En ole koskaan tavannut toista yhtä arkaa, ujoa ja jännittynyttä ihmistä kuin minä

Se johtuu juuri siitä omaan napaan tuijottamisesta . Ei voi  tietää mitä vastaan tulevilla on ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Se johtuu juuri siitä omaan napaan tuijottamisesta . Ei voi  tietää mitä vastaan tulevilla on ongelmia.

En puhunut nyt mistään pinnan alla olevista ongelmista vaan jännityksestä, joka näkyy ulospäin. Sellaista ihmistä en ole kuin kerran elämässäni tosiaan tavannut, hänellä ääni värisi pahasti puhuessa ja punastui ja oli ujo ja hiljainen eli aivan kuten minä itse. Mutta muita ei olekaan sitten ikinä tullut vastaan, tuokin ihminen oli kouluaikoina.

Täällä toinen. Hyvä kaverini on kyllä myös samanlainen jännittäjä, mutta siihen se vähän jääkin. Olen aina ihmetellyt miten niin moni voi syntyä sellaiseksi todella vahvan itsetunnon tyypiksi, ketkä ei koskaan takeltele sanoissaan tms. Itsellä esitystilanteet ja työhaastattelutkin saavat kupin täysin nurin. Ehkä siksi olenkin työtön..  

Koska tiedostan olevani ekstroverttien päättäjien silmissä friikki ja yritän kaikin puolin esittää normaalia

Vierailija kirjoitti:

Koska tiedostan olevani ekstroverttien päättäjien silmissä friikki ja yritän kaikin puolin esittää normaalia

Pälättäjien* siis..

Sama fiilis ollut usein että minua pahempaa sosfoobikkoa ei ole olemassakaan työpaikoissa ja kouluissa.

Juu, emme ole tavanneet. En ole kyllä tavannut paljon muitakaan ihmisiä, en uskalla tavata ketään kun jännittää.

Olen eristäytynyt hikikomerooni. Eikä musta päälle päin näy epävarmuus tai ei ainakaan kuulu puheessa välttämättä, sillä mulla on perus itseluottamusta olemassa. En oikein tunne ihmisiä eikä kiinnostakaan, sillä sosiaalisen kognition huiput pelaavat aina mind gamejaan meidän vilpittömien kustannuksella. Se on sellainen hajoita ja hallitse-tyyppinen juttu, jota laumaihmiset toteuttavat meitä sisäänpäinkääntyneitä kohtaan. Mieluusti seurustelisin toisen hyväntahtoisen kanssa ja jakaisin tämän pienen elämäni.

Olkaa armollisia itseänne kohtaan. Puhukaa itsellenne lempeällä tavalla. Kukaan muu ei voi olla itsensä kanssa sujut kuin sinä itse! 

So? Antaa kaikkien kukkien kukkia. Se ujo lemmikkikin on todella kaunis kukkanen.

Pitää osata katsoa. Suurimmasta osasta ihmisistä ei näy mitään ulospäin. Mutta monista jännittäminen näkyy selvästi: Persujen puheenjohtaja on kova jännittäjä. Näkyy ulospäin kasvojen vahvana punoituksena ja puheen pakottamisena ylirauhalliseksi kirjakieleksi. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon ja oireilut mitä moninaisempia.

Täältä löytyy samankaltainen jännittäjä o/

Olen toisinaan suorastaan hermoheikko. Yhtäkkiä saattaa pamahtaa ihan älytön jännitys täysin turhaan ja alan täristä hikoilla ja änkyttää. Tosi viehättävää.

Vierailija kirjoitti:

Olen toisinaan suorastaan hermoheikko. Yhtäkkiä saattaa pamahtaa ihan älytön jännitys täysin turhaan ja alan täristä hikoilla ja änkyttää. Tosi viehättävää.

Niin ja ihan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin punastun myös tosi helposti ja olen ihan toooodella punainen. Sitten jälkeenpäin keikun paniikkikohtauksen partaalla, kun hävettää.

En usko, että et olisi nähnyt ketään samanlaista jännittäjää. Minä, sinä ja kaikki muut koulussa, töissä ja vaikka missä. Vaikka ei punastu niin käsi tärisee, maitolasi kaatuu, pitsaa putoaa syliin.

Terapia auttaa. Itsellä ei ollut kyse mistään ujoudesta tai arkuudesta, vaan käytännössä ajoittaisesta pakokauhusta. Nykyisin pärjäilen melkein siinä missä muutkin, oli pakko hoidattaa pää kun ei ollut varaa jäädä kotiin jännitteleen. Ei se tietty mikään onnellinen hemmotteluelämys ollut, vaan rankkaa pään sisäistä työtä, että sai reaktiot paikoilleen. 

Iso osa todella pahoista jännittäjistä ei kas kummaa ole työelämässä/opiskelujen parissa. Jos kykenee esim. työelämään, niin tuskin on. pahimpien jännittäjien joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Itsellä ei ollut kyse mistään ujoudesta tai arkuudesta, vaan käytännössä ajoittaisesta pakokauhusta. Nykyisin pärjäilen melkein siinä missä muutkin, oli pakko hoidattaa pää kun ei ollut varaa jäädä kotiin jännitteleen. Ei se tietty mikään onnellinen hemmotteluelämys ollut, vaan rankkaa pään sisäistä työtä, että sai reaktiot paikoilleen. 

Siis ymmärsinkö oikein, olitko sosiaalisilta taidoiltasi muuten (lähes) normaali mutta tuo pakokauhu ongelmana? Minulla näin.

Mä olen kans ollut aivan hirveä jännittäjä ja ujo ihminen. Muistan ala-asteella kouluun lähtö jännitti aina niin että oksennus tuli ja monesti en halunnut lähteä. Sitte kaikki koulun/lukion esitykset olivat aina yhtä tuskaa. Jännitin jo valmiiksi vähintään viikkoa aiemmin. Oksennus tai ripuli tuli usein :/ Ja kun esitys oli niin tärisin, punaistuin todella paljon ja aina ääni lähti ja värisi. Lukiosta päästyä menin töihin asiakaspalveluun ja jännitys alko lähtemään vuosi vuodelta.

Nykyään en jännitä juuri yhtään eikä tule fyysisiä reaktioita. Olen viimeisen 5 vuoden aikana oppinut paljon itsestä ja käsitellyt asioita niin että en yksinkertaisesti "jaksa" jännittää enään. Tässä vuosi sitten sain kuulla työkaverilta mitä en olisi uskonut koskaan kuulevan; olen tosi sosiaalinen eikä huomaa yhtään että olisin joskus ollut ujo ja arka. Tästä tuli todella hyvä mieli. :)

Täällä yksi, josta tuntuu myös että on aina joka paikassa se ujoin, hiljaisin ja eniten jännittävä. Asiaa ei auta, että olen nykyään jo keski-ikää lähestyvä ja tässä iässä "kuuluisi" olla päässyt jo pahimmista peloista ohi eikä jännittää kuin epävarma teinityttö.

Nuorena psykiatrisella osastolla tapasin pari toista yhtä pahaa jännittäjää kuin itse olen, mutta sen jälkeen en ole ns. normaalissa ympäristössä tavannut. Tästä syystä jään kaikissa porukoissa myös aina ulkopuoliseksi - tuntuu, että siinä vaiheessa kun itse vasta tarkkailen tilannetta sivusta ovat kaikki muut saaneet jo tutustuttua toisiinsa ja klikkiytyneet ja minä olen aina se ainoa ulkopuolelle jäävä. Toki siis muutkin voivat varmasti jännittää, mutta puhe tosiaan nyt sellaisesta jännittämisestä joka näkyy ulospäin, joka oikeasti rajoittaa tekemisiä ja jonka seurauksena ei ikinä pysty kaverustumaan syvemmin kenenkään kanssa.