Lue keskustelun säännöt.
Miten lääkäri mahtaa suhtautua terapian toteutumattomuuteen tilanteessani?
16.06.2009 |
Minä sairastuin vakavaan masennukseen vajaa 8kk sitten, opinnot oli 6kk vajaa valmiit. Lääkäri lupaili terapiaa, mutta aika syystä ja toisesta siirtyi ja siirtyi. Nyt sitten pääsisin sinne, mutta ensimmäinen ongelma on se, että olen töissä toisella kun kotipaikkakunnallani ja kotiin on matkaa n. 100km. Teen vuorotöitä, joten tämä vaikeuttaa entisestään sen ajan sopimista. Lisäksi meillä on suvussa terapeutti, hän on tehnyt töitä tuolla alalla 15v, joten häneltä löytyy ammattitaitoa ja kun en omalta paikkakunnaltani saanut terapia sillon kun sitä olisin tarvinnut niin käytännössä asuin äitini luona (tällä paikkakunnalla myös sukulaisterapeuttimme asuu) ja juttelin hänen kanssaan (luottamuksellisesti) eli hän siis oli terapeuttinani. Enää en siis koe, että tarvitsisin terapiaa, koska sukulaiseni auttoi tässä ja nyt masennus on jo poistumaan päin.
Lääkäri on myös itse sanonut, että olen toipunut todella hyvin ja pahoitellut terapian viivästymistä. Mietin nyt, että voinko sanoa lääkärille, etten enää tarvitse sitä terapiaa, koska olen jutellut sukulaiseni kanssa, joka on terapeutti. Jos olisin töissä omalla asuinpaikkakunnalla voisin toki harkita sitä, mutta kun oon töissä n. 100km päässä niin tulee kalliiksi käydä vaan sen takia siellä. Olen siis myös muuttamassa, mutta vielä en asuntoa ole saanut.
Kommentit (9)
Ymmärrän ns. pointtisi, mutta olen siis käynyt terapiassa, joskaan en tuolla kunnallisella vaan sukulaisella ja hänen (ammatillinen) arvionsa on ollut, että oloani on helpottanut oloani ja masennustestin mukaan en enää ole masentunut eikä olonikaan ole masentunut. En siis ole pitänyt masennuksen aiheuttaneita asioita sisälläni vaan olen niistä puhunut, vaikken tämän terapeutin kanssa, jolle lääkäri lähetteen laittoi.
Ja tiedän, että jatkossa tunnistan masennuksen oireet jo aiemmin ja osaan toimia sen mukaan. Tällä kertaa masennus pääsi vaikeaksi kun en oireita tunnistanut ajoissa ja ajattelin, että on vaan ns. huonompi kausi.
Eniten siis mietin kun tämä lääkäri vaikka on ymmärtäväinen niin myös aika jyrkkä ja sitä mieltä, että vain virallisesti saatu apu auttaa. En tiedä miten sitten poikkeaa se, että olen sukulaiseni luona juttelemassa kun hänellä on alan koulutus.
Kiitokset kuitenkin vastauksestasi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se lääkäri sun pään sisällä asu? Miten voit olla noin epävarma? Lääkäritkin on ihmisiä, ja yleensä aika tumpeloita, vaikka joistain aiheesta paljon tietävätkin, älä nyt nosta tota mihinkään jumala asemaan.
Esitin vain toisen näkökulman asiaan. Ja kuten sanoin, sinulla ei ole mitään VELVOLLISUUTTA ottaa terapiaa vastaan. Ilmoitat siis vain lääkärille, että tässä elämäntilanteessa, tämän vointisena terapialle ei ole enää tarvetta. Että kiitos vaan, mutta ei kiitos.
Ei ole sinun päänvaivasi, miten lääkäri siihen suhtautuu. Älä sillä stressaa. Ja kuten sanottu, kyllä ne lääkärit yleensä joutuvat tarjoamaan "ei oota" apua tarvitseville, joten eivät tosiaan jää perään ruikuttamaan, jos joku jättää resurssit käyttämättä. Tarjoavat paikkaa sitten seuraavalle jonossa olevalle.
-2
kuka terapeutti ottaa vastaan sukulaisensa?
Kun vaihtoehdot on ne, että oot yksinäs neljän seinän sisällä ja pyörittelet päässäs ikäviä asioita kun kunnalliselta puolelta ei tule aikaa heidän terapeutille, vaikka lähete hänelle laitettu ja tiedossa, että tarvitsen akuuttiapua niin tämän takia katsoin järkevämmäksi kääntyä sukulaiseni puoleen. Tai no ei hän alkujaan ole meidän sukua ollut, mutta mennyt naimisiin sukulaiseni kanssa ja nykyään on sukua. Oon lähes varma, että jos en tämän sukulaiseni kanssa olis keskustellut niin en varmasti myöskään tässä kirjottelis, minulla oli sillon itsetuhoisia ajatuksia ym. Kaikki tuo on nyt kuitenkin takana päin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tarvitse välittää siitä mitä lääkäri ajattelee ja olethan sinä ollut terapiassa, siis sillä sukulaisellasi. Eihän sillä ole väliä kenen luona käy terapiassa kunhan on ammatti-ihminen niin siitä on varmasti apua.
Itsekin jouduin reilun 2kk odottamaan ensimmäistä terapiaa ja sitten minulle osui terapeutti joka ei ois voinu vähempää olla kiinnostunu työstään eikä siitä sitten juuri apua ollut. Lopulta menin yksityiselle, oli kalllista, mutta masennukseeni se auttoi.
No hei, eihän sitä lääkäriä nyt OIKEASTI henkilökohtaisella tasolla kiinnosta mitä sinä teet! Ansionmenetys voi vähän ärsyttää, mutta toisaalta terapiaan tulijoita on aina joten tuskin sinun terapiasi päättyminen sen kukkarossakaan näkyy. Älä nyt herranjumala tuollaisia vapaa-ajallasi mieti, lekuri tuskin muistaa edes että olet olemassa ennen kuin aina kaivaa failisi jostain esiin.
T. lääkäri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan liian kiltti ihminen tai heikko itsetunto, jos ajattelet, mitä lääkäri ajattelee. Ei ajattele mitään. Sinua varten terapia oli ja kun et tarvitse enää, ok. Suosittelen Wayne W. Dyerin kirjaa Hyväksy itsesi, uskalla elää.
ole terapiaan mennä. Eikä lääkärin kuulu suhtautua mahdolliseen päätökseesi jättää terapia käymättä MITENKÄÄN. Se, että terapiaa tarjotaan on ETU, jonka voit tai voit olla käyttämättä. Ja usko pois, sillekin terapia-ajalla löytyy kyllä tarvitsijoita.
Itse ottaisin ehdottomasti vastaan tarjotun terapian (vaikka toki ymmärrän siihen liittyvät hankaluudet). Opintojen aikana nuorena sitä vielä saa tukea yhteiskunnalta, mutta myöhemmin elämässäsi (HELPOSTI UUSIVAN!) sairauden kuten masennuksen hoito voi käydä vaikeaksi. Kunnallinen puoli ei tarjoa juuri mitään kolmekymppiselle masennuspotilaalle, jonka masennus todetaan krooniseksi tai uusiutavaksi, etenkin, jos hän ei ole hoidatuttanut itseään aiemmin. Yksityisellä puolella terapia taas maksaa tuhansia.
Olen seurannut läheltä jo kohta 5 vuotta masennuksesta kärsivän ystäväni taistelua saada hoitoa, mutta tähän päivään mennessä hän ei ole saanut päivääkään ykslöterapiaa, eikä varmaan saakaan. Masennus on kroonistunut hoidon puutteessa ja tuskin hänestä enää täysvaltaista yhteiskunnan jäsentä edes tulee...Kunhan sinnittelee hengissä.
Eli oma näkemykseni asiasta on, että jos kunnan tai muun tahon kustantamaa terapiaa on tarjolla, sitä kannattaa ehdottomasti ottaa vastaan, vaikka juuri nyt tilanne tuntuisi valoistalta. Itsekin sain aikoinaan opiskeluaikana YTHS:n intensiiviterapia-apua mt-ongelmiin (paniikki- ja pakko-oireet), ja voin sanoa, että olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hoidin minulle stressitilanteessa tyypilliset oireet silloin kunnolla. Nyt aikuisena en saisi varmasti tuollaisiin oireisiin mitään muuta kuin reseptin kunnalliselta.