Suolaista, terveellistä evästä töihin?
Syön aina aamiaisen vasta työpisteelläni pari tuntia heräämisestä, ällöttää syödä heti herättyä.
Nyt olen kuitenkin havahtunut siihen, että evääni on lähes päivittäin jotain paistopisteen pasteijaa,croisanttia tmv. Lisäksi sitten rahkaa, hedelmää kylläkin. Eihän nuo yhden croissantin kalorit maata kaada kun vähän nipistää muualta mutta toki mieluummin ottaisi tilalle jotain terveellistä, mutta mitä? Jotain, joka vaatisi mahdollisimman vähän valmistelua ja säilyisi vähän aikaa huoneenlämmösäkin.
Kommentit (32)
Energian yksikkö on joule. Vuosi on 2021. Suolainen ei ole terveellistä.
Ostaruikatermos ja tee siihen itsellesi puuroa (tavallista tai tuorepuuroa). Tai smoothie. Tai leipä.
Kaksi ekaa vastausta muuhun kuin kysymykseen. Palstaa parhaimmillaan.
Itse ajattelisin tuossa tilanteessa ihan eväsleipiä. Täysjyvää ja täytteet voi valita ravintoarvoen mukaan. Muita hyviä vaihtoehtoja on esim. pähkinät. Myös hedelmät ovat hyviä eväitä - itse suosin varsinkin banaania. Vaikka se ei ravintoarvoiltaan ole parhaasta päästä, se on täyttävä ja helppo syödä siististi.
Riisipiirakkaa, päälle hieman levitettä, juustoa, kinkkua, tuorekurkkua, keitettyjä kananmunia mukaan joko päälle tai syöt kokonaisina. Toinen hyvä vaihtoehto riisi- tai maissikakut, niihin päälliset mistä tykkääkään. Voisit ottaa myös smoothieita, niitä saa kaupoista valmiina tai sitten teet itse. Tuorepuuroa kai monet syö, sekin lienee terveellistä. Kuivaliha myös hyvä.
Jos on mahdollista keittää vettä tai käyttää mikroa, niin puurot. Leipäkin säilyy huoneenlämmössä pari tuntia ja kesällä voit käyttää vaikka pientä kylmälaukkua mukana. Toki nytkin voit, jolloin voit tehdä mitä vain mukaan. Keitetty kananmuna on myös hyvin säilyvä eväs.
Vierailija kirjoitti:
Energian yksikkö on joule. Vuosi on 2021. Suolainen ei ole terveellistä.
Tietänet, mitä kalortit tarkoittavat? Joten ei tarvitse päteä.
Hienoa, että jo huhtikuussa muistat mikä vuosi on. Menikö monta kuukautta opetella?
Liiallinen suolansaanti ei ole terveellistä. Mutta suolainen on hyvin usein makean vastakohta - ei se viittaa mihinkään suureen suolamäärään. Lopultahan kokonaissaanti ratkaisee, ei se mitä aamiaisessa on.
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
Kannattaa panostaa hyviin rasioihin, eri tarkoitukseen eri mallisia ja kokoisia. Mukava ottaa sitten eväät mukaan, kun on asianmukaiset välineet. Keitto/puuroruuatkin mukava ottaa mukaan, kun ostaa termos astian, ei valskaa välistä.
Vierailija kirjoitti:
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
En ole ap, mutta yleensä eväillä ja kotona syötävillä aterioilla on eroa monesta syystä. Lämpötila, kuljetettavuus (ei hajoa, ei leviä) jne. Itsellä painaa myös se, miten paljon tiskiä/ pakkausjätettä syntyy. Kotona aterimet ja lautaset on helppo asetella suoraan astianpesukoneeseen.
Lämmin kupit
Eväs salaatit
Pähkinät, mantelit
Feta
Oliivit, suolakala, feta, suolapähkinät
Esim. Lohi ja kana on hyvää kylmänäkin ja niistä saa hyvän salaatin.
Kylmälaukku sai hirveästi alapeukkuja, mutta itse pakkaan siihen aamupalaksi jogurttia, siemeniä ja marjoja. Kananmunia. Salaatin ja vielä iltapäiväksi kourallisen manteleita tai pähkinöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
En ole ap, mutta yleensä eväillä ja kotona syötävillä aterioilla on eroa monesta syystä. Lämpötila, kuljetettavuus (ei hajoa, ei leviä) jne. Itsellä painaa myös se, miten paljon tiskiä/ pakkausjätettä syntyy. Kotona aterimet ja lautaset on helppo asetella suoraan astianpesukoneeseen.
Mitä oikein syöt aamupalaksi, jos se kuljetus ei millään onnistu työpaikalle?
Voileivät, puuro, mysli, smoothie, kananmunat lienevät niitä yleisimpiä ja kaikki onnistuvat ihan ilman mitään erityisiä kuljetusniksejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Energian yksikkö on joule. Vuosi on 2021. Suolainen ei ole terveellistä.
Tietänet, mitä kalortit tarkoittavat? Joten ei tarvitse päteä.
Hienoa, että jo huhtikuussa muistat mikä vuosi on. Menikö monta kuukautta opetella?
Liiallinen suolansaanti ei ole terveellistä. Mutta suolainen on hyvin usein makean vastakohta - ei se viittaa mihinkään suureen suolamäärään. Lopultahan kokonaissaanti ratkaisee, ei se mitä aamiaisessa on.
Harmi ettet saanut munaa yöllä. Tuliko se edes kotiin?
Hih hih, oletpa sinä hauska.
Keitetyt kananmunat säilyy hyvin vaikka koko päivän. Suola saa sirottimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
En ole ap, mutta yleensä eväillä ja kotona syötävillä aterioilla on eroa monesta syystä. Lämpötila, kuljetettavuus (ei hajoa, ei leviä) jne. Itsellä painaa myös se, miten paljon tiskiä/ pakkausjätettä syntyy. Kotona aterimet ja lautaset on helppo asetella suoraan astianpesukoneeseen.
Liian raskas ponnistus pakata esim pieni kylmälaukku ja kuljettaa aterimet yms siinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
En ole ap, mutta yleensä eväillä ja kotona syötävillä aterioilla on eroa monesta syystä. Lämpötila, kuljetettavuus (ei hajoa, ei leviä) jne. Itsellä painaa myös se, miten paljon tiskiä/ pakkausjätettä syntyy. Kotona aterimet ja lautaset on helppo asetella suoraan astianpesukoneeseen.
Mitä oikein syöt aamupalaksi, jos se kuljetus ei millään onnistu työpaikalle?
Voileivät, puuro, mysli, smoothie, kananmunat lienevät niitä yleisimpiä ja kaikki onnistuvat ihan ilman mitään erityisiä kuljetusniksejä.
Nuo lienee kuitenkin niitä pirun huonoja tekosyitä miksi joku haluaa jatkossakin olla ylipainoinen kun on liian hankala syödä terveellisesti, kun joutuu käymään siellä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Kylmälaukusta koskaan kuullut?
Jonkun kylmälaukun kanssa sitten pitäisi bussissa ja metrossa matkustella? Kyllä pitää eväinen mahtua olkaukkuun tai pieneen reppuun tms. ettei elämästä tule hakalaa. Töiden jälkeen jos lähtee jonnekin, niin sitten sitä kylmälaukkua pitäisi raahata mukana kaikkialla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset siis tee ihan normaalia aamupalaa mukaan, sitä, mitä syöt viikonloppuaamuisinkin? Eihän sille työmatkan aikana mitään tapahdu.
En ole ap, mutta yleensä eväillä ja kotona syötävillä aterioilla on eroa monesta syystä. Lämpötila, kuljetettavuus (ei hajoa, ei leviä) jne. Itsellä painaa myös se, miten paljon tiskiä/ pakkausjätettä syntyy. Kotona aterimet ja lautaset on helppo asetella suoraan astianpesukoneeseen.
Liian raskas ponnistus pakata esim pieni kylmälaukku ja kuljettaa aterimet yms siinä?
Jonkun kylmälaukun kanssa sitten pitäisi bussissa ja metrossa matkustella? Kyllä pitää eväiden mahtua olkaukkuun tai pieneen reppuun tms. ettei elämästä tule hakalaa. Töiden jälkeen jos lähtee jonnekin, niin sitten sitä kylmälaukkua pitäisi raahata mukana kaikkialla?
Kylmälaukusta koskaan kuullut?