Peliriippuvaiseksi on todella helppo tulla!
Olen tilipäivänä ostanut pikkurahalla nettiarpoja niin että maksimi, mitä käytän on 1 euro ja heti jos olen voitolla, olen lopettanut. Tässä nyt kävi niin, että voitin tällä viikolla vähän isomman summan, sen verran että siirsin rahaa pankkitilille. Nyt sitten ajattelin, että pelaan muutamalla eurolla ylimääräistä. Annoin itselleni luvan, että sitten jos olen voitolla, pitää lopettaa tai jos tilin saldo pienenee tiettyyn summaan, käytännössä annoin luvan mennä tappiolle kaksi euroa, en enempää. Pari pikkuvoittoa tuli, mutta kyllä olisi älyttömästi tehnyt mieli jatkaa ja yrittää. Tässä vaiheessa tajusin, että jos nyt en lopeta, on pelaaminen vienyt koko käden. Kävin pistämässä itselleni sellaisen pelirajan, etten voi pelata enää tässä kuussa kuin sen perinteisen 5 euron sijoituksen viikossa, mikä minulla on kestopeleissä.
Kommentit (6)
kannattaisi lopettaa tuo touhu kokonaan ja sen sijaan sijoittaa nuo rahat. Voittaisit ihan oikeastikin.
Luitko pitkän matematiikan ja mikä on muu koulutustasosi?
Hyvä kirjoitus tosiaan. Ihan pienestä se lähtee. Onneksi teit sen pelirajan.
Minä lukitsin pelitilini kokonaan puoleksi vuodeksi, kun meinasi lähteä käsistä.
Ei minua ole ikinä kiinnostanut mitkään pelit yhtään.
Jos olisit ostanut 100 tölkkiä keskiolutta olisit muuttunut miellyttäväksi ihmiseksi ja sitten myöhemmin saanut rahaa viela viisitoista euroa takaisin!
Näinhän se on. Hyvä huomio ja kiitos, että kirjoitit tämän. Moni lyö riippuvaisia ihmisiin leiman, jos ei ole mitään ymmärrystä,mistä on kyse ja miten ne kehittyvät.
Päihderiippuvuudessa on tuon mekanismin lisäksi esimerkiksi lisänä vielä se, on tätä itse aine on riippuvuutta aiheuttava aivoreseptoritasolla, joten sen kehittyminen on vielä vakavampaa.
Riippuvuuksien kuuluu myös se,että ne useimmiten kielletään, joten ongelman tunnistaminen yleensä tapahtuu vasta,kun ongelma on jo syvällä.