Sairasloma,palkaton vai palkallinen kun työsuhde kestänyt vasta 2 viikkoa?
Eli tilanne se,että alotin työt elokuun alussa ja nyt lapsi sairaana.
Saanko lapsen hoidon sairaslomapäivät palkallisena vai onko se palkatonta,koska työsuhde näin vasta alkanut?
Kommentit (9)
On aloja, joilla työsuhteen on pitänyt kestää ainakin 2 kk, että saa palkkaa sairausajalta.
Opettajilla on tuo, ettei saa palkkaa kahden ensimmäisen kuukauden aikana sairastamisesta, mutta esim. perhepäivähoitajat saavat (siis omasta sairastamisesta)
Muista aloista minulla ei ole kokemusta.
Pph:t saavat palkkaa vain omasta sairastamisestaan.
vaan lapsesi, ja vanhemmilla on oikeus hoitaa sairasta lasta kotona palkallisesti (3 päivää)alasta riippumatta.
Laissa nimenomaan sanotaan että työnantajalla ei ole velvollisuutta palkanmaksuun tilapäisen hoitovapaan osalta.
TESseillä on sitten annettu työntekijöille parempia etuuksia, joten on nimenomaan TESsistä riippuvainen saako palkkaa vai ei.
olen ope ja olin viime keväänä eräässä koulussa töissä. Alle kuukauden työssäolon jälkeen sairastuin ensin itse, sitten lapset olin viikon poissa. Täydella palkalla.
ensimmäisenä vuonna on 1 omavastuu päivä ja sitten saa palkallisena 2 päivää olla pois. Paitsi jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden silloin ei palkkaa tipu lainkaan.
Muistan, kun itse sinnittelin sairaana töissä aikanani ekan kuukauden, kun luulin, että menettäisin palkkani (olin kunnalla töissä). Myöhemmin sain tietää, että en olisi menettänyt palkkaani, kun minut oli palkattu vakituiseksi eikä esim. vuoden määräaikaiseen pestiin.
Kannattaa tarkistaa tilanne, sillä voi olla eri kriteerit siis myös samassa työpaikassa eri työntekijöille riippuen siitä, että minkälainen sopimus on.
sairasajan palkka on 50% normaalipalkasta.