Kertomuksia viisaita koirista ketjuun luettavaksi koiria halveksiville tai koirista haaveileville

Tunsin kerran koiran joka pelasti lapsen hukkumasta. Metsälapissa tuollaisella jääkauden tekemällä suppalammella mummolamme lähellä sylilapsi putosi laiturilta syvään veteen kun hänen äitinsä kompastui laiturilla. Äidiltä avomurtui nilkka ja lapsi valahti veteen.
Se laituri purettiin tuon tapauksen jälkeen mutta sellaiset ponttoonit menivät laituria sen pyöreän suppalammen keskelle asti ja siellä keskellä oli levennys ja jokin penkki. Rantaan ehkä 50 metriä ja melkein 20 metriä syvää kirkasta lähdevettä ympärillä. Kaunista mutta tajuttoman vaarallinen se laituri.
Olin tuolloin itsekkin vielä lapsi ja kuulin tarinaa kerrottavana ja näinkin tuon koiran jota kyläläiset aina hellittelivät ja kunnioittavasti tervehtivät rapsutellen.
Nimittäin onnettomuuden sattuessa eräs vanha lintukoira Bella nimeltään ja rodultaan jokin harmaan sävyinen noutaja sattui olemaan rannalla perheineen. Koira oli juossut veteen kun rannalla ei oltu tajuttu onnettomuuden laajuutta ja ennenkuin ensimmäiset auttajat pääsivät äidin luokse oli koira jo tuonut lapsen rantaan. Hassuinta oli että koira oli kantanut lapsen äidilleen sinne laiturille eikä ollut vaan jättänyt häntä rantaan, jostain syystä sitä pidettiin erityisen sankarillisena.
Asiaa ei tuotu julkisuuteen mutta muistan miten siitä koirasta puhuttiin ja siitä ylvästeltiin, oman kylän koirasta. Sanottiin että lapsi oli puolessa välissä pohjaan mutta Bellan tottuneen sukeltelemaan lintukoirana.
Jotka ihmettelee ponttoonisiltaa niin ei tunne kasarin uimarantoja