Itsetuhoisia nuoria on sairaaloissa niin paljon, että osa nukkuu yönsä käytävällä
Yhteiskunnan on kysyttävä, miksi nuoret eivät selviä
Patjalla on jouduttu nukkumaan ruokailutilassa tai käytävien reunoilla, sanoo nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja, ylilääkäri Kim Kronström Turun yliopistollisesta sairaalasta.
Turun ruuhkista on aiemmin kirjoittanut myös Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Tampereen tilanteesta Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).
Kronström toteaa, että kun samassa tilassa on paljon huonosti voivia nuoria, huonovointisuus ja käytösongelmat ovat vaarassa levitä.
Kommentit (23)
Ja psykiatreista on vielä kaiken lisäksi pula tässä maassa. Surkea homma.
Voi paska. Mä voisin opiskella psykiatriksi. Olisin varmasti hyvä. Te-keskukselle työllisyyskoulutukseksi. Nehän on nopeampia reittejä valmistumiseen.
Tämä juttu kannattaisi vinkata New York Timesin toimittajalle, joka juuri hehkutti Suomen onnellisuutta.
Parempi käytävällä kuin räystäällä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisilla nuorilla ei ole mitään virkaa. Saunan taakse.
Sellaisilla vanhemmilla ja sellaisella yhteiskunnalla ei ole mitään virkaa, joka saa tuollaisia nuoria aikaan.
Tulevaisuus katoaa. Tulevaisuuden tekijät tummuvat. Kuin syöpäsolu petrimaljalla.
Jo 20 vuotta sitten oli ihan sama tilanne. Olin itse silloin Pitkäniemen sairaalassa hoidossa ja todellakin oli ahdasta ja täyttä.
Tilanne on huono ja Koronan takia huononee entisestään. Muutama vanhuksen henki on säästetty mutta millaisella kustannuksella 😓
Maaseudun tyhjiin kerrostaloihin voisi tehdä lepokoteja näille nuorille. Neliöt kaupungeissa vaan maksaa liikaa. Ei ne seinät ketään paranna.
Tähän on tultu kun mt-ongelmista tehty muoti-ilmiö ja jokainen elämän vastoinkäyminen on nykyään "sairaus" eikä suinkaan normaali reaktio huonoon elämäntilanteeseen... Kukaan ei edes yritä enää käsitellä vastoinkäymisiä vaan heti ollaan selittämässä "sairaudella".
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu kun mt-ongelmista tehty muoti-ilmiö ja jokainen elämän vastoinkäyminen on nykyään "sairaus" eikä suinkaan normaali reaktio huonoon elämäntilanteeseen... Kukaan ei edes yritä enää käsitellä vastoinkäymisiä vaan heti ollaan selittämässä "sairaudella".
Lisäyksenä vielä että psykiatri on minullakin todennut kerran "vaikean masennuksen". Jälkeenpäin ajateltuna ei tuo mikään sairaus ollut vaan tarvin vain aikaa käsitellä huonoa elämäntilannetta.
Ja toisista tehdään lehtiin juttuja kun muuttavat pakettiautoon leikkimään asunnotonta
Kuten artikkelissa luki koululaiset joutuvat ottamaan liikaa vastuuta liian nuorena koulussa kun korostetaan itseohjautuvuutta. Todella nuorena pitää valita oma polkunsa ja se on aikuisillekin haastavaa. Pitäisi olla enemmän rajoituksia eli kouluissa omat luokat ja opettajat ja valmiit opetussuunnitelmat. Rajat tuovat turvaa. Ja some on pirun keksintö. Ihan huttumaailma jossa pitäisi sietää solvaamista, klikkejä ja mukautua ihan sairaisiin malleihin. Vapaan anonyymin sonnansuoltamisen pitäisi tulla jotenkin päätökseen
Yhteiskunta on aivopessyt meistä pyramidiorjia.
Tulevaisuus on 15 -vuotta kouluja ja sen jälkeen ehkä työttömäksi tai uusintakoulutus, mikä ei johda mihinkään. Nuohoojankin tarvitsee olla jo diplomi-insinööri, ja jotkut näkevät tämän rahan orjaksi kouluttautumisen hieman ahdistavana.
Vaihtoehtoja ei tälle ole, ellei yhteiskunta muutu jotenkin. Ei huvita opiskella 15-vuotta työttömäksi tai että saan "mahdollisuuden". Meidän yhteiskunta on armoton ja raaka kilpailuyhteiskunta, jossa low level työpaikkoja ei ole, tai niillä ei elä.
Irakilaiset ja afgaanimiehet voisivat pitää ainakin nuorista tytöistä huolta, uskon että molempia tyydyttävä yhteistyö kantaisi hedelmää
Kansa kärsii, hallitus avustajalaumoineen juhlii.
Eipä nuoremmalle polvelle ole edessään kuin alati kasvavaa kurimusta vähän joka saralla. Ja tämä tiedostetaan kun netin kautta helposti löytää kaikkea mitä ei iltauutisissa kerrota. Joten tuollainen rauhoittava rutiinikin puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu kun mt-ongelmista tehty muoti-ilmiö ja jokainen elämän vastoinkäyminen on nykyään "sairaus" eikä suinkaan normaali reaktio huonoon elämäntilanteeseen... Kukaan ei edes yritä enää käsitellä vastoinkäymisiä vaan heti ollaan selittämässä "sairaudella".
Tunnen aika monta nuorta, jotka ovat sekaantuneet alkoholiin ja huumeisiin ja tätä kautta kohdannut kaikkea hirveää, kuten itsetuhoista käytöstä ja hyväksykäyttöä. Aika moni aikuinenkin kohtaa ongelmansa hukuttamalla ne alkoholiin, etenkin täällä suomessa. Huonoa elämäntilannetta ei kohdata, vaan se turrutetaan ja näin huono olo kasaantuu. Apua pitäisi antaa helpommin ja aiemmin.
Miksi Suomi ei rakenna lisää sairaaloita? Niinhän Kiina teki kun koronan takia alkoi sairaalat lattioita myöten täyttymään.