Lue keskustelun säännöt.
Pitikö omat vanhempasi esimerkiksi musiikkia, taidetta, tanssia ja kirjallisuutta "hömpötyksinä"?
22.05.2021 |
Olivatko/ovatko vanhempasi ihmisiä, joiden mielestä ainut "oikea" työ on raskasta ja fyysistä, jossa vuodatetaan verta, hikeä ja kyyneleitä ja paheksuivat, jos osoitit kiinnostusta joihinkin muihin "hömpötyksiin"
Muistan omasta lapsuudesta, että meidät sisarukset opetettiin pienestä alkaen "tekemään työtä" ja tässä tapauksessa työn piti mieluiten olla ruumiillista työtä. Vetosivat ja vetoavat edelleen "vanhoihin hyviin aikoihin", kun kaikki piti tehdä kotona itse ja levätä ei ehtinyt, töissä painettiin pitkää päivää maaseudulla, josta he ovat kotoisin, vanhempansa eli isovanhempani olivat tilallisia ja työnsarkaa riitti kuolemaan asti. Ja tätä vanhempani niin ihannoivat.
Osoitin lapsena kiinnostusta tanssiin ja olin siinä todella lahjakas, mutta vanhempani eivät tietenkään tukeneet tätä "hömpötystä", joten se loru loppui ennenkuin alkoikaan. Välillä mietin ja haaveilen, että missä sitä olisinkaan nyt, jos minusta olisi tullut todella hyvä tanssija, olisinko uran tehnyt isoilla kansainvälisillä areenoilla? Sitä en voi koskaan tietää. Pitäkää te muut haaveistanne kiinni paremmin. Itse olen nykyään toimistotyössä ja asun kaupungissa enkä ole juurikaan tekemisissä vanhempieni kanssa, koska loukkasin heitä muuttamalla työn perässä "snobilaan" :)
Mites teillä?
Kommentit (28)
Eivät ollenkaan vaan tukivat kyllä harratuksissani. Vuonna 1942 syntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin pejoratiivinen oli suhtautumisensa hömpötyksiin. Silti loin vahvan kansainvälisen uran paskanjauhannassa.
Tulen surulliseksi, kun mietin, että miten paljon tässä maassa on tukahdutettuja haaveita juuri tuon ajattelumallin takia. Moni lahjakkuus mennyt hukkaan.
lukemiseen kyllä kannustettiin, muut taiteet oli "hömpötyksiä". Mutta kun aloin kiinnostua muista taiteista, niin vanhemmat kyllä kannustivat hömpötyksia.
Pelleily ei ole työtä. Niin kauan kun pellejä riittää ja jotkut haluavat siitä maksaa, homma on ok.
Verovaroilla pelleilyä ei pidä rahoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät, vaikka eivät koulutettuja olleetkaan.
Isäni soitteli kitaraa illalla navettatöiden jälkeen, tilasi ja tilaa edelleen Valitut Palat- lehteä.
Eläkkeellä hän on jopa kirjoja alkanut lukemaan, ilmeisesti lukihäiriön takia hän on hidas lukemaan, joten työikäisenä ei ehtinyt juuri kirjoja lukea.
Töitä toki pistettiin meidät lapset tekemään, mutta ei paheksuttu lukemista tai soittamista.
Mummoni paheksui kaunokirjallisuuden lukemista, opuskeluun suhtautui myönteisesti.
Olen syntynyt 1971.
Vierailija kirjoitti:
Pelleily ei ole työtä. Niin kauan kun pellejä riittää ja jotkut haluavat siitä maksaa, homma on ok.
Verovaroilla pelleilyä ei pidä rahoittaa.
Olitpa trolli tai et niin ainut varma asia on, että olet helvetin tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat kannustivat lukemaan, soittoharrastukseen ja tanssin vielä balettiakin. Kävimme museoissa ja näyttelyissä ja katsomassa teatteriesityksiä. Ja ihan maalta maalaistalojen kouluttamattomat 50 luvun alussa syntyneet vanhemmat. Musiikki on kummallekin erityisen rakas asia. Ja rakkaus on periytynyt kyllä jälkipolvillekin.
Assburger kirjoitti:
Eivät, vaikka eivät koulutettuja olleetkaan.
Isäni soitteli kitaraa illalla navettatöiden jälkeen, tilasi ja tilaa edelleen Valitut Palat- lehteä.
Eläkkeellä hän on jopa kirjoja alkanut lukemaan, ilmeisesti lukihäiriön takia hän on hidas lukemaan, joten työikäisenä ei ehtinyt juuri kirjoja lukea.Töitä toki pistettiin meidät lapset tekemään, mutta ei paheksuttu lukemista tai soittamista.
Mummoni paheksui kaunokirjallisuuden lukemista, opuskeluun suhtautui myönteisesti.
Olen syntynyt 1971.
Olen vuonna 1970 syntynyt ja ihan sama homma. Täytyy sanoa, että vanhemmilla on ollut hyvät hermot, kun olen pianoa pimputtanut tunnista toiseen. Muuten olin sitten nokka kirjassa kiinni ja ehkä se hiljaisuus sitten tasapainotti elämää. Tietyissä kotitöissä piti kuitenkin aina auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelleily ei ole työtä. Niin kauan kun pellejä riittää ja jotkut haluavat siitä maksaa, homma on ok.
Verovaroilla pelleilyä ei pidä rahoittaa.
Kaunokirjallisuuden lukeminen, kuvataide ja musiikki kehittää ajattelua ja tukee sitä "oikeaa" työtä.
Jos ei ole kirjailijoita ja muusikoita, musiikkipedagogeja, taiteilijoita, kuvisopettajia eli nöitä sinun pellejäsi....
No ei ihan tuolla tavalla mutta opiskeluun ei kannustettu. Paitsi johonkin amisammattiin.
Naurettiin haaveille.
Söi aika hyvin itsetunnon enkä uskonut että minusta on mihinkään muuhun kuin amisammattiin.
Huonoja kouluarvosanojani ei kukaan ihmetellyt. Minä olin vain "huono koulussa" ja näin uskoin itsekin. Pidin itseäni huonompana kuin muut.
Siskoanikaan ei kannustettu lukioon vaikka keskiarvo oli 9. Ei käynyt lukiota siis.
Aikuisiällä olen saanut add-diagnoosin ja minulla on lukihäiriö. Olen oppinut lukemaan itsekseni ennen koulun alkua eli lukihäiriö on enemmän luetun ymmärtämisen häiriötä ja olen hidas lukija. Siskollanikin on lukihäiriö.
Eikä meillä kulttuuria harrastettu. Ei harrastettu musiikkia eikä juurikaan kannustettu harrastamaan.
Tästä huolimatta lapsuuteni oli onnellinen. Ydinperhe, vanhemmat eivät riidelleet ja olivat huumorintajuisia, uusi omakotitalo, ulkomaillakin käytiin monta kertaa. Edelleen lämpimät välit. Äiti kyllä puhuu että ei hän osannut eikä tajunnut silloin aikanaan näitä juttuja. Ei tiedetty nepsyjutuista ym.
Omiani kannustan ihan eri tavalla.
Heillä myös add todettu ja lukihäiriöt.
Pärjäävät silti koulussa ihan eri tavalla kuin itse. Olen opetellut oikeat lukutekniikat kokeisiin ja asiat jää mieleen.
Käydään teatterissa, museoissa, matkustellaan, kannustan opiskeluun ja kannustan tytärtäni juurikin siinä tanssissa ja toivon siitä hänelle ammattia. On todella lahjakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkopuolisille vanhempani varmasti vaikuttavat ihmisiltä joille ainoa työ on fyysistä työtä, mutta aikanaan kuitenkin kun haaveilin rock tähden urasta ja soitin kitaraa bändissä he eivät millään tavalla nollanneet unelmiani. Isäni jopa teki meille äänieristetyn treenikämpän kellariin. Jossain vaiheessa tämä suuri unelma jäi pikkuhiljaa pois ja bänditouhut lakkasi mutta yhtään negatiivista kommenttia en ole heiltä asiasta kuullut jälkeenpäinkään.
Olen syntynyt 1960-luvun alussa perheeseen, jossa äiti olisi tullut hulluksi ilman oopperaa, balettia taidenänäyttelyjä, tekstiilitaidetta,, designia yms. Isä harrasti kirjallisuutta ja aina nenä kirjassa kiinni, jos vain aikaa jäi. Meitä sivistettiin urakalla ja kannustettiin luoviin harrastuksiin, joten siitä on yhä voimaa ja iloa elämässäni.
Muistan lapsuudestani, mikä oli ihanaa, miten me kaikki olimme ihan hiljaa ja luimme tahoillamme. Tosin vanhempani olivat ahkeria liikunnassakin , niin minutkin nostettiin esimurkkuiässä pihalle tekemään jotakin liikunnallista kuin ahmimaan vain kirjoja tai kirjoittamassa jotakin.
Manin naimiin miehen kanssa, jonka perheessä pidettiin aivan outona että halusin lukea kirjoja omassa rauhassani. Anoppi erityisesti suuttui ja miksi vierailut appivanhempien luona korpikylässä olivat piinaa joutuessani kuuntelemaan anopin katkeria juttuja köyhyydestä ja raatamisesta. Sitä porinaa riitti tuntikausia, vaikka olisi voinut hänkin ottaa kirjan käteensä ja saada kirjoista vaikka vertaistukea kaikkeen kurjuuteensa, Mieheni piti enemmän minun oppimasta elämäntyylistä äidistään huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan. Meillä oli paljon kirjoja ja vanhemmat kannustivat lukemaan, kävinkin kirjastossa viikoittain. Taidemuseoissa ja -näyttelyissä käytiin, myös ulkomailla lomaillessa. Musiikkia kuunneltiin muttei hirveästi seurattu, minulle kyllä ostettiin sähköpiano kotiin. Tanssia ei seurattu tai harrastettu mutta se oli mielenkiinto-kysymys, ei mikään paheksuntan tms. Teatterissa kyllä käytiin.
Vanhemmat syntyneet 40-50-lukujen taitteessa, korkeakoulutettuja (sukujensa ensimmäiset ylioppilaat). Mutta esim mummoni oli siivooja, ja ahkera lukemaan ja käymään teatterissa eli ei ollut koulutuksesta kiinni.
Ei oikein juuta eikä jaata omiin juttuihin sanottu, sain aika vapaasti tehdä kaikkea. Mutta harrastuksissa ei tajuttu tukea.
Isäni oli rekkakuski ja perheemme tukiperhe, eli äitini hoiti sosiaaliviraston osoittamia lapsia. Molemmat arvostivat niin musiikkia kuin kuvataiteita. Kotonamme soi niin Bach kuin Beach Boysitkin, ja aina oli välineitä maalaamiseen ja piirtämiseen ja saveiluun, dreijakin löytyi. Itse taisin käydä jossain kuviskerhossa ja yhtenä keväänä osallistuimme yhdessä isäni kanssa tanssikurssille. Meillä oli myös monen monta hyllymetriä lundiaa täynnä kirjoja ja isäni kannusti lukemaan varsinkin klassikoita, ja hän kirjoitteli myös itse pöytälaatikkoon. Olinkin nuorempana varsinainen lukutoukka. Minua kannustettiin aktiivisesti taiteelliselle alalle ja pääsinkin sekä Kuvataideakatemiaan, että Taideteolliseen Korkeakouluun. Minusta tuli kuvittaja.
Olen syntynyt 1971
Kyllä oli taidetta, kirjallisuutta ja musiikkia kerrakseen. Opiskella olisi pitänyt ja valintaani olla opiskelematta kommentoitiin hyvin ikävästi. Olen pari perustutkintoa ammattikoulusta kyllä suorittanut ja töissä ollut kakarasta asti. Mietinnässä on jos joskus opintoja jatkaisi. Itse en pidä kulttuurialaa oikeana työnä. Lapsena näin ihan tarpeeksi nälkätaiteilua, rappiota ja luomisen tuskaa. Halusin vain normaaliin työhön ja elämään enkä edelleenkään arvosta pelkkää taiteella elämistä lainkaan. Harrastuksena taiteet ja musiikki ovat hyviä.
Ei, mutta itse pidän. Jos joku haluaa laulahdella tai esiintyä lavalla, siitä vaan. Mutta mieluiten niin ettei vaadi asialleebän verovaroista tukea.
Ei vaikka piirränkin heille lahjoiksi heidän kotikuntiensa vaakunoita ja muille sukulaisille kans. Mun mua 4 vuotta vanhempi vanhin isosisko harrasti myös tanhua jotain 10 vuotta ainakin.
T: M27
Syntinä :(