ÄLÄ osta asuntoa uudesta talosta - laatu yleensä sutta ja sekundaa - osaamattomat rakentelijat ties mistä
HS kertoo tutkimuksestaan : ”Ulkomaalaisen työvoiman osaamisessa on usein valtavia puutteita. Jos työnjohto ei kykene kommunikoimaan työntekijän kanssa on soppa valmis. Työvoimavuokrausyritykset eivät välttämättä tarkista työntekijöiden osaamista käytännössä. Olen nähnyt muun muassa ilmanvaihtoasentajia, jotka eivät osaa käyttää rälläkkää [kulmahiomakone].”
"On työmaita, joilla puhutaan jopa 30 eri kieltä, joita työnjohtajat eivät osaa. Kaikki työntekijät eivät välttämättä puhu englantia."
Valtaosa kyselyssä kuvatuista ongelmista koski nimenomaan uusia, 2010-luvulla rakennettuja uudiskohteita Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla.
Kommentit (25)
Tehdäänpä nyt selväksi, että tässä on kyse vain ja ainoastaan suurten rakennusfirmojen voitontavoittelusta.
Jos tahtoa olisi, urakat olisi oikein mitoitettu. Aliurakoitsijakokoonpanot, toimivat aikataulut, työntekijöiden perehdytys. Sen sijaan on vähän tekijöitä (osittainen työvoimapulakin kyllä), jatkuva kiire ja palkkakustannusten polkemiset baltian maista.
Mä olin raksalla siivoojana muutama vuosi sitten. Rakennettiin rivaria Raisioon. Kantasuomalaiset työntekijät. Joku meinasi laittaa styroxit lattiaan vesilätäköiden päälle... Koska kiire, urakkatyö.
Kannattaa seurata rakennusprojektia, jos mahdollista.
Onneksi on oma talo jo vuosia sitten tehty ja oma rakas tehnyt ja osaa hommat ja tarkka. Pitää tietää mitä tekee👍👍
Näin siinä käy, kun virkamies mällää veronmaksajien rahat yksityisen yrityksen palveluihin. Raksafirma ei edes yritä tehdä hyvin, koska jos jotain pitää jälkeenpäin korjata niin sama firma siitä hyötyy.
Tuttava kertoi pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempiensa uuden kerrostaloasunnon kylppärin lattian kallistusongelmista. Lattioiden kaato oli jostain syystä seiniin päin, ei lattiakaivoon. Kun tätä lopulta lähdettiin korjaamaan, ilmeni että laatoituksen alta puuttui myös vesieristeet. Ihan käsittämätöntä roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on oma talo jo vuosia sitten tehty ja oma rakas tehnyt ja osaa hommat ja tarkka. Pitää tietää mitä tekee👍👍
Toivottavasti sun oma rakas tekee myös töissä asiat oikein.
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänpä nyt selväksi, että tässä on kyse vain ja ainoastaan suurten rakennusfirmojen voitontavoittelusta.
Jos tahtoa olisi, urakat olisi oikein mitoitettu. Aliurakoitsijakokoonpanot, toimivat aikataulut, työntekijöiden perehdytys. Sen sijaan on vähän tekijöitä (osittainen työvoimapulakin kyllä), jatkuva kiire ja palkkakustannusten polkemiset baltian maista.
Ja p**** marjat. Halpuutus tuodaan nykyään noista kaukaisemmista maista. Uzbekistan jne. Viron pojat ovat oppineet sanan ”työlainsäädäntö”.
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänpä nyt selväksi, että tässä on kyse vain ja ainoastaan suurten rakennusfirmojen voitontavoittelusta.
Jos tahtoa olisi, urakat olisi oikein mitoitettu. Aliurakoitsijakokoonpanot, toimivat aikataulut, työntekijöiden perehdytys. Sen sijaan on vähän tekijöitä (osittainen työvoimapulakin kyllä), jatkuva kiire ja palkkakustannusten polkemiset baltian maista.
Tehdäänpä selväksi, että tässä on kyse tilaajien voitontavottelusta. Tilaaja ei useinkaan ole rakennusyhtiö, vaan esim.kaupunki. Tilaaja vaatii työn valmiiksi sellaisella aikataululla, että sen toteuttaminen on käytännössä mahdotonta. Rakennusyhtiöt joutuvat usein tekemään näissä urakoissa persnettoa, mutta on pakko yrittää tehdä mahdollisimman edullinen tarjous, että niitä töitä edes on.
Pitäisi tehdä yhteinen sopimus, ettei yksikään rakennusliike suostu tilaajien määrittämiin aikatauluihin, vaan antavat realistisemman tarjouksen. Tilaaja haluaa työn valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja halvalla, laadusta viis. Ja aina löytyy jokin rakennusliike, joka siihen suostuu, vaikka tietää jo etukäteen, että sakkoa tulee aikataulun ylityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa seurata rakennusprojektia, jos mahdollista.
Kyllä joo, jos kyseessä okt tms. ja sulla on aitoa tietämystä taustalla. MUTTA: Miten luulet meneväsi kerrostalokohteeseen valvomaan???
Vierailija kirjoitti:
Tuttava kertoi pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempiensa uuden kerrostaloasunnon kylppärin lattian kallistusongelmista. Lattioiden kaato oli jostain syystä seiniin päin, ei lattiakaivoon. Kun tätä lopulta lähdettiin korjaamaan, ilmeni että laatoituksen alta puuttui myös vesieristeet. Ihan käsittämätöntä roskaa.
Rakennusalalla toimivana minusta nämä kuulostaa utopistisilta, vaikka uskon kyllä, että näin on voinut käydäkin.
Joka ikisellä suurella työmaalla missä olen itse ollut, on ollut tarkat määräykset ja valvonta. Vesieristeiden paksuus tarkastetaan joka kohteessa erikseen ennen laatoitusta ja näytteet myös arkistoidaan. Myös kaadot yms on tarkastettu ennen eristystä. Muissa asioissa toki sitten oiotaankin..

Kaupungit tilaa aika vähän, kyllä ne on ihan ne rakennusfirmat jotka taloja nykyään rakentaa.
Yleensä uusista taloista ostetaan asunnot sijoitukseen, joten rakennusongelmien lisäksi saat ongelmanaapureita.
Ei osaamattomuus sinällään ole merkittävä ongelma, kokemus opettaa ja jokaisesta voi tulla mestari. Rakennuksilla on sen vuoksi päällysmiehet jotka opastaa ja katsoo että lopputulos on hyvä. Välinpitämättömyyttä ja tahallista väärin toimista on sen sijaan hankala muuttaa ja korjata asenteita. Virheistä pitäisi olla merkittävät taloudelliset sanktiot. Nyt pahinta mitä voi tapahtua on se, että työn ”joutuu” tekemään kuin se olisi alunperinkin pitänyt tehdä. Siis vain silloin jos siitä jää takuuajan puitteissa kiinni.
On jo ostettu. Kaikki hyvin toistaiseksi.
Ei tulisi mieleenkään ostaa osaketta 60-luvun lopun jälkeen rakennetusta talosta. Pidän uudiskohteiden ostajia umpihulluina. Vuokratontit ja rakentaminen surkeinta mahdollista laatua - mistä he maksavat satoja tuhansia euroja? Oma osakkeeni on omalla tontilla, 100-vuotiaassa tiilitalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttava kertoi pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempiensa uuden kerrostaloasunnon kylppärin lattian kallistusongelmista. Lattioiden kaato oli jostain syystä seiniin päin, ei lattiakaivoon. Kun tätä lopulta lähdettiin korjaamaan, ilmeni että laatoituksen alta puuttui myös vesieristeet. Ihan käsittämätöntä roskaa.
Rakennusalalla toimivana minusta nämä kuulostaa utopistisilta, vaikka uskon kyllä, että näin on voinut käydäkin.
Joka ikisellä suurella työmaalla missä olen itse ollut, on ollut tarkat määräykset ja valvonta. Vesieristeiden paksuus tarkastetaan joka kohteessa erikseen ennen laatoitusta ja näytteet myös arkistoidaan. Myös kaadot yms on tarkastettu ennen eristystä. Muissa asioissa toki sitten oiotaankin..
Kertoja itse oli rakennusalan ammattilainen. Tosin ei pääkaupunkiseudulla.
Itselle tulee lähinnä mieleen useaan kertaan pilkotut alihankintaketjut, joiden ajoitus ja valvonta ei ole oikein onnistunut. Laatoittaja on aloittanut työnsä aikataulun mukaan. Sori siitä, että jonkun muun tekemä vaihe on jäänyt välistä. Valvonta tehty jonain yhtiön omavalvontana eli ei ollenkaan.
Olen asunut eri-ikäisissä taloissa. En osta alle 2000-luvulla rakennetusta talosta mitään. Ai, niin. Isäni sattuu olemaan arvostettu rakennusmestari ja kulkee mukanani, kun asuntoja ostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa seurata rakennusprojektia, jos mahdollista.
Kyllä joo, jos kyseessä okt tms. ja sulla on aitoa tietämystä taustalla. MUTTA: Miten luulet meneväsi kerrostalokohteeseen valvomaan???
Harva asukas tietää miten homman pitäisi toimia oikein. Kyllä vanhojen asuntojen korjauksissakin tapahtuu virheitä, suomalaisille urakoitsijoille!! Asuintalossani oli kuukausia kestänyt putkiremontti, paikkakunnan LVI yrittäjän toimesta suomalaisilla putkimuehillä. 10 asuntoa remontoitu ja 3:ssä osoittautui vesivuoto. Kaikki auki, kuivaus viikkokausia ja uudelleen laatoitukset ym. Asukkaat asuivat huoneistossa kaiken aikaa. Että näin.
Ja siinä vaiheessa, kun tulee se tarkastus, jossa katsotaan asukkaiden ilmoittamat viat, on rakennuttaja jo konkurssissa tai firma muuten vain lopettanut, eikä kukaan halua maksaa sen suden ja sekundan laittamisesta asialliseen malliin.