Voimakastahtoinen lapsi, vinkkejä yhteiseloon?

Tuntuu että päivät menee kuin kivirekeä perässään vetäisi, lapsi on aina poikkiteloin.

olen alkanut aika tiukaksi. Jäähyä vaan, jos ei tottele. Sen jälkeen on vähän aikaa hiljaista ja tottelevaista poikaa.



Eskari-ikäiselle sitten kai joku toinen rangaistus. Mutta rankkaahan tämä on, kun jatkuvasti saa olla vastaanväittämässä, uhkaamassa rangaistuksella ja rankaisemassa. Mrilläkin poika ollut tällainen ihan vauvasta (silloinkin herkästi huusi ja kovaa, kun joku asia ei miellyttänyt).



Meillä myös 5 v poika ja ollut aina paaaaljon helpompi tapaus.

vääntää vain niistä asioista joilla on jotain väliä ja antaa muiden mennä omalla painollaan

ah, vaihdoin juui lapparia, enka loyda ae ja oe pisteita...

Meidän lapsi menossa jo yläasteelle, mutta voimakastahtoinen jääräpää on ollut jo pienestä pitäen. Ja elämä välillä on ihan sietämätöntä. Kaikki mitä kirjoitit kuvastaa hyvin meidän lastamme.



En itsekään tiedä miten välillä pitäisi menetellä, mutta meillä saattaa toimia esim.



- antaa lapsen itse päättää (jos se oikeasti on mahdollista tai uskot, että lapsi valitsee hyvän vaihtoehdon). Esimerkkitilanne: olemme lähdössä koko perheen voimalla jonnekin ja jääräpää sulkeutuu vessaan: hän ei halua lähteä. Sanomme, että ok, voit jäädä kotiin ja jatkamme lähtöä. Hetken kuluttua jääräpää tulee vessasta ja haluaakin mukaan.

- Anna ensin tiukemmat rajat, joista voit vähän löysätä inttämisen jälkeen Tilanne: lapsi lähdössä ulos ja kysyy milloin pitää tulla kotiin. Sano, että kello 16 (oikeasti ajattelet, että kello 17). Lapsi alkaa inttämään, että ei käy, hän tulee kello 17. Johon voit vain todeta, että ok.

- vähän sääntöjä, joista pitää ehdottamasti pitää kiinni

Ed. jästipään äitinä toteaisin ,että rankaisemistä ei kannata käyttää liikaa. Ainakaan meillä synnytttää vain tarpeetonta uhmaa ja halua uhmata sääntöjä entistä enemmän. Toisille lapsille riittää pieni rangaistus (esim. hetki omassa huoneessa), kun samassa tilanteessa jääräpäälle ei tehdo mennä perille viikonkaan arestin jälkeen.

joka asiasta pitää jankata, inttää ja vääntää, ja itku tulee joka päivä sen seitsemänsataa kertaa kun ei saa tahtoaan läpi.



mä en myöskään ole keksinyt, miten tällaista olisi tarkoitus jaksaa päivästä toiseen, etenkin kun töihin, kotitöihin, parisuhteen ja muidenkin lasten hoitamiseenkin tatvittaisiin energiaa. mä yksinkertaisesti uuvun tuon tytön kanssa usein niin, että tämän vääntämisen lisäksi tehdään vain välttämätön, ja muut saa odottaa että on parempi päivä...



tietysti rakastan tyttöäni, hän on esikoiseni ja olen kyllä muistanut hänelle usein kertoa sen miten häntä rakastan ja miten hän on minulle aina aivan erityinen juuri tuon esikoisuutensa vuoksi, ja on meillä hyviäkin hetkiä. mutta silti tuo vääntäminen on meillä sitä "arkipäivää".

Minäkään en usko rankaisemiseen, se kun pistää lapsen uhmaamaan vaan enemmän eikä me voida päivästä toiseen mitään väsytystaistelua käydä kun muutakin pitäisi ehtiä. Tässä muutamia meillä hyväksi koettuja vinkkejä:



- jos mennään jonnekin niin suunnitellaan jo etukäteen mitä siellä tehdään. Siis vaikka lelukauppaan jos mennään niin puhutaan jo etukäteen että tänään katsotaan vain, mitään ei oteta. Silloin ei tarvi enää ainakaan niin paljoa vääntää kaupassa. Ylipäätään tuntuu että jos jokin menee toisin kun lapsi on ajatellut niin se saa hänet pois tolaltaan, siksi yritän "antaa hänelle suunnitelman" jo etukäteen ettei tulisi yllätyksiä.



- Meillä on käytössä rastitaulukko, aina kun päivä menee ilman suurempia vääntöjä niin saa siltä päivältä rastin. Kun niitä on tarpeeksi tulee palkkio.

eikä sellaisen lapsen kanssa pärjää sellasella asenteella, että tiukkaa normia vaan. Meidän lasta olis saanu varmaan huitoa turpaan ja eikä se sittenkään olisi luopunut kannastaan.



Välillä on sietämätöntä. Osa sietämättömyydestä on sitä, että olen itsekin turhan pänkkipää. Monessa asiassa olisin voinut joustaa enemmän, jos ihme tiukan vankkumattoman kasvattajan rooli ei olisi pitänyt itselläni niin pintansa.



Osa sietämättömyydestä on sitä, että lapsi ei ole ikinänsä tyytyväinen mihinkään, vaan aina olisi jotakin pitänyt olla toisin.



Sellasta se on kylläs, että toisten lasten kanssa jotuuu äiti kasvamaan enemmän kuin toisten. Sietämättömyydellä on puolensa, juuri tämän lapsen kanssa minulla on eniten tiivistä kontaktia ja myös sitä myönteistä, fyysistä hellyyden osoitusta ja keskustelua. Se hioo.

Meillä on selvästi ollut huonoja kausia ja vähän parempia. Eskaria edeltävä kesä oli kauhea - että jospa se olisi vähän ikäjuttu... Eskarin aikanakin oli äidin näkökulmasta vaikeaa. (Siellä käyttäytyi kuin pieni enkeli. Eskariope ei ollut uskoa, kun kerroin lapsen koti-minästä.) Nyt on parempi vaihe, ihan selkeästi, mutta hyvää ja helppoa vaihetta meillä ei ole ollut vielä koskaan.



Meillä on ollut apua siitä, että kuria tiukennetaan. Eli kun menee hyvin, katson asioita vähän läpi sormien, mutta jos lähtee menemään huonosti, vedän "ohjat tiukalle" ja olen ankarampi, en tavallaan salli "mitään" lipsumisia käytöksessä. Emme pienenä käyttäneet jäähyä. Eskarin aikana jouduin kerran laittamaan lapsen istumaan ja selitin, että istuu siinä 6 minuuttia (kerroin toki myös miksi). Lapsi oli jo niin iso, että kun venkoili tuolilta pois, sanoin hänelle jämäkästi, että aika alkaa joka kerta alusta. Asetin hänet niin, että näkee itse kellon. Pienen taistelun jälkeen hän istui jäähynsä emmekä ole tarvinneet sitä sen jälkeen - en muista että olisin edes uhannut sillä.



Meidän lapsi siis on ilmeisesti sitä sorttia, jolle täytyy aika ajoin näyttää, että äiti on tosissaan, koska se kurin tiukentaminen tehoaa minusta selvästi. Hyviä kausia "palkitsen" sillä, että en ole enää niin tiukka ja pienistä "rikkeistä" käännän vain katseeni pois ja olen kuin en olisi huomannut. Mutta tässä nämä tämäntyyppisen lapset varmaan on erilaisia, koska joku sanoi, että ei kannata taistella joka asiasta. Minä nimenomaan taistelen joka ikisestä asiasta silloin, kun lapsen käytös alkaa lipsua todella hankalaan suuntaan. Se palauttaa lapsen käytöstä paremmaksi, kun huomaa, miten tiukasti seison vastassa enkä anna periksi missään.



JOS tämä menee iän mukaan, niin tämä koulua edeltävä kesä on mennyt tosi kivasti. En muistakaan, milloin tämä lapsi olisi ollut yhtä vaivaton (omassa mittakaavassakaan!).

Oma kokemus on myöskin se, että kokoaikaisella rankaisemisella saa vain kovemman uhman aikaiseksi.



Niissä asioissa, jotka ovat oikeasti tärkeitä, niin niissä ei jousteta, mutta vähemmän tärkeissä saa sitä omaa tahtoakin käyttää. Annan siis lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta, joista kumpikin johtaa haluamaani lopputulokseen.



Tuo etukäteisvalmistelu on myös tärkeää. Lapsi ei siedä yllätyksiä.

Apua pliis!



Meidän poika, 2-vuotias nytten, on ollut todella vaativa ihan vauvasta asti. Oli koliikkilapsi ja huuteli sen jälkeen todella paljon hampaiden puhkeamista ja oli myös jatkuvassa flunssakierteessä. Yksi vuotiaaksi asti elämä oli meillä yhtä huutoa yötä päivää. koskaan ei ole suostunut olemaan hetkeäkään yksin vaan vaatinut jatkuvaa sylissäpitoa ja läsnäoloa. Jos ei tätä saanut huutanut itsensä aivan "hurmokseen" esim. siitä syystä että laitan ruokaa tai pyykkejä, ollut pakko jättää kotityöt iltaan kun on poika on ollut nukkumassa. Nukkui 1,8- vuotiaaksi vain tunnin päivässä päiväunia, vauvana (3kk asti) 2 tuntia päiväunia, ja nykyään jo 2 tuntia taas. Nykyään vaatii jatkuvaa leikitystä, huomiota ja saa jatkuvia hepuleita jos ei asiat tapahdu kuten hän haluaa. Ruokailut, pukemiset, uloslähtemiset yms. ovat ranttalia. Poika voi olla vaikka päivän syömättä jos vaan periaatteesta päättää ettei syö. Yhden pienen jugurttipurkin syömiseen voi mennä tunti kun välillä syljeskellään, heitellään lusikkaa, huudetaan jne. Poika menee tosi alhaisella painokäyrällä joten ei oikein voi aina antaa periksi syökö vai ei. Mulla ei tunnu olevan mitään auktoriteettiä vaan poika vaan lähinnä nauraa kun käsken. Hän on kuitenkin muuten hyvin empaattinen, iloinen, seurallinen ja hauska poika. Meillä on nyt 3 viikkoinen uusi tulokas enkä tiedä miten tämä arki klaarataan hänen ja vauvan kanssa kun ukko menee töihin kohta isyyslomalta. Mies tekee tosi pitkää päivää ja asumme ulkomailla joten apua ei ole juurikaan saatavissa että isoveli voisi vaikka joskus mennä mummilaan. olisiko jollain hyviä vinkkejä?



Kiitos:)

Löysinkin keskustelun ja nostin sen sulle. Otsikko on aggressiivinen "pilaako toi..kakara..." mutta keskustelu sisällä enimmäkseen hyvin asiallista. Koittakaa sekä 2v äiti että ap lukea juttu läpi, siellä oli hyviä pointteja!