Millainen mies on niin ylpeä että on mieluummin työtön kuin jossakin ns "paskaduunissa"?
Ja paskaduunin on tämän henkilön mukaan = alepan kassa.
Kommentit (119)
Viisas mies.
t. Terveytensä paskaduunissa tärvellyt.
Noh. Minä masentuisin skenaariosta, että olisi lopun ikäni Alepan kassa, joten vaikutus mielenterveyteeni olisi negatiivinen. Opiskelijana se olisi ihan hyvä työ, kun olisi tulevaisuus auki.
Eipä sillä, että minua edes palkattaisiin kassalle. Siivoamaan ehkä.
Fiksu. 👍
T. Tällä hetkellä loukussa sellaisessa
Sellainen, joka on jo saavuttanut niin paljon enemmän.
Minä eläisin paljon mieluummin sillä 500 e/kk mitä toimeentulotuki kai on, kuin Alepan kassan max 1500 e:llä. Toisenlaisella taustalla toisinpäin.
Esimerkiksi minä haaveilin usein työttömyydestä, kun tein miehenä siivoushommia. Oikein mahassa myllersi aina kun joku vanha tuttu kysyi, että mitäs teet nykyään työksesi. Olisin vastannut paljon mieluummin, että olen tällä hetkellä työttömänä kuin siivoojana. Asuntolaina oli pakko maksaa ja siinä ei Kela auta.
Työttömäksi voi profiloitua minkälainen ihminen vaan, mutta jokainen tietää ettei työtä vailla oleva ekonomi tai lääkäri tartu mopin varten. Siksi ymmärrän hyvin, että miksi joku valitsee jo oman itsetuntonsa takia ennemmin työttömyyden kuin p-duunin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiska, itsekeskeinen ja välinpitämätön. Häviäjä siis.
Mitäs tälle keissille sitten vois tehdä?
Leikata hieman tukia, jossa on tietysti aina ongelma kohdistaa se pelkkiin väsyksiin. Rahallisen tuen muuttaminen osin ruokakupongeiksi, joilla ei saa viina tai tupakkaa ja joissa on pieni nöyryyttävä elementti kaupan kassalla asioidessa.
ÖÖÖöööö.... toihan hankaloittaa 90% palstan käyttäjien elämää. Eli pilkka osuikin omaan nilkkaan.
Usein se on sellainen "happamia ovat pihlajanmarjat". Ihan vaan kunhan sanovat, kun eivät viitsi edes yrittää, tietävät etteivät saisi töitä. Ja tottahan se onkin, harva saa edes niitä kassan töitä.
jos meinaat motivoitua, vaarana on ns."paska"kierre-ura. se on tosiaasia jota huutajat eivät suostu sisäistämään. Eikä ajatella pelkästään yhteiskunnan etua;vaan yksilöitä jotka muodostavat yhteiskuntaa (mikäli eivät vaihda toiseen).
eri asia on mitä sellaiset ovat.
Hanttihommissa olevaa hävettää kertoa totuus muille. Pitää valehdella mitä töitä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä voi elätellä unelmaa huipputyöpaikasta. Hanttihommissa joutuu kohtaamaan väistämättä todellisuuden.
Mutta työssäkäyvä ihminen saa helpommin uuden työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
jos meinaat motivoitua, vaarana on ns."paska"kierre-ura. se on tosiaasia jota huutajat eivät suostu sisäistämään. Eikä ajatella pelkästään yhteiskunnan etua;vaan yksilöitä jotka muodostavat yhteiskuntaa (mikäli eivät vaihda toiseen).
eri asia on mitä sellaiset ovat.
Joo töihin menemisen vaarana on tosiaan se, että niitä töitä on jatkossakin. Ja taitaa olla aika varmaa, että jotain downshiftaavaa varakasta yksilöä lukuunottamatta harva oikeasti vaihtaa yhteiskuntaa vähemmän avokätiseen.
kuule kun katsoo sivusta kuinka tyhmää porukkaa joissakin y-tunnksissa on, sekä strategian ja operatiivisen välimaastossakin..
kyllä siinä arvostustaso putoaa kuin lehmän lento (ei viitata lehman brothers iin).
Jos pahalta tuntuu sanota, että on siivooja, mikä oikeastaan ei ole edes mikään ammattinimike. Ne on laitoshuoltajia tai tilahuoltajia, niin voi sanoa, että on kiinteistöhuollossa töissä. Kenellekään ei tarvitse työnkuvaansa eritellä.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi minä haaveilin usein työttömyydestä, kun tein miehenä siivoushommia. Oikein mahassa myllersi aina kun joku vanha tuttu kysyi, että mitäs teet nykyään työksesi. Olisin vastannut paljon mieluummin, että olen tällä hetkellä työttömänä kuin siivoojana. Asuntolaina oli pakko maksaa ja siinä ei Kela auta.
Työttömäksi voi profiloitua minkälainen ihminen vaan, mutta jokainen tietää ettei työtä vailla oleva ekonomi tai lääkäri tartu mopin varten. Siksi ymmärrän hyvin, että miksi joku valitsee jo oman itsetuntonsa takia ennemmin työttömyyden kuin p-duunin.
No en kyllä kehtaisi työttömyyskorvauksiakaan hakea pois lukien joku nuoruuden lyhyt armeija/opiskeluvälivaihe tms. jos ei ole kesätyötä tms. Parempi olla vaikka tuloton yrittäjä kehittämässä uusia bisneksiä kuin työtön, ja tuollaisessa tilanteessa olen ollutkin, eli pitkään täysin ilman tuloja. Ei toki helppoa ollut, ja jotakin vähäistä omaisuuttani myymällä tuli vähän käyttörahaa, jotta nippanappa selviytyisin, ja velkaa kertyi, mutta minulle oli henkilökohtaisesti tärkeää, että en ollut virallisesti työtön. En vain ollut pokkaa marssia työkkäriin, ja olisi myös ollut kauheaa, jos olisin niin tehnyt ja olisi vielä ollut joku tuttu virkailija toteamassa tilanteeni. Toki silloin joutui myös usein välttelemään muiden kanssa tilanteita, joissa yleensä käytellään rahaa, koska budjettini oli sairaan tiukka ja sitä käyttörahaa ei juuri ollut. t. Ylpeä mies
Vierailija kirjoitti:
jos meinaat motivoitua, vaarana on ns."paska"kierre-ura. se on tosiaasia jota huutajat eivät suostu sisäistämään. Eikä ajatella pelkästään yhteiskunnan etua;vaan yksilöitä jotka muodostavat yhteiskuntaa (mikäli eivät vaihda toiseen).
eri asia on mitä sellaiset ovat.
Tämä on ihan totta, koska itselle kävi niin. Kävin koulut tunnollisesti, mutta koulun jälkeen jäin sitten tuohon "paskaduuniputkeen". Opiskelukavereista tuli johtajia, ylitarkastajia, asiantuntijoita ja muita isokenkäisiä. Itselleni muutos on jo liian myöhäistä koska CV näyttää pelkkää paskaa ja tietonikin ovat vanhentuneet, koska näistä hommista ei ole mitään hyötyä sillä alalla mihin alunperin kouluttauduin.
kustanuspaikan valinnalla enemmänkin on merkitystä, onko ns. töitä tekemällä asioita. vai asioita tekemällä ns. töitä. näin kun aikansa iteraatio pyörii, huomaa että niitä ei enää ole (kun kilpailijat ovat panostaneet johonkin muuhun). tai sitten politiikka vaan ei näe asiaa selvästi.
toisiko osaaminen ja muut jutut enemmän tulokertymiä kuin väsys-ajattelu (se itse asiassa on hyvin laiskaa ajattelua)? mutta kaikillahan ei ole edes "penaalia".
Ei mulla mitään sitä duunia vastaan ole vaan siitä saatavaa palkkaa. Olen niin monessa "paskaduunissa" ollut aina kuullen saman laulun "olet hyvä työntekijä. Hyvä jatka samaan malliin" ja plaa plaa. Sitten kun kysyy saisiko sitä sitten lisää palkkaa kun mitä järkeä olla hyvä työntekijä samalla palkalla kuin jonkun ei niin hyvän esim jonkun muille töitään nakittavan laiskajaakon joka kuiteskin saa pitää työnsä. Ei motivoi mennä töihin samalla palkalla sillä työsuoritettani en ala alentaa sille tasolle millä minimillään sen minimipalkan olen nähnyt saatavan. Tällainen mies.
Vierailija kirjoitti:
kustanuspaikan valinnalla enemmänkin on merkitystä, onko ns. töitä tekemällä asioita. vai asioita tekemällä ns. töitä. näin kun aikansa iteraatio pyörii, huomaa että niitä ei enää ole (kun kilpailijat ovat panostaneet johonkin muuhun). tai sitten politiikka vaan ei näe asiaa selvästi.
toisiko osaaminen ja muut jutut enemmän tulokertymiä kuin väsys-ajattelu (se itse asiassa on hyvin laiskaa ajattelua)? mutta kaikillahan ei ole edes "penaalia".
Taisi jollain huippujohtajalla mennä vähän tunteisiin. Oikeasti teitä on kolmetoista tusinassa.
Vierailija kirjoitti:
Noh. Minä masentuisin skenaariosta, että olisi lopun ikäni Alepan kassa, joten vaikutus mielenterveyteeni olisi negatiivinen. Opiskelijana se olisi ihan hyvä työ, kun olisi tulevaisuus auki.
Eipä sillä, että minua edes palkattaisiin kassalle. Siivoamaan ehkä.
Isolla aukolla cv:ssä sitä vasta onkin saumaa noihin huippuduuneihin.
Työttömänä voi elätellä unelmaa huipputyöpaikasta. Hanttihommissa joutuu kohtaamaan väistämättä todellisuuden.