Lue keskustelun säännöt.
Elämän aloittaminen uudelleen
18.05.2021 |
Onko täällä ketään, joka olisi "aloittanut" elämänsä uudelleen? Eli esim. muuttanut kokonaan uuteen paikkaan, hankkinut uusia ystäviä ja unohtanut vanhan elämänsä? Jos olet, niin miksi, ja onko uusi elämä ollut parempi?
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aloitin ikäänkuin uuden elämän lukion jälkeen. Olin nuorempana todella ujo, eikä minulla ollut yhtään kavereita koulussa. Asuimme melko pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki tunsi toisensa. Olin hieman ylipainoinen, enkä pitänyt ulkonäöstäni. Vanhempani aina sanoivat, ettei minusta voi tulla mitään, kun en edes kavereita osannut hankkia. Kouluni meni ihan siedettävästi. Unelmoin aina pääkaupunkiseudulla asumisesta, mutta vanhempani lyttäsivät aina haaveeni. Päätin näyttää heille, että pystyn mihin vaan.
Päätin jo lukiossa, että aloitan uuden elämän kirjoitusten jälkeen, ja niin kävikin. Pääsin suoraan sisään Helsingin kauppakorkeaan, sain kivan työpaikan ja asunnon. Aloin käymään salilla ja liikkumaan enemmän. Laihdutin, ja nykyisin olen tyytyväinen ulkonäkööni. Löysin samanhenkisiä kavereita yliopistosta, sekä nykyisen aviomieheni. Nyt olen kauppatieteiden maisteri, minulla on mies ja 3 lasta, asumme "paremmassa" kaupunginosassa Helsingissä ja minulla on todella läheisiä ystäviä yliopistoajoilta.
Lukioaikainen minäni on vain pieni kaukainen muisto. Vanhempani ovat ylpeitä minusta, vaikka eivät ikinä uskoneet minun kykenevän tähän. Olen paljon onnellisempi nyt kuin nuorena.
Joo, mutta ei siitä mitään tullut. Sama keskinkertaisuus minä olen kuin silloinkin.
Olin hyvin rajusti koulukiusattu. Siitä sentään olen päässyt eroon, mutta minussa selvästi on jotain muita ärsyttävää, koska tulen helposti kiusatuksi myös työpaikoilla. Olen aika hiljainen.
Myy kaikki ja muuta pois maasta. Ulkomailla kaikki on halvempaa ja ilmasto miellyttävämpää. Töihinkin pääsee helposti. Mikä parasta, verotus on matalampaa ja elämä kiireettömämpää.
Kosh kirjoitti:
Jäin leskeksi. Siitä sitten
Niin, mitäpä muuta elämää sitä olisi kuin oma ukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihan kauhean radikaalia. Mutta periaatteessa olen useamman kerran aloittanut alusta ja polttanut sillat takaa. Eli kerännyt tavarani ja muuttanut uuteen kaupunkiin ja rakentanut sinne kaveripiirin ja elämän. Sitten olen vain lähtenyt ja muuttanut toisaalle ja taas rakentanut elämän uudelleen.
Nyt olen elänyt 20 vuotta samassa paikassa ja tuntuu usein, että olisi ihanaa ainakin vielä kerran vain lähteä ja aloittaa alusta.
Vierailija kirjoitti:
Myy kaikki ja muuta pois maasta. Ulkomailla kaikki on halvempaa ja ilmasto miellyttävämpää. Töihinkin pääsee helposti. Mikä parasta, verotus on matalampaa ja elämä kiireettömämpää.
Tämän minä aion tehdä viiden vuoden sisällä. Haluan aloittaa alusta ja jättää kaiken häpeällisen taakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on usein varmaan kyse siitä, että aloittaa elämän itse asiassa ensimmäistä kertaa. Minä en ole saanut vielä sitä tehtyä, vaikka olen jo 39. Istun vaan netissä syrjäytyneenä ja toistan lapsuudessa opittua ajattelumallia.
Vierailija kirjoitti:
Itse aloitin ikäänkuin uuden elämän lukion jälkeen. Olin nuorempana todella ujo, eikä minulla ollut yhtään kavereita koulussa. Asuimme melko pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki tunsi toisensa. Olin hieman ylipainoinen, enkä pitänyt ulkonäöstäni. Vanhempani aina sanoivat, ettei minusta voi tulla mitään, kun en edes kavereita osannut hankkia. Kouluni meni ihan siedettävästi. Unelmoin aina pääkaupunkiseudulla asumisesta, mutta vanhempani lyttäsivät aina haaveeni. Päätin näyttää heille, että pystyn mihin vaan.
Päätin jo lukiossa, että aloitan uuden elämän kirjoitusten jälkeen, ja niin kävikin. Pääsin suoraan sisään Helsingin kauppakorkeaan, sain kivan työpaikan ja asunnon. Aloin käymään salilla ja liikkumaan enemmän. Laihdutin, ja nykyisin olen tyytyväinen ulkonäkööni. Löysin samanhenkisiä kavereita yliopistosta, sekä nykyisen aviomieheni. Nyt olen kauppatieteiden maisteri, minulla on mies ja 3 lasta, asumme "paremmassa" kaupunginosassa Helsingissä ja minulla on todella läheisiä ystäviä yliopistoajoilta.
Lukioaikainen minäni on vain pieni kaukainen muisto. Vanhempani ovat ylpeitä minusta, vaikka eivät ikinä uskoneet minun kykenevän tähän. Olen paljon onnellisempi nyt kuin nuorena.
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut. 😎👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan. Nuorena olin aika ponneton luuseri, tuli juhlittua, opiskelu sujui miten sujui. Valmistuin kuitenkin, samalla sain häädön kämpästä (kertoo paljon menosta...). Silloin muutin 200 km päähän isompaan kaupunkiin, mistä en tuntenut ketään. Sain heti töitä, opettelin olemaan yksin ilman päihteitä, tykkäämään itsestäni ja rauhoittumaan yksin. Se oli kasvun paikka, kun piti hoitaa kaikki asiat yksin ilman että olisi aina voinut kääntyä perheen puoleen. Paras tekoni ikinä, uusi oma elämä on ja pysyy nyt tässä "uudessa" kaupungissani.
Kävin nuorena ihan pohjalla. Nousin mutta paljon paljon nöyrempänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin ulkomaille jo nuorena, joten tuli silloin tehtyä se radikaali elämänmuutos.
Kadun vain sitä, etten pistänyt välejä poikki lapsuudenperheeseeni saman tien.
Heistä ei ole minulle ollut mitään iloa näinä vuosina, häiriköineet eri tavoin ja vaatineet palveluja.
Onneksi löysin puolison tästä maasta eikä häntä edes kiinnosta entinen kotimaani mitenkään, joten ei tule siellä käytyä kuin joskus harvoin. Nekin kerrat ovat kielteisesti ikimuistettavia...
No tavallaan.
Jätin vuosi sitten päihdeongelmaisen mieheni ja pitkäaikaisen kotikaupunkini ja muutin uuteen, isompaan kaupunkiin, josta en tuntenut ketään. Lopetin alkoholinkäytön kokonaan, aloitin uuden liikuntaharrastuksen ja aloin etsiä aktiivisesti uusia ystäviä uudesta kotikaupungista.
Näin vuoden jälkeen tuntuu, kuin olisin ihan uusi ihminen. Se päihteiden, riitojen ja huolien sävyttämä elämä alkaa olla kaukaista menneisyyttä, olen laihtunut, paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja uusia ystäviä on löytynyt mukavasti vanhojen tilalle. Tämä uusi elämä tuntuu paljon omemmalta kuin se aiempi, onneksi uskalsin vihdoin kuunnella sisäistä ääntäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloitin ikäänkuin uuden elämän lukion jälkeen. Olin nuorempana todella ujo, eikä minulla ollut yhtään kavereita koulussa. Asuimme melko pienellä paikkakunnalla, missä lähes kaikki tunsi toisensa. Olin hieman ylipainoinen, enkä pitänyt ulkonäöstäni. Vanhempani aina sanoivat, ettei minusta voi tulla mitään, kun en edes kavereita osannut hankkia. Kouluni meni ihan siedettävästi. Unelmoin aina pääkaupunkiseudulla asumisesta, mutta vanhempani lyttäsivät aina haaveeni. Päätin näyttää heille, että pystyn mihin vaan.
Päätin jo lukiossa, että aloitan uuden elämän kirjoitusten jälkeen, ja niin kävikin. Pääsin suoraan sisään Helsingin kauppakorkeaan, sain kivan työpaikan ja asunnon. Aloin käymään salilla ja liikkumaan enemmän. Laihdutin, ja nykyisin olen tyytyväinen ulkonäkööni. Löysin samanhenkisiä kavereita yliopistosta, sekä nykyisen aviomieheni. Nyt olen kauppatieteiden maisteri, minulla on mies ja 3 lasta, asumme "paremmassa" kaupunginosassa Helsingissä ja minulla on todella läheisiä ystäviä yliopistoajoilta.
Lukioaikainen minäni on vain pieni kaukainen muisto. Vanhempani ovat ylpeitä minusta, vaikka eivät ikinä uskoneet minun kykenevän tähän. Olen paljon onnellisempi nyt kuin nuorena.
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut. 😎👍
Eikö toi ole ihan normaali kuvio opiskelemaan muuttaville? Lukiolainen on vielä ihan lapsi ja opiskeluaikana aikuistuu monella tavoin.
Tavallaan olen kerran tehnyt noin. Nyt pitäisi tehdä uudestaan, koska olotila on sama kuin silloin joskus.
On käynyt mielessä useasti mut ei vielä ole tullu tehtyä. Pitäis muuttaa myös tarpeeksi kauas kaikista ja laittaa puh ja osoite salaiseksi.