Lue keskustelun säännöt.
Yksin asuminen tekee ihmisen alavireiseksi ja masentuneeksi
16.03.2021 |
Vaikka olen introvertti (niinkuin varmaan 90% suomalaisista) niin yksin asuminen tekee ihmisen väkisin alakuloisemmaksi.
Paljon mukavampaa on herätä esim. lapsuuden kodista, missä ovat vanhemmat ja omat sisarukset lapsineen käymässä. Aamulla herää aikaisin, nousee ylös samantien, on ihana keittää muille puuroa ja siivota, pelailla yhessä, tehä asioita, kattaa pöytä ja tehdä muille ruokaa ja ulkoilla. Jutella niitä näitä ja jakaa arkea. Toki niin, että saa myös sitä rauhaakin ja hengähdystä. Olen onnellisimmani näinä hetkinä.
Palaan omaan kotiin ylhäiseen yksinäisyyteen. Vapaapäivänä aamulla herää, ensin sometan vaikka puoli tuntia kun ei oo juuri mitään minkä takia nousisi. Kusihätä jossain vaiheessa väkisin. No nouset ja syöt, teet itellesi sitä samaa aamupalaa puoliväkisin. Tönötät ja kattelet ehkä jotain sarjaa. Käy ehkä salilla ja tekee itellee jotain ruokaa, no tylsä on itellee ruokaa väsätä. Somen käyttö lisääntyy liiallisesti. No illalla näkeepä jotain kaveria jos jaksaa ja sitte siitäkin on väsynyt ku pitää keksiä jutun juurta ja olla niin läsnä.
Yksin asuminen tekee alakuloiseksi, vaikka siihen tottuu mutta yhtäkkiä vaa huomaa olevansa sellanen alavireinen koko ajan. On siinä ehottomasti hyviäkin puolia, oma rauha, mutta sekään ei korvaa sitä, että ihminen on kuitenkin pohimmiltaan laumaeläin.
Tunteeko muut ihmiset tällaisia tunteita?
Kommentit (23)
Tulisin hulluksi, jos joku olisi koko ajan hääräämässä ja höpöttämässä. Siksipä asunkin yksin enkä edes harkitse avoliittoa tai kimppakämppää. Ei sovi minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. On ihan päinvastainen tunne, kun on tottunut asumaan yksin. Ehkä voit etsiä seuraa fiksusta ihmisestä ja ystävääkin.
Vierailija kirjoitti:
En tunne. Olen asunut liki 20 vuotta yksin. Nautin siitä kun saan olla ihan rauhassa omassa kodissani. Yksin asujanhan ei ole mikään pakko nököttää kaikkea aikaansa kotona.
Samoin 20 vuotta minäkin yksin, elämäni parasta aikaa, voi lähteä minne tahansa kun niin haluaa.
Voit muuttaa elämääsi, jos et pidä nykyisistä tavoistasi. Aloita vaikka vaihtamalla aamiainen ja etsi uusia, mielenkiintoisia harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä.
Terv ei erosta toipunut.
Omaiset muut siis on kuolleet jo.
Siis tarkoitat että yksinasuminen vaikuttaa sinuun kuvaamallasi tavalla?
Oman kokemuksen yleistäminen tai passiivissa itsestään puhuminen on aika hankala tapa keskustella
Tässä me nyt sitten jankutetaan että niin tekee tai eipäs teekään
Mulla on kokemuksia molemmista, joskus yksinasuminen on ollut parasta mitä tiedän ja joinain hetkinä se on lisännyt pahoinvointia
Tilannehan voi muuttua, jos itse määrittelee ongelman ja lähtee etsimään ratkaisua ja muutosta tilanteeseen
Pieniä askelia kohti päämäärää, siitä se lähtee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olin monta vuotta yksin, ja vaikka yksin asumisessa on hyvätkin puolensa, niin kyllä minä aloin jo kaipaamaan siihen ihmistä jonka kanssa voi jakaa päivän ilot ja surut, laittaa ruokaa yhdessä, käydä lenkillä ja jutella vaikka politiikasta. Olen näköjään hoivaaja tyyppi ja minusta on mukava välillä hemmotella miestäni. (Olen siis kertaalleen eronnut ja lapset aikuisia ja nyt uudessa suhteessa). Jaksamista sinulle.
Asun kaksin poikani kanssa ja tämä on oikeastaan ihannetilanne, kiva olla lähivanhempi ja joka toinen viikonloppu täydellinen hiljaisuus. Hän on pian siinä iässä että alkaa rampata kavereiden kanssa. Ja ennen pitkää hän muuttaa kotoa pois. En voisi elää suurperheessä, mieskin oli liikaa ja parisuhteeseen ei ole ollut ikävä. Haluan että koti on rauhan tyyssija. Lapsuudenperheessä viihdyn enintään pari päivää. Ihan liikaa puhetta ja hälyä.
Olen yksin ja sinkku mutten todellakaan yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis tarkoitat että yksinasuminen vaikuttaa sinuun kuvaamallasi tavalla?
Oman kokemuksen yleistäminen tai passiivissa itsestään puhuminen on aika hankala tapa keskustella
Tässä me nyt sitten jankutetaan että niin tekee tai eipäs teekäänMulla on kokemuksia molemmista, joskus yksinasuminen on ollut parasta mitä tiedän ja joinain hetkinä se on lisännyt pahoinvointia
Tilannehan voi muuttua, jos itse määrittelee ongelman ja lähtee etsimään ratkaisua ja muutosta tilanteeseen
Pieniä askelia kohti päämäärää, siitä se lähtee
Niin mutta kaikki eivät halua asua yksin, meitä on monellaista ihmistä täällä. Ymmärrän senkin että monet haluavat samantien uuden kumppanin kun entinen parisuhde kariutuu, jotkut eivät vaan pysty/halua olla yksin, eikä se asia tee minun mielestä ihmisestä yhtään toista huonompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eron jälkeen ei kyllä halua ketään enää sotkemaan tätä arkea.
Ehkä et vain ole introvertti. Sehän on nykyään muotia ja kaikki on nykyään introvertteja. Tulisin hulluksi ja tulinkin kun jouduin asumaan muiden kanssa. Nyt juuri ja juuri kestää kun teini asuu huoneessaan ja on hiljaa, ovi aina kiinni. Vien sille vain ruokaa 5 kertaa päivässä. Ja se pelkkä tietoisuus jo siitä että sen oven takana on joku rasittaa minua. Onneksi käy isällään ja minä lataan sillä aikaa akkuni etten ihan pimahda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olin monta vuotta yksin, ja vaikka yksin asumisessa on hyvätkin puolensa, niin kyllä minä aloin jo kaipaamaan siihen ihmistä jonka kanssa voi jakaa päivän ilot ja surut, laittaa ruokaa yhdessä, käydä lenkillä ja jutella vaikka politiikasta. Olen näköjään hoivaaja tyyppi ja minusta on mukava välillä hemmotella miestäni. (Olen siis kertaalleen eronnut ja lapset aikuisia ja nyt uudessa suhteessa). Jaksamista sinulle.
Minäkin asunnut yksin 22v. Siitä 18v. täytin kuitenkin vapaa aikani autamalla muita,hoitamalla 8v.lastenlapsia ymm.Autamalla muita,kiitos riitti.En siis rahasta auttanut vaan sydämestäni.En tiedä osaisinko enää asua jonkun muun kanssa?Moni viihtyy kuitenkin yksin asuessa.Opiskelut työt,ystävät,harrastus.Eikä koe asiaa milään tavoin huonona, Taloudelisesti tietysti yksin asuva maksaa kaikesta yksin.Kun on kaksi ,vaikka pienikin tuloista jakavat menonsa puoliksi ja oon aina enemän kuin yksi.Mutta jokainen yksin asuva todella voi itse päätää mitä tekee,otaa itsensä aikansa tekemisensä haltuun.Rytmitää unensa päivänsä tekemisensä.Ei sitä tarvii masentua ,ylös ulos.Asssskel kerralla elämä voitaa.Ehto et jää kotiin makaamaan.Jaksamisia kuitenkin.
Olen ekstrovertti ja silti minulla oli aikoinaan kova hinku muuttaa pois lapsuudenkodistani. Välit sisaruksiin oli hyvät, mutta oma vapaus oli huumaavan hienoa. En ikinä ole edes voinut kuvitella, millaista olisi joutua muuttamaan takaisin vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olin monta vuotta yksin, ja vaikka yksin asumisessa on hyvätkin puolensa, niin kyllä minä aloin jo kaipaamaan siihen ihmistä jonka kanssa voi jakaa päivän ilot ja surut, laittaa ruokaa yhdessä, käydä lenkillä ja jutella vaikka politiikasta. Olen näköjään hoivaaja tyyppi ja minusta on mukava välillä hemmotella miestäni. (Olen siis kertaalleen eronnut ja lapset aikuisia ja nyt uudessa suhteessa). Jaksamista sinulle.
Minäkin asunnut yksin 22v. Siitä 18v. täytin kuitenkin vapaa aikani autamalla muita,hoitamalla 8v.lastenlapsia ymm.Autamalla muita,kiitos riitti.En siis rahasta auttanut vaan sydämestäni.En tiedä osaisinko enää asua jonkun muun kanssa?Moni viihtyy kuitenkin yksin asuessa.Opiskelut työt,ystävät,harrastus.Eikä koe asiaa milään tavoin huonona, Taloudelisesti tietysti yksin asuva maksaa kaikesta yksin.Kun on kaksi ,vaikka pienikin tuloista jakavat menonsa puoliksi ja oon aina enemän kuin yksi.Mutta jokainen yksin asuva todella voi itse päätää mitä tekee,otaa itsensä aikansa tekemisensä haltuun.Rytmitää unensa päivänsä tekemisensä.Ei sitä tarvii masentua ,ylös ulos.Asssskel kerralla elämä voitaa.Ehto et jää kotiin makaamaan.Jaksamisia kuitenkin.
Mistä tämä myytti tulee että yhdessä asuminen vähentää kuluja? Ei minun puolisot ainakaan ole mitenkään vähentäneet minun kulujani. Kohta mennyt 10 vuotta erosta ja vieläkään ei asumiskuluni ja pakolliset kulut ole saavuttaneet sitä miten paljon ne oli parisuhteessa. Kaverikin erosi muutama kuukausi sitten ja ihmettelee että mistä hitosta tätä rahaa nykyään tulee? Sinkkuna eläminen on paljon edullisempaa kuin parisuhteessa elo.
Olen aamuvirkku ja eksä oli iltavirkku. Nyt saan kolistella ihan rauhassa aamusta alkaen.
Höpö höpö.
Asun mielelläni yksin tilavassa kämpässä (4h + keittiö) ja nautin siitä. Ainoa seura mitä kaipaan, ovat lemmikkieläimet. Pari kertaa viikossa voin tavata ihmisiä (kaverit, sukulaiset, naapurit) jos haluan vaihtaa kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Olin monta vuotta yksin, ja vaikka yksin asumisessa on hyvätkin puolensa, niin kyllä minä aloin jo kaipaamaan siihen ihmistä jonka kanssa voi jakaa päivän ilot ja surut, laittaa ruokaa yhdessä, käydä lenkillä ja jutella vaikka politiikasta. Olen näköjään hoivaaja tyyppi ja minusta on mukava välillä hemmotella miestäni. (Olen siis kertaalleen eronnut ja lapset aikuisia ja nyt uudessa suhteessa). Jaksamista sinulle.
Minäkin asunnut yksin 22v. Siitä 18v. täytin kuitenkin vapaa aikani autamalla muita,hoitamalla 8v.lastenlapsia ymm.Autamalla muita,kiitos riitti.En siis rahasta auttanut vaan sydämestäni.En tiedä osaisinko enää asua jonkun muun kanssa?Moni viihtyy kuitenkin yksin asuessa.Opiskelut työt,ystävät,harrastus.Eikä koe asiaa milään tavoin huonona, Taloudelisesti tietysti yksin asuva maksaa kaikesta yksin.Kun on kaksi ,vaikka pienikin tuloista jakavat menonsa puoliksi ja oon aina enemän kuin yksi.Mutta jokainen yksin asuva todella voi itse päätää mitä tekee,otaa itsensä aikansa tekemisensä haltuun.Rytmitää unensa päivänsä tekemisensä.Ei sitä tarvii masentua ,ylös ulos.Asssskel kerralla elämä voitaa.Ehto et jää kotiin makaamaan.Jaksamisia kuitenkin.
Mistä tämä myytti tulee että yhdessä asuminen vähentää kuluja? Ei minun puolisot ainakaan ole mitenkään vähentäneet minun kulujani. Kohta mennyt 10 vuotta erosta ja vieläkään ei asumiskuluni ja pakolliset kulut ole saavuttaneet sitä miten paljon ne oli parisuhteessa. Kaverikin erosi muutama kuukausi sitten ja ihmettelee että mistä hitosta tätä rahaa nykyään tulee? Sinkkuna eläminen on paljon edullisempaa kuin parisuhteessa elo.
Kokemuksesta ja tutkimuksista. Jos aikuinen ihminen saa tietyn elintason 1000€:lla, yhdessä asuva kumppani saa saman 600€:lla, eli molempien kulut laskevat keskimäärin 20%. Näin kertoo ystävämme Tilastokeskus.
Johtunee monista talouden kiinteistä kuluista, kuten vakuutuksista, lehtitilauksista, siitä, kun ruoka ostetaan suuremmissa paketeissa ja monista muista pikkujutuista. Eri asia tietysti, jos on elättänyt kumppaniaan.
En tunne. Olen asunut liki 20 vuotta yksin. Nautin siitä kun saan olla ihan rauhassa omassa kodissani. Yksin asujanhan ei ole mikään pakko nököttää kaikkea aikaansa kotona.