Ihan sama onko lapsi terve vai vammainen? Eikö tervettä saa toivoa?

tai ehkäpä siitä on myös lievempi muoto? Vanhempi saa tyydytystä huomiosta jonka sairaan lapsen vanhempana saa. Jotkut siis tekevät lapsistaan sairaita mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

Voisin kuvitella, että on olemassa myös lievempi muoto, jossa vanhemp ei aktiivisesti tee lapsestaan sairasta, mutta nauttii nimenomaan saamastaan huomiosta ja säälistä.

En tarkoita tällä ketään teistä, mutta maailma on ihmeellinen paikka.

Luulen myös, että on harvinaisia persoonallisuustyyppejä, joille nimenomaan sairaan hoitaminen on erityisen palkitsevaa.

Toivoin, että lapsi olisi poika. Kysyin ultrassa ja pojaltahan se näytti. Seuraavat kaksi viikkoa toivoin tosissani, että lapsi olisi terve. Meillä siis ultrattiin parin viikon päästä koska ekalla kerralla kaikki ei ollut niin kuin piti. Olisinko ollut jotenkin parempi ja lastani rakastavampi äiti jos kaikki tuo olisi ollut mulle aivan yhden tekevää..?

jolle on aivan sama onko hänen lapsensa terve, sairas vai vammainen. Totta kai jokainen rakastava äiti toivoo lapsilleen kaikkea hyvää ja onnellista elämäänsä. Jos ei toivoisi sitä lapsilleen, niin mikä motiivi olisi sitten edes huolehtia siitä että lapsilla olisi onnellisen elämän edellytykset ja että heidän turvallisuutensa olisi taattu mahdollisimman pitkälle eivätkä ainakaan laiminlyöntien takia sairastu tai vammaudu? Ei mitään, ja lapset pitäisi sitten joka tapauksessa huostaanottaa.

Mutta joskus sairaitakin lapsia syntyy. Terve vammainen lapsi ei minulle olisi kauhistus. En vammaista toivo erityisesti, mutta en toivo erityisesti tyttöä tai poikaakaan.

Minä toivon toista tervettä tyttöä. Totta kai saan toivoa sitä mikä minusta mukavinta olisi, jos niin ei käy, niin sitten ei käy. Toivon myös uutta asuntoa, uutta työpaikkaa, turvattua tulevaisuutta, onnellista ja tervettä elämää paitsi itselleni niin myös läheisilleni. Minusta minulla on täysi oikeus näihin toiveisiin. Uskon että kaikki muutkin toivovat parasta mahdollista itselleen ja läheisilleen. Sehän siinä sitten on, että se mitä toivomme, ei välttämättä aina olekaan sitten sitä minkä haluamme...siis tarkoitan sitä, että varo mitä toivot, sillä voit saada sen -juttua...

Varmasti erittäin suuri osa vanhemmista toivoo tosi hartaasti että lapsi ei olisi vammainen, olisi jopa mieluummin kokonaan ilman lasta, mutta se on niin iso tabu ettei sitä saisi sanoa ääneen.



Niin että pidetään vain suumme supussa eikä myönnetä mitään.

mutta huonoa käytöstä mielestäni on a) vammaisen lapsen vanhempien aikana toitottaa, kuinka itselle ainakin tärkeintä on, että lapsi on terve, ja ellei ole, niin ei oteta vastaan, tai b) tokaista näitä "kunhan on terve" juttuja TOISEN PUOLESTA. Eli sukulaiset jotka esim. kysyvät odottavan äidin sukupuolitoivetta ja lisäävät ihan itse vastaukseen sen "niin, kunhan on terve". Entä jos äiti jo siinä vaiheessa tietäisikin lapsen olevan ei-terve?

että haluan perusterveen lapsen. Tarkoitan siis tällä lasta, jolla ei ole kehitysvammoja. Jos raskausaikana saan tietää lapsen olevan vammainen, teen abortin.



Kukaan ei ole täydellinen ja lapsi voi sairastua vakavasti myöhemminkin, mutta noin periaatteessa haluan tehdä tähän maailmaan terveen lapsen. En haluaisi, että lapseni joutuu kärsimään. Sen sanon, että jos kuitenkin synnyttäisin lapsen jolla on joku vamma, rakastaisin häntä siitä huolimatta.

Kehitysvammainen voisi siinä mielessä parempi ettei hänellä välttämättä ole kovia kipuja. En missään nimessä ole sitä mieltä että on ihan ok jos lapseni kärsii suurista kivuista. Jos sellaista on odotettavissa, en haluaisi biologista lasta vaan adoptoisin mielummin lapsen. Adoptoidulla lapsella jos on joku sairaus niin se ei niin haittaisi kun hän on jo olemassa. Tietentahtoen en lähtisi leikkimään ihmisalun elämällä jos elämästä ei olisi odotettavissa hyvää elämää.

Vammaisia lapsia hoitaneena voin sanoa, että jos vielä raskaaksi tulisin en toivoisi mitään niin hartaasti kuin sitä, että lapsi olisi terve. Ja tiedän, nämä terveet lapsenikin voivat vammautua ja samoin nyt toivon, että niin ei kävisi. Toki jos niin kävisi tai vammaisen lapsen synnyttäisin en epäile sitäkään, ettenkö häntä rakastaisi ihan samoin kuin tervettäkin.

Monilla keskustelupalstoilla äidit sanoo samaa ja mä en vaan ymmärrä. Kai nyt kaikki toivoo ensisijassa tervettä lasta monestakin syystä, eikä vähiten lapsen itsensä takia. Tuntuu ettei saa myöntää, jos toivoo tyttöä tai poikaakaan, ettei sitten vauvasta tunnu ettei sitä rakastetakaan, jos ei ole sitä toivottua sukupuolta tai ettei sukulaiset/kaverit/naapurit voi sitten selän takaba päivitellä että voi voi, mitähän tostakin tulee kun tuli väärä lapsi. Kyllähän sitä sitten lapseensa rakastuu, kun se syntyy, oli se millainen tahansa, mutta kai sitä saa toivoa sitä, mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu?

Itsekin kuulun tähän joukkoon, minulle ei olisi samantekevää onko lapseni terve vai sairas. Oudosti ilmaistu muuten? Sinulle rakkaan ihmisen terveys on samantekevä?



Jos vammaisen tai sairaan lapsen saisin sopeutuisin ja varmasti rakastaisin häntä, mutta silti mieluummin ottaisin hänet terveenä.



Luulen myös, että on harvinaisia persoonallisuustyyppejä, joille nimenomaan sairaan hoitaminen on erityisen palkitsevaa.

tietyssä tilanteessä voi tosiaan tuntua siltä, että sama se, onko terve vai vammainen kunhan jonkinlaisen lapsen saisi.



Minäkään en muuten tykkää tästä sanonnasta, ettei ole väliä onko poika vai tyttö KUNHAN on terve. Ymmärrän, että jokainen toivoo lapsensa olevan terve - minäkin toivoisin, jos siitä jotain apua olisi - mutta KUNHAN on ehtolause. Sen sanoja ei ole valmis ottamaan omakseen sairasta tai vammaista lasta. Sen sanoja asettaa lapselleen kelpaavaisuusehdon. Hän ei ole valmis rakastamaan lastaan hänen puutteistaan huolimatta, jos se sattuisikin olemaan jotenkin puutteellinen. KUNHAN-lause ei ole toivomus, se on vakaumus siitä, että minulle ei sellaista voi sattua.



Lapsella joka itkee kivusta vauvana tai vanhempanakin voi silti olla elämisen arvoinen elämä.

Luulen myös, että on harvinaisia persoonallisuustyyppejä, joille nimenomaan sairaan hoitaminen on erityisen palkitsevaa.

3

ruskeasilmäistä lasta, ihan millaista lasta vain. Kunhan ymmärtää ettei aina saa juuri sitä mitä toivoo ja on valmis ottamaan vastaan muunkinlaisen lapsen. Minä en ole toivonut erityisesti muuta kuin lasta ja sellaisia olen saanut peräti kolme.

En mä ainakaan sitä asiaa (sitä yhtä sanaa...) noin tulkitse.