Epätoivo

Jaa-a, mistäköhän sitä alottaisi. Ollaan avopuolison kanssa oltu nyt 4-vuotta yhdessä, josta 3 on asuttu saman katon alla. Seksielämä oli ensimmäisen mitä sanoisin ~2v hyvinkin aktiivista, puhutaan sellaisesta 4-6x viikossa, sekä haluja oli molemmin puolin. Nyt viimeisen parin vuoden mittaan kuihtunut kasaan. Ja se mitä tarkoitan kasaan kuihtumisella on tämä;

Minulla on haluja ~ joka toinen päivä. 8-9/10 kun ilmaisen halujani minut ammutaan hetken kiusallisuuden jälkeen alas selitteellä, että ei vaan nyt kiinnosta mitä jos myöhemmin, x y z. En paljoa valehtele jos sanon, että puoliso on tehnyt viimeisen ~1.5v mittaan yhdellä kädellä laskettavan määrän aloitteita, joista jokainen on ” voidaanko harrastaa seksiä tänään ”, jonka jälkeen kaikki tekeminen on minun vastuullani. On niin turhauttavaa kun tuntee olevansa täysin mielenkiintoa herättämätön pötkö, jonka kanssa nussitaan velvollisuudesta maaten selällään sängyssä hieman jalkoja levittäen.

No, tämä absoluuttinen nollakiinnostus kanssani seksin harrastamiseen yleensä johtaa noin kerran ~2kk minun alitajuntaiseen protestiin jossa itseltänikin loppuu kaikki kiinnostus sekä ajatus masturboinnista hänen ollessa pois miellyttää enemmän. Joka ikinen näistä ” paastoista ” on päättynyt siihen, kun kertakaikkiaan jonkun 1.5kk kohdalla tekee niin paljon mieli että yrittää ja toiselle sopii silloin.

” No pitäskö puhua sen kanssa ”

No pitäisi, sekä voi pojat on puhuttu. Tulema on aina sama kehäpäätelmä, jossa syy ei ole hänen haluttomuudessaan, vaan minun epäromanttisuudessani ja kyvyssäni osoittaa huomiota jonka myötä tämä kokisi haluja. Joka kerta kun kissa on pöydällä ja tämä tulee ilmi jaksan kohdella puolisoa kuin lasta ja antaa tälle kaiken huomioni ja läheisyyteni ~ 3 viikon ajan vain todetakseni, ettei mikään muuttunut. Ei se nyt sinällään kai mikään ihme ole, että mikäli ei itse saa minkäänlaista huomionosoitusta ja läheisyyttä kotona, että ei itsekkään jaksa pidemmän päälle aina yrittää ja olla yhtä auringonpaistetta.

Ja nyt se isoin ongelma. Puoliso kaakattaa jatkuvasti naimisiinmenosta ja lasten hankkimisesta. En tiedä miten luolamies olen, mutta kammottaa ajatus sitoutua ihmisen kanssa loppuelämäksi ( paperilla ) hankkien lapsia tämän kanssa, kun nyttenkin jo on näin vaikeaa. Voin vaan kuvitella miten vähissä on minkäänlainen huomiointi, läheisyys ja tämän aloitteellisuus ja seksi, kun on moninkertainen määrä tekemistä ja henkistä rasitusta.

Lyhyesti lopputiivistys;

Suhde on täysin yksipuoleinen, jossa minä järjestän yllätyksiä, tekemistä, kannan aamiaista sänkyyn mitä ikinä huomionosoitusta lähes päivittäin. Nainen ei tee mitään, mutta haluaa kuun taivaalta, sekä osaa aina huomautella jos palvelun taso laskee, sekä miten hän on kenties huolestunut tästä. Tämä kaikki kulminoituu seksiin jota ei ole paitsi minun aloitteestani ja silloinkin harvoin. Pidemmän päälle tämä tekee omakuvalle aika hyvää, kun et muista milloin puoliso olisi viimeksi vaikkapa halannut takaapäin tai tarrannut munasta kiinni olohuoneessa. Tästä toimimattomuudesta huolimatta nainen muistaa huomautella, että nyt pitäisi piakkoin päästä naimisiin ja mielellään heti alkaa tekemään lapsia ( sillon varmaan saisi seksiä päivittäin hedelmöitykseen saakka ). Tekisi mieli lopettaa suhde, koska koen tehneeni kaikkeni.