Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajavanhempana kumppanin löytäneet
24.03.2021 |
Kysymykset on suunnattu niille yksinhuoltajille, jotka ovat lapsensa pääasiallisia huoltajia. Kuinka kauan olit sinkkuna ennen kumppanin löytämistä? Kuinka vanha/vanhoja lapset/lapsi oli tavatessanne? Miten tapasitte? Etsitkö aktiivisesti, vai tumpsahtiko toinen vain jostain? Millainen kumppanisi oli tavatessanne? Tuntuiko, että hän on/oli sinulle sopiva. Vai tuntuiko, että itse laskit kriteereitäsi ja katsoit joitain aiemmin itsellesi tärkeitä piirteitä tai niiden puuttumista läpi sormien? Tuntuiko parisuhteen löytäminen helpommalta vai vaikeammalta verrattuna lapsettomaan sinkkuaikaan?
Kommentit (12)
Eron jälkeen otin kadotetun nuoruuden takaisin ja seuraavat pari vuotta pidin hauskaa lapsen ollessa isällään. Joskus 2-3 vuoden kuluttua aloin kaivata muutakin kuin hauskanpitoa. Tapasin netin kautta miehen, jonka kanssa olin yhdessä seuraavat 1,5 vuotta. Hänkin oli yh-isä. Vietimme yhdessä suunnilleen joka toisen viikonlopun ja ison osan lomista ja lapsetkin tapasivat muutaman kerran toisiaan. Se suhde ei kuitenkaan johtanut sen pitemmälle.
Hänen jälkeensä oli pari lyhyempää, alle vuoden suhdetta, ja yksi 4,5 vuoden suhde, mutta vasta noin 20 vuotta eroni jälkeen tapasin nykyisen puolisoni, jonka kanssa olen avoliitossa.
"Kriteerini" ovat vuosi vuodelta vain tiukentuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen deittaillut ja ollut parisuhteessa pelkästään lapsettomien miesten kanssa. Helposti on löytynyt seuraa. Äiti olen ollut lähes koko aikuisikäni ja tällä hetkellä sinkkuna.
Eron jälkeen pari alle vuoden seurustelusuhdetta lapsellisten miehien kanssa. Viisi vuotta erosta tapasin lapsettoman miehen, jonka kanssa ollaan seurusteltu 2,5 vuotta joka toinen viikko. Ei aiota muuttaa yhteen vielä, vasta sitten kun lapseni ovat isompia ja omillaan. Joka toinen viikko olen lasten kanssa ja tämä on toiminut ihan kivasti.
3v lasten kanssa eron jälkeen. Ero oli helppo ja yh aika tosi mukavaa.
En etsinyt ketään mutta töistä löytyi 5v nuorempi lapseton mies. Hän rakastui minuun ensimmäisellä tapaamisella, itse en edes ajatellut suhdetta ennenkuin 1,5v myöhemmin. Ei suurin rakkauteni mutta rakkain kumpanini. Rakastuin hänen ehdottomaan lojaaliuteen, sitoutumiseen ja kumppanuuden tunteeseen
25v takana jo.
Jäin yksin jo raskauden aikana, koska lapsen isä sairastui. Ensirakkauteni, joka ei ollut siis lapsen isä soitteli minulle raskauteni aikana ja yksi yksinhuoltajaisä pyyteli treffeille eli olisi ilmeisesti ollut mahis jonkinlaiseen tapailuun jo raskauden aikana, mutta yyh - ei minusta olisi ollut siihen, joten elelin ihan yksin odottaen.
Lapsi oli 1,5 v, kun tapailin 6 kk yhtä miestä, jota en esitellyt lapselle. Sitten tapailin hetken aikaa toista, jonka jätin. Kun lapseni oli 3-vuotias olin jo tottunut yh:na oloon ja nautin, kun sain hoitaa kaiken yksin ja sitten tuli tuo nykyinen aviomieheni elämääni. Olemme olleet 9 vuotta yhdessä, yksi yhteinen lapsikin nykyään.
Varmasti kaikenlaista pillun perässä juoksevaa kollia olisi tarjolla yh:lle kuin yh:lle, koska olen kuullut sellaisen legendan, että yh:lta irtoaa helposti 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinhuoltaja on yksinhuoltaja ja hänen lapsillaan on jo isä. Ei hänen mitään kumppania kuulu hakea. Hän käytti jo mahdollisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinhuoltaja on yksinhuoltaja ja hänen lapsillaan on jo isä. Ei hänen mitään kumppania kuulu hakea. Hän käytti jo mahdollisuutensa.
Olet varmaan samaa mieltä siitä isästä. Juna meni jo ja loppuelämä ilman naista, eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin omasta halustani sinkku monta vuotta, ei kiinnostanut miehet yhtään. Kun sitten aloin uudestaan kiinnostua miehistä, niin tapasinkin mieheni lähes samantien. Ihastuin ensinäkemältä ja aloimme seurustella ja menimme naimisiin myöhemmin. Mies on aikalailla täydellinen, en ole koskaan tavannut yhtä täydellistä nuorempana, eli kriteereitä ei pitänyt laskea. Päinvastoin koen, että nuoruus oli vasta harjoittelua miessuhteissa ja napakymppi osui sitten vanhempana jollain ihmeen tuurilla. Koen yhä näin vuosien jälkeen, että tämä on jotenkin ollut tarkoitettu, että hän on se oikea. Miehellä oli myös lähes samanikäinen lapsi edellisestä liitosta, joten tapailu oli aika erilaista kuin sinkkuna, nähtiin leikkipuistoissa yms. Kun alettiin viettää iltoja kotona, teimme ruokaa ja katsoimme lastenleffoja koko porukalla, jotain Autot-leffoja... Joskus käytiin kaksistaan syömässä ravintolassakin.
Eron jälkeen nautin vapaudesta ja minulla oli pari kevyttä suhdetta (lapsi ei tavannut heitä).
Muutaman vuoden jälkeen hain netistä seuraa vakavissani ja kuukaudessa tärppäsi. Mies oli toinen, kenet tapasin livenä.
Hyvin menee nyt vuosien jälkeenkin. Kriteerini oli tiukat, mutta erilaiset kuin jos olisin lapseton. Asetin ehdoksi sen, että lapseni elämä pysyy hyvänä ja uusi mieheni hyväksyy lapsen täysin.
Lapsettomana olin valinnut erillään asumisen ja mieluiten komean miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up. Kiva kuulla erilaisia tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan edes etsi ketään. Tosi vaikea olisi päästää jotain vierasta lapseni elämään. Joillakin ihmisillä on kyseenalaisia motiiveja metsästää juuri yksinhuoltajia. Kiinnostuksen kohde onkin oikeasti se lapsi.
P*dareita on nykyään valitettavasti vähän joka nurkan takana. Kannattaa varoa tosissaan varsinkin jos deittimies vakuuttelee "lapsirakkauttaan".
En minä ainakaan edes etsi ketään. Tosi vaikea olisi päästää jotain vierasta lapseni elämään. Joillakin ihmisillä on kyseenalaisia motiiveja metsästää juuri yksinhuoltajia. Kiinnostuksen kohde onkin oikeasti se lapsi.
Olen ihan suosiolla sinkku. Päätös varmistunut, kun katsoo monen tutun uusperhekuvioita. Siinä muksuilta vaaditaan koko ajan venymistä. Kumppanit vaihtuvat ja riidellään.