Voiko voimistelulla laihtua?
Minulle ehdotettiin 15 minuutin jumppaa kotona joka päivä, että laihtusin. Kun katson kalorinkulutusta eri liikuntamuodoissa, olen vieläkin vahvasti sitä mieltä, että laihdun paremmin ihan syömällä vähemmän eli karsimalla tarpeettomat aineet pois ruokavaliosta.
Osaako kukaan antaa tähän ikuisuus kysymykseen tarkkaa vastausta ja perustella sen? En halua seuraavalla kerralla keskustellessa suututtaa neuvojaa kuten tein hiljattain. Toisaalta haluan tietää, että mikä kotijumppamuoto on laihduttava.
Kommentit (48)
Laihtuminen tapahtuu tosiaan pääasiassa syömällä vähemmän. Liikunnan lisääminen voi hyvässä tapauksessa tukea sitä (mutta lisää myös ruoan tarvetta).
Laskurini.fi ehdottaa, että vartin jumpalla kuluttaa noin 70,5 kcal.
70,5 • 365 = 25732,5 kcal. Yksi rasvakilo on noin 8000 kcal eli vuoden jokaisena päivänä jumppaamalla laihtuu noin 3,21 kiloa.
Mielipiteitä puolesta ja vastaan?
Pidän jumppaa hyvänä terveydelle mutta painonhallinta- tai laihdutuskeinoksi siitä ei ole. Triplapäällysteisellä voileivällä on esimerkiksi noin 250 kcal. Keskikokoisessa banaanissa on noin 70 kcal.
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Vierailija kirjoitti:
Jos lihasvoima ja massa on heikkoa jo jumppa voi voimistaa lihaksia ja lisätä siten perustason kaloripolttoa, joka tapahtuu levossakin. Tietenkin pitää myös syödä vähemmän.
Tässä ovat vastakkain minun ja toisen henkilön mielipiteet asiasta. Minä perustelen omani mielelläni matematiikan avulla. Naisilla ei muodostu lihaskudosta yhtä helposti ja paljoa kuin miehillä. Lihas kuluttaa energiaa. Rasvakudos ei kuluta sitä juuri ollenkaan.
Voi, jos korvaa esim. puolet aterioista voimistelulla.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Mielestäni ihan jokapäiväinen elämä liikkumisineen ja kodin ylläpitoineen nostavat kuntoa enemmän kuin jumppamaton päällä voimistelu.
Sen lisäski koen 15 minuutin intensiivisiivoustuokion olevan hyödyllisempi itselleni ja kodilleni kun ripustan pyykit, täytän koneen, imuroin ja pyyhin pahimmat kohdat lattiasta kostutetulla lattian siivousta varten tarkoitetulla mikroliinalla.

Tässä oli nyt kyse jokapäiväisestä 15 minuutin voimisteluohjelman noudattamisesta. Sen lisäksi en kannata sitä, että ihminen hankkii itselleen vakavia puutostauteja tyhmän päähänpinttymän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Takaapäin paukutus hieroo kilot pois.
Luuletko olevasi vitsikäs?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Mielestäni ihan jokapäiväinen elämä liikkumisineen ja kodin ylläpitoineen nostavat kuntoa enemmän kuin jumppamaton päällä voimistelu.
Sen lisäski koen 15 minuutin intensiivisiivoustuokion olevan hyödyllisempi itselleni ja kodilleni kun ripustan pyykit, täytän koneen, imuroin ja pyyhin pahimmat kohdat lattiasta kostutetulla lattian siivousta varten tarkoitetulla mikroliinalla.
Mitkä lihakset tässä vahvistuu?
Voimistelu oikealla tavalla pitää notkeana ja vetreänä , lihaskuntojumppalla voimstetaan lihaksia.
Kyllä ruo varmaan pitää paikaansa, olen tullut siihen tulokseen ,kun juttelen lenkillä käydessäni 94v vuotiaan mummelin kanssa ,joka käy joka pivä hiukan yli kilometrin kävelylenkillä, missä on myös ala-ja ylämäkeä. Aamuisin kun kuudelta herää sanoo tekevänsä aina ne ” kevätjuhlaliikkeet” ts voimistelee ja venyttelee. Nuppi tuntuu leikkaavan ,kuin partaveitsi ,eikä ole mikään tyyliin aira samulin vaan ihan tavallinen mukava baskeri/toppatakkimummu.
Kertoi ,että kun kävi apteekissa , edestakaisin sinne on 2.3 km , niin piti välillä pysähtyä vähäksi aikaa .
Teen kotitreenin 5-6x viikossa, noin tunnin verran. Kaloreita kuluu 400 plus peruskulutus. Pelkkään syömisen vähentämiseen verrattuna tuosta olisi kuukausitasolla reilu kilon lisäys painonpudotukseen. Suurin etu on kuitenki se, että peruskulutus nousee, fyysinen kunto nousee, ryhti on parempi ja olo on parempi/energisempi.
hei se on alku vaan ettet ahdistu liikaa
ja lopeta kesken
Kotiin kannattaa hommata käsipainot, ja tehdä lisäksi esim. kyykkyjä ja vatsalihaksia. Lihas kuluttaa enemmän kaloreita kuin läski. Kiinteydyt myös. Lisäisin ohjelmaan myös kävelylenkit. Mutta laihtuminen tapahtuu silti pääasiassa ruokavaliolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Mielestäni ihan jokapäiväinen elämä liikkumisineen ja kodin ylläpitoineen nostavat kuntoa enemmän kuin jumppamaton päällä voimistelu.
Sen lisäski koen 15 minuutin intensiivisiivoustuokion olevan hyödyllisempi itselleni ja kodilleni kun ripustan pyykit, täytän koneen, imuroin ja pyyhin pahimmat kohdat lattiasta kostutetulla lattian siivousta varten tarkoitetulla mikroliinalla.
Mitkä lihakset tässä vahvistuu?
Mieti nyt mitkä lihakset aktivoituvat kun kyykistyy tyhjentämään edestä täytettävää pyykkikonetta, kantaa märkiä vaatteita täynnä olevaa pyykkivatia, ripustaa pyykit, imuroi ja vetää imuria perässään, kastelee ja vääntää mikroliinat sekä hankaa niillä lattiaa.
Pelkästään kävelyssä tarvitaan myös vatsalihasten apua. Kumartuessa pitää ergonomisesti vetää vatsa selkään kiinni tukemaan selkää. Kuuluu ihan perusasioihin jos haluaa runkonsa ehjänä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, jos korvaa esim. puolet aterioista voimistelulla.
Tässä oli nyt kyse jokapäiväisestä 15 minuutin voimisteluohjelman noudattamisesta. Sen lisäksi en kannata sitä, että ihminen hankkii itselleen vakavia puutostauteja tyhmän päähänpinttymän vuoksi.
Jos on ylipainoa, silloin syö liikaa. Ei liian ruokamäärän pois jättämisestä haittaa ole. Puutostilat syntyvät ravinnnon laadun heikkoudesta, ei ruuan määrästä.
Ap etsii vain tekosyitä, ettei tarviis jumpata...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Mielestäni ihan jokapäiväinen elämä liikkumisineen ja kodin ylläpitoineen nostavat kuntoa enemmän kuin jumppamaton päällä voimistelu.
Sen lisäski koen 15 minuutin intensiivisiivoustuokion olevan hyödyllisempi itselleni ja kodilleni kun ripustan pyykit, täytän koneen, imuroin ja pyyhin pahimmat kohdat lattiasta kostutetulla lattian siivousta varten tarkoitetulla mikroliinalla.
Mitkä lihakset tässä vahvistuu?
Arkiliikunnassa voi käyttää joko omia jalkojaan tai vaikka polkupyörää. Kaikki eivät aja autoa tai sähkölaitetta. Jo pelkkä työmatkojen tekeminen pyöräillen hyödyttää eniten suuria lihasryhmiä pakaroissa ja jaloissa. Sen lisäksi aerobinen kunto kasvaa työmatkapyöräilyssä. 15 minuutin jumpalla ei aerobinen kunto kasva mihinkään kun sitä vertaa 15 minuutin pyöräilyyn.
Tuskin voimistelu laihduttaa. Kun katsoo vaikka telinevoimistelijoita, permantovoimistelijoita niin aika tuhtia väkeä ovat hyvä kun telineet kestää ja permanto ei säry kun ne heittelee flipfloppejaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se itse voimistelu laihduttaa, mutta suosittelen tekemään lihaskuntoa laihdutuksen aikana. Muuten lopputulos on kuin tyhjentynyt ilmapallo ja laihal*ski.
Mielestäni ihan jokapäiväinen elämä liikkumisineen ja kodin ylläpitoineen nostavat kuntoa enemmän kuin jumppamaton päällä voimistelu.
Sen lisäski koen 15 minuutin intensiivisiivoustuokion olevan hyödyllisempi itselleni ja kodilleni kun ripustan pyykit, täytän koneen, imuroin ja pyyhin pahimmat kohdat lattiasta kostutetulla lattian siivousta varten tarkoitetulla mikroliinalla.
Mitkä lihakset tässä vahvistuu?
Arkiliikunnassa voi käyttää joko omia jalkojaan tai vaikka polkupyörää. Kaikki eivät aja autoa tai sähkölaitetta. Jo pelkkä työmatkojen tekeminen pyöräillen hyödyttää eniten suuria lihasryhmiä pakaroissa ja jaloissa. Sen lisäksi aerobinen kunto kasvaa työmatkapyöräilyssä. 15 minuutin jumpalla ei aerobinen kunto kasva mihinkään kun sitä vertaa 15 minuutin pyöräilyyn.
Ei se jumppa poista niitä arjen liikkumisia. Ei niiden väliltä tarvitse valita joko tai, molemmat onnistuu aivan hyvin samana päivänäkin.