vaan aina ajattelen niin, että se takuulla ärsyttää muita ihmisiä, että häiritsen heitä tervehtimällä. Ja entä jos se jota tervehdin ei edes tunnista minua.
Enkä oikein kehtaa edes puhua muiden kanssa, kun aina tuntuu siltä, että minulla ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa, ja muut pitävät minua jotenkin tylsänä ja omituisena ja inhoavat sitä, jos yritän osallistua keskusteluun tai puhua heille.
Enkä minä edes osaa keskustella, ainakaan isommassa ryhmässä. Jostain syystä onnistun aina aloittamaan puhumisen jonkun toisen kanssa samaan aikaan, enkä oikein ikinä hahmota, että milloin on minun "vuoroni" puhua.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terve. Mulla on ihan tuollaisia samanlaisia juttuja. Ajattelen jotenkin lähtökohtaisesti että muut eivät pidä minusta ja on paras vaan pitää suunsa kiinni, etenkin kun onnistun aina sanomaan jotain typerää. Lisäksi tuntuu, että hermostun aika nopeasti ( kai) tai sitten muut vaan huomaavat minun pahastuvan helposti ja tahallaan ärsyttävät välillä. Tosin, tuntuu usein että myös muut ihmiset päästelevät suustaan sammakoita ajattelematta yhtään miltä toisista tuntuu.
Esimerkiksi en siedä yhtään, ollenkaan, minkäänlaista muille naureskelua. Etenkään, jos nauretaan kun toinen jotenkin vähän mokaa. Tosi rumaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä että porukassa hirnutaan ja toinen on siinä naama punaisena. Kimmastun aika nopeasti myös jos jutut ovat yhtään seksistisiä tai sovinistisia. En siedä mitään vihjailua riittämättömyydestäni jossain asiassa koska olen nainen tai koska edustan tiettyä ammattikuntaa. Saa aika kipakan vastuksen takaisin tällainen tyyppi.
Isossa porukassa olen aika tottunut olemaan hiljaa koska olen huomannut että ajattelutapani poikkeaa melkein aina muiden omasta. Siinä jää sitten muut hiljaisiksi kun minä keksin sanaisen arkkuni avata. Huumoriani ei myöskään oikein ymmärretä, sarkasmini monesti menee ohi yhdelta ja toiselta. Luulen että se tulkitaan tyhmyydeksi tai ilkeydeksi näissä tilanteissa. Sehän ei yleensä ole koskaan tarkoituksena ollut. Joten olen aika hiljaa aina. Siitä taas on seurannut se, että muut kuvittelevat kai todella minun olevan mielipiteetön ja ehkä vähän typerä ihminen jolta ei tarvitsekaan kysyä sitten mitään. Yritetään töissäkin päättää kaikista asioista kysymättä, sovitaan asioista kun en ole paikalla ym ym. Kun sitten huomautan tästä, minut tulkitaan äkkipikaiseksi ja hankalaksi ihmiseksi. Kyse on kuitenkin siitä että hiljaisempi ihminen tulkitaan lapaseksi joka menee muiden tahtomisten mukaan. Voi huoh.