Mitä kivaa kerrostalon pihalle?
Asuintalossani uusitaan piha-alueita, ja asukkaita pyydettiin kertomaan ideoita, miten saada pihasta ja talosta viihtyisämpi ja yhteisöllisempi. Nyt oma pää kuitenkin lyö tyhjää, enkä keksinyt muuta kuin frisbee-golfkorit ja pingispöydän. Ehkä jokin katettu istuskelupaikka tai keinu takapihalle. Istumapaikkoja ja istutuksia saisi kyllä olla enemmän.
Meidän pihassa on siis ennestään nurmikko, sypressejä etupihalla ja takapihalla grillikota. Talossa ei ole lapsia, joten leikkivälineitä yms. ei tarvita. Grillikodan yhteydessä on pöytä ja tuolit piha-alueella. Tulisiko teillä mieleen mitä kivaa, aktivoivaa ja kaunista voisi pihalle keksiä? Takapiha on aika autio, vaikka siellä kota onkin, mutta jää paljon tyhjää nurmikkotilaa.
Kommentit (4)
Me istutettiin marjapensaita ja omenapuita. Ostettiin sellainen iso ns. pihakeinu, eli 2 keinua vastakkain. Poistettiin aidat, jotka rajasivat alueet lokeroiksi ja laitettiin sulkapalloverkko. Lapsille uusittiin keinut, hiekkalaatikko ja kiipeilyteline, sekä ostettiin pieni leikkimökki. Grillialue kunnostettiin, mutta teillähän se oli jo kunnossa.
Kannattaa muistaa varmistaa, että on talven ajaksi tarpeeksi varastotilaa noille kalusteille yms. Eli rajattomasti ei voi hankkia sellaista tavaraa, mikä pitää saada mahtumaan talveksi varastoon.
Meidän taloyhtiön pihalla on kauniita vaaleanvihreitä, piikittömiä, pensaita jotka siistitään joka vuosi, kuusia, koivuja, lehmuksia pari, pikkupuita (pihlaja ja joku muu), kaipaisi kukkia eniten ja roskistuhkikset muualle. Vandaali hajottaa aina naapurin pihakeinun.