Lue keskustelun säännöt.
Aina ongelmia ihmisten kanssa
28.03.2021 |
Useimmiten jännittää ja ahdistaa. En halua kohdata kodin ulkopuolisia ihmisiä. Olen ratkaissut asian niin, että olen erakoitunut taloomme. Puoliso käy kaupassa ja apteekissa. Välillä hirvittää, kun joskus on kuitenkin kohdattava ihmisiä. En voi loppuelämää elää näinkään.
Kommentit (6)
Osaatko sanoa, mikä on laukaissut ihmiskammosi ja milloin? Olitko lapsena ja nuorena kuitenkin ihan "normaali" mitä kanssakäymiseen ihmisten kanssa tuli? En tarkoita mitään hypersosiaalista kaikkien kaveria vaan sitä, että pystyit kuitenkin olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa vaikka et olisi siitä erityisemmin nauttinutkaan.
Jokin juurisyy tuolla pelkosi ja ahdistuksesi taustalla on. Ei kukaan päätä alkaa pelkäämään muita ihmisiä ja linnoittaudu yksin kotiinsa huvin vuoksi. Kun siihen syyhyn päästään käsiksi, niin ihmiskammosikin alkaa siitä pikku hiljaa hälvenemään. Jaksamista sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa, mikä on laukaissut ihmiskammosi ja milloin? Olitko lapsena ja nuorena kuitenkin ihan "normaali" mitä kanssakäymiseen ihmisten kanssa tuli? En tarkoita mitään hypersosiaalista kaikkien kaveria vaan sitä, että pystyit kuitenkin olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa vaikka et olisi siitä erityisemmin nauttinutkaan.
Jokin juurisyy tuolla pelkosi ja ahdistuksesi taustalla on. Ei kukaan päätä alkaa pelkäämään muita ihmisiä ja linnoittaudu yksin kotiinsa huvin vuoksi. Kun siihen syyhyn päästään käsiksi, niin ihmiskammosikin alkaa siitä pikku hiljaa hälvenemään. Jaksamista sinulle!
En ole tainnut olla normaali milloinkaan. Pystyin olemaan sen mitä oli pakko. Joku häpeä siinä on taustalla kai. Kiitos.
Joo sama täällä. Ei jaksa enää kiinnostaa ihmisten seura.
Minut on sosiaaliseksi testattu ja todettu mutta jostain syystä joudun esim helposti pilkatuksi. Vaikka naamasta näkyis kilometrin päähän ettei jaksa enempää nii eipä se näitä kiusaajia näköjään liikuta.
Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän haluan viettää aikaa ennemmin yksin. Jotenkin vaikea ymmärtää näiden ihmisten logiikkaa kun itseäni ei kiinnosta muiden ivaaminen tai edes juoruileminen. Mulla on muutakin tekemistä....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa, mikä on laukaissut ihmiskammosi ja milloin? Olitko lapsena ja nuorena kuitenkin ihan "normaali" mitä kanssakäymiseen ihmisten kanssa tuli? En tarkoita mitään hypersosiaalista kaikkien kaveria vaan sitä, että pystyit kuitenkin olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa vaikka et olisi siitä erityisemmin nauttinutkaan.
Jokin juurisyy tuolla pelkosi ja ahdistuksesi taustalla on. Ei kukaan päätä alkaa pelkäämään muita ihmisiä ja linnoittaudu yksin kotiinsa huvin vuoksi. Kun siihen syyhyn päästään käsiksi, niin ihmiskammosikin alkaa siitä pikku hiljaa hälvenemään. Jaksamista sinulle!
En ole tainnut olla normaali milloinkaan. Pystyin olemaan sen mitä oli pakko. Joku häpeä siinä on taustalla kai. Kiitos.
Millainen lapsuudenkotisi oli? Saitko vanhemmiltasi ymmärrystä, tukea ja kannustusta vai häpäistiinkö ja rankaistiinko sinua esim. ujoudesta? Vertailtiinko sinua niihin reippaisiin lapsiin ja tiuskittiin, että miksi et voi olla enemmän heidän kaltaisensa? Oletko joutunut kokemaan kiusaamista jo nuorella iällä, mahdollisesti ennen kouluun menoa? Vaikka se kuulostaa kliseeltä, niin lapsuuden olosuhteista löytyy varsin usein vastaus siihen, miksi jokin ongelma tuntuu vaivaavan vuodesta, ikäkaudesta ja elämänvaiheesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoa, mikä on laukaissut ihmiskammosi ja milloin? Olitko lapsena ja nuorena kuitenkin ihan "normaali" mitä kanssakäymiseen ihmisten kanssa tuli? En tarkoita mitään hypersosiaalista kaikkien kaveria vaan sitä, että pystyit kuitenkin olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa vaikka et olisi siitä erityisemmin nauttinutkaan.
Jokin juurisyy tuolla pelkosi ja ahdistuksesi taustalla on. Ei kukaan päätä alkaa pelkäämään muita ihmisiä ja linnoittaudu yksin kotiinsa huvin vuoksi. Kun siihen syyhyn päästään käsiksi, niin ihmiskammosikin alkaa siitä pikku hiljaa hälvenemään. Jaksamista sinulle!
En ole tainnut olla normaali milloinkaan. Pystyin olemaan sen mitä oli pakko. Joku häpeä siinä on taustalla kai. Kiitos.
Millainen lapsuudenkotisi oli? Saitko vanhemmiltasi ymmärrystä, tukea ja kannustusta vai häpäistiinkö ja rankaistiinko sinua esim. ujoudesta? Vertailtiinko sinua niihin reippaisiin lapsiin ja tiuskittiin, että miksi et voi olla enemmän heidän kaltaisensa? Oletko joutunut kokemaan kiusaamista jo nuorella iällä, mahdollisesti ennen kouluun menoa? Vaikka se kuulostaa kliseeltä, niin lapsuuden olosuhteista löytyy varsin usein vastaus siihen, miksi jokin ongelma tuntuu vaivaavan vuodesta, ikäkaudesta ja elämänvaiheesta toiseen.
En voi vastata näihin tunnistamisen pelon takia, mutta mietin itsekseni.
Hyvä että on hauskaa.