Onko moukkamaista tervehtiä vierasta ihmistä?
Asettaako siinä tervehdittävän kiusalliseen asemaan?
Kommentit (16)
Työpaikko tavanomaista. Itse talvella tervehdin työpaikalla suurehkoa viherkasvia, kun sivusilmällä havaitsisin hahmon :) Hauska sivujuonne, että noin aamu yhdeksältä työpaikalla lakkaa tervehtiminen vaikka kohtaatkin uuden ihmisen käytävällä.
Ei ole moukkamaista. Kertoo että olet olet toisia huomioiva ihminen.
En tiedä kaupungeissa, mutta maallikylillä yleistä
Tietysti voi tervehtiä. Ainoastaan juntti kuvittelee että se on moukkamaista.
En nyt sanoisi moukkamaista, mutta ei ehkä sopivaa ihan vain kadulla vastaan tullessa, koska silloin toinen ihminen ihmettelee, kuka tuo oli. Tai ainakin itse olen ihmeissäni, jos kadulla joku täysin tuntematon tervehtii.
Sen sijaan on hyvätapaista tervehtiä täysin vieraita silloin, kun teitä yhdistää kohta pian jokin. Odotatte vaikka jotakin samaa tilaisuutta jonkin tilan ulkopuolella tai tulette kohta olemaan samassa tilanteessa/tilassa tms. ja kun siellä on jo joku saapuessa, on luonnollista tervehtiä. Taloyhtiön pihalla tervehdin myös niitä, joita en tunne ja jotka ovat mahdollisesti toisesta rapusta. Vieraita tervehditään myös aina, kun mennään esimerkiksi sisään tilaan, jossa tämä vieras hlö jo on, esimerkiksi myyjää tervehditään kun mennään sisään liikkeeseen.
Eräs Pääministeri on ainakin minua tervehtinyt.
Olin ulkotöissä eräässä omakotitalossa ulkona ja hoksasin että Pääministeri kävelee kadulla ja katseemme kohtasivat ja hän tervehti ja minä tervehdin takaisin.
Ei vaikuttanut moukkamaiselta.
Ja piti vielä lisätä, että vieraiden tervehtiminen tien varressa oli maalla yleistä eikä sitä ihmetelty. Vielä enemmän maalla morjestettiin autoistakin vieraille kulkijoille.
Opetetaanko kouluissa, että missä tilanteessa ihmisiä tervehditään?
Onko tämä mahdollinen opetus vain muodollista, mutta ei kuitenkaan sitten syvällisemmin opeteta että iskostuisi heti pienenä hyvät tavat mieleen?
Vai onko niin, että suomalaisen kulttuuri pitää tervehtimistä vain ajan hukkana, jossa ei tienaa mitään?
Vierailija kirjoitti:
Työpaikko tavanomaista. Itse talvella tervehdin työpaikalla suurehkoa viherkasvia, kun sivusilmällä havaitsisin hahmon :) Hauska sivujuonne, että noin aamu yhdeksältä työpaikalla lakkaa tervehtiminen vaikka kohtaatkin uuden ihmisen käytävällä.
Nää on hauskoja,kerran törmäsin johonkin ja pyysin kauniisti anteeksi,se oli lyhtypylväs :D
Ps ei vastannut mitään ;D
On moukkamaista jos tervehdittävä ei haluasi tulla tervehdityksi, esim, hississä joku resupekka tervehtii kaunista naista, niin nainen kokee tilanteen kiusallisena, "mitä tuokin tuossa yrittää" tilanteena.
Jos tervehtii naista niin mieluimmin puku/siisti asukokonaisuus, parta siistittynä, kenties myös BMW/Audi avainperää kädessä heilutellen.
Jos ei osaa tervehtiä, niin voi olla, ettei pääse töihin. Ainakaan ulkomailla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/38501a08-efba-4251-8ef6-34503496271e
ps. Osoittaa ettei ulkomaillakaan tervehtiminen aina suju.
Vieraista ihmisistä paskat välittää. Voi tervehtiä vapaasti tai olla tervehtimättä.
Vierailija kirjoitti:
Ja piti vielä lisätä, että vieraiden tervehtiminen tien varressa oli maalla yleistä eikä sitä ihmetelty. Vielä enemmän maalla morjestettiin autoistakin vieraille kulkijoille.
Vieläkin täällä pikkukylässä rollaattorimummot ja -papat tervehtivät, vaikka olen taatusti
tuntematon vasta tänne muuttanu. Se tuntuu minusta mukavalle ja tervehdin iloisesti myös.
Mä törmään joka aamu lasta tarhaan viedessä samoihin ihmisiin, tervehditään vaikkei tunneta toisiamme.
Tervehdin ihmisiä myös rappukäytävässä yms
Minusta tervehtiminen on hyvää käytöstä.
Moukkamaista on hississä tuijottaa nurkkaan tai omiin varpaisiin.
Tarkoitin siis jossain hississä tapahtuvaa kohtaamista , tai ulkona mennään samaan kerrostaloon jne.
ap