Lue keskustelun säännöt.
Miten hyvin koette kykenevänne syvään vuorovaikutukseen ei-äidinkielellänne?
12.03.2021 |
Nuorena seurustelin ruotsalaisen kanssa, olimme äärirakastuneita. Suhde kariutui osin siihen että pelkäsin etten koskaan kykene kertomaan hänelle asioita täysin spontaanisti. Kun puhun äidinkieltäni on kuin antaisin sanojen tulla ja ajatusten virrata esteettä, omine käsitteiden jotka samaa kieltä puhuva mieltää oman kokemuspiiristä ja sanojensa syntymekanismi kautta.
Noin ajattelevat myös ihmiset ehkä jotka miettivät voiko runoutta kääntää.
Olen suomalaisittain erittäin hyvin koulutettu ja englanninkielentaitoni on hyvä, luen yhtä paljon englanniksi kuin suomeksi. Kun luen englanniksi koen että olen kuin jollain ylemmällä raiteella ja joudun keskittymään pysyäkseni siellä, mielikuvitusta täytyy pinnistää. Suomeksi lukiessani en huomaa kääntämäni sivuja vaan, Kingin sanoin, tuijotan reikää paperissa.
Voiko syviä tuntojaan kääntää?
Olen asunut elämäni neljästäkymmenestä vuodesta kolmasosan ulkomailla, puhun useitakin kieliä mutta helpotus jos joku puhuu minun kieltäni joihin Suomen ja ruotsin lisäksi lasken englannin, etenkin teksasilaisittain 😇
Miten koette, vaikeutuisiko vaikka rakkauselämä erilaiseen kielellisyyteen vai ovatko käsitteet helposti muokattavissa erilaisten ajatuspolkujen kautta vai hidastaako se liikaa?
Kommentit (30)
Olen opiskellut englanniksi ulkomailla ja käytän englantia töissä. Mieheni on äidinkieleltään englannin kielinen. Sanoisin, että tunteiden ilmaiseminen onnistuu oikein hyvin. Olen kuitenkin joskus seurustellut miehen kanssa jolle englanti oli myös toinen kieli ja joskus oli kyllä vaikeaa ymmärtää toisiaan syvällisellä tasolla.
En itseasiassa yhtään osaa verrata tilannetta siihen että olisi suomalainen mies, sillä olen asunut ulkomailla ja ollut mieheni kanssa koko aikuisikäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan joskus lukeneeni jostain jutun, jossa joku sanoi, ettei voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, koska ei voisi ilmaista syvimpiä tunteitaan vieraalla kielellä. Tai että ulkomaalaistaustainen kumppani ei ymmärtäisi kaikkia nyansseja.
Muutin aikoinaan ulkomaille, jossa tapasin nykyisen vaimoni. Englanti on molemmille vieras kieli, mutta minusta saimme aina asiamme ja tunteemme ymmärretyksi erilaisista kulttuuritaustoistamme huolimatta.
Me yritimme ymmärtää toisiamme ja olimme valmiita selittämään asioita toisillemme, emmekä olettaneet toisen ymmärtävän kaikkea. Monen suomalaisen heilan kanssa oli paljon enemmän väärinkäsityksiä, kun oletettiin toistemme ymmärtävän toisiamme puhumatta tai rivien välistä.
Sitä paitsi suurin osa viestintää hoituu maitokauppaenglannilla. Mitä ostetaan, syödään, tehdään jne.
näen usein unia englanniksi. Mutta ehkä en ymmärrä nyansseja, vaikka puhunkin töissä koko ajan, työasiat ovat selkeitä.
Expatti kirjoitti:
Muistan joskus lukeneeni jostain jutun, jossa joku sanoi, ettei voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, koska ei voisi ilmaista syvimpiä tunteitaan vieraalla kielellä. Tai että ulkomaalaistaustainen kumppani ei ymmärtäisi kaikkia nyansseja.
Muutin aikoinaan ulkomaille, jossa tapasin nykyisen vaimoni. Englanti on molemmille vieras kieli, mutta minusta saimme aina asiamme ja tunteemme ymmärretyksi erilaisista kulttuuritaustoistamme huolimatta.
Me yritimme ymmärtää toisiamme ja olimme valmiita selittämään asioita toisillemme, emmekä olettaneet toisen ymmärtävän kaikkea. Monen suomalaisen heilan kanssa oli paljon enemmän väärinkäsityksiä, kun oletettiin toistemme ymmärtävän toisiamme puhumatta tai rivien välistä.
Sitä paitsi suurin osa viestintää hoituu maitokauppaenglannilla. Mitä ostetaan, syödään, tehdään jne.
Minulla on kokemusta tämänkaltaisesta suhteesta. Yhteiselo on toki mahdollista noinkin. Se syvin nyanssien taso vaan puuttuu, mikä hieman harmittaa minua. En edes ala yrittää selittää esim juicen lyriikoita puolisolleni.
Olen asunut jokusen vuoden elämästäni ulkomailla ja luen paljon englanninkielistä kirjallisuutta. Sanoisin siis, että toisinaan minun on jopa helpompi ilmaista tunteita englannin kuin suomenkielellä, koska erityisesti kaunokirjallisuuden kautta sitä oppii sanoittamaan omiakin tunteitaan.
Yksi sellainen suhde minulla on takana, jossa kommunikointikieli oli englanti, ja kyllä se valitettavasti oli haaste, ettei hänen englantinsa ollut ihan samalla tasolla (oli ranskankielinen). Arkikommunikointi sujui ongelmitta mutta esimerkiksi riidellessä kiihtyneessä tilassa vaihtoi aina ranskaan joka minulla taas ei ollut riittävän vahva emmekä oikein koskaan ymmärtäneet täysin toisiamme näissä tilanteissa eikä niitä siten varsinaisesti tullut ikinä selvitettyä saati ratkaistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Expatti kirjoitti:
Muistan joskus lukeneeni jostain jutun, jossa joku sanoi, ettei voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, koska ei voisi ilmaista syvimpiä tunteitaan vieraalla kielellä. Tai että ulkomaalaistaustainen kumppani ei ymmärtäisi kaikkia nyansseja.
Muutin aikoinaan ulkomaille, jossa tapasin nykyisen vaimoni. Englanti on molemmille vieras kieli, mutta minusta saimme aina asiamme ja tunteemme ymmärretyksi erilaisista kulttuuritaustoistamme huolimatta.
Me yritimme ymmärtää toisiamme ja olimme valmiita selittämään asioita toisillemme, emmekä olettaneet toisen ymmärtävän kaikkea. Monen suomalaisen heilan kanssa oli paljon enemmän väärinkäsityksiä, kun oletettiin toistemme ymmärtävän toisiamme puhumatta tai rivien välistä.
Sitä paitsi suurin osa viestintää hoituu maitokauppaenglannilla. Mitä ostetaan, syödään, tehdään jne.
Minulla on kokemusta tämänkaltaisesta suhteesta. Yhteiselo on toki mahdollista noinkin. Se syvin nyanssien taso vaan puuttuu, mikä hieman harmittaa minua. En edes ala yrittää selittää esim juicen lyriikoita puolisolleni.
En minäkään, vaikka vaimo puhuu jo aika hyvää suomea 20 täällä asutun vuoden jälkeen. Se ei ole kiinni pelkästään kielitaidosta vaan kulttuurista. Juicen lyriikat tuskin aukenisivat japanilaiselle, vaikka kielitaito olisi millainen. Onneksi niiden merkitys yhteiselolle on aika marginaalinen.
Olen kaksikielinen ( suomi-ruotsi) ja asuin vuosia Englannissa, opiskellen kieltä ja kirjallisuutta. Puhun kaikkia 3 hyvin, mutta mikään ei oikein enää tunnu "siltä oikealta". Mitä tahansa puhun, niin aina hukkaan sanoja, ja haen niitä toisesta kielestä, mikä saa ihmisissä aikaan kiukkua. Ai, mikä se nyt olikaan, se sana? Ai että se herättää raivoa suomalaisissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.
En minäkään, vaikka vaimo puhuu jo aika hyvää suomea 20 täällä asutun vuoden jälkeen. Se ei ole kiinni pelkästään kielitaidosta vaan kulttuurista. Juicen lyriikat tuskin aukenisivat japanilaiselle, vaikka kielitaito olisi millainen. Onneksi niiden merkitys yhteiselolle on aika marginaalinen.
Joo, kyse oli yleisemminkin nyanssien käytöstä kommunikaatiossa eikä niinkään juuri juicen lyriikoista. Käytin niitä vain esimerkkinä sellaisesta jota itse ymmärrän (joten kuten?) suomeksi mutta en osaa vastaavalla tasolla englantia. Eikä osaa vastapuolikaan joten siinä mielessä tasapuolinen tilanne.
Mielestäni ihmisistä tekee persoonallisia juuri nyanssit. Satunnaiset pienet tokaisut tai hauskat ilmaisut.
Olen myös huomannut etten osaa englantia läheskään sillä tasolla kuin natiivit puhujat. Jos koitan seurata vaikkapa Emmerdalea ilman tekstejä, kyllä sieltä sanoja putoaa välistä jotka jää ymmärtämättä. Tämä silti vaikka teen päivittäin töitä lähes kokonaan englanniksi, ei-natiivien kanssa tosin.
Aina ei ole edes kysymys kielen nyansseista vaan siitä, miten suorasti tai epäsuorasti kommunikoidaan. Eli pelkkä yhteinen kieli ei välttämättä riitä, jos kulttuurit ja kommunikointitavat ovat erilaisia, niinkuin ne yleensä aina ovat tällaisissa tapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kaksikielinen ( suomi-ruotsi) ja asuin vuosia Englannissa, opiskellen kieltä ja kirjallisuutta. Puhun kaikkia 3 hyvin, mutta mikään ei oikein enää tunnu "siltä oikealta". Mitä tahansa puhun, niin aina hukkaan sanoja, ja haen niitä toisesta kielestä, mikä saa ihmisissä aikaan kiukkua. Ai, mikä se nyt olikaan, se sana? Ai että se herättää raivoa suomalaisissa!
Olen ap ja kiitän samalla kaikkia koska monet tuntemukset tuttuja.
Tämä on yksi asia myös, sanotaan että kaksikielisenä lapsi oppii sanoittaman tunteitaan jos puhutaan nykytermein mutta harvoin kuulee autenttista todistajalausuntoa
Tapauskohtaisesti tämäkin toki.
On se kuitenkin jotenkin aika ihmeen tärkeää tuo kieli, jos kuvailisi miesten tässäkin akku puhelimesta hyytyneeseen metsämmaisemassa kirjoittaa.
Kaikki tietää mitä on metsä talvella, metsämaisema riittää
Vierailija kirjoitti:
.
En minäkään, vaikka vaimo puhuu jo aika hyvää suomea 20 täällä asutun vuoden jälkeen. Se ei ole kiinni pelkästään kielitaidosta vaan kulttuurista. Juicen lyriikat tuskin aukenisivat japanilaiselle, vaikka kielitaito olisi millainen. Onneksi niiden merkitys yhteiselolle on aika marginaalinen.
Joo, kyse oli yleisemminkin nyanssien käytöstä kommunikaatiossa eikä niinkään juuri juicen lyriikoista. Käytin niitä vain esimerkkinä sellaisesta jota itse ymmärrän (joten kuten?) suomeksi mutta en osaa vastaavalla tasolla englantia. Eikä osaa vastapuolikaan joten siinä mielessä tasapuolinen tilanne.
Mielestäni ihmisistä tekee persoonallisia juuri nyanssit. Satunnaiset pienet tokaisut tai hauskat ilmaisut.
Olen myös huomannut etten osaa englantia läheskään sillä tasolla kuin natiivit puhujat. Jos koitan seurata vaikkapa Emmerdalea ilman tekstejä, kyllä sieltä sanoja putoaa välistä jotka jää ymmärtämättä. Tämä silti vaikka teen päivittäin töitä lähes kokonaan englanniksi, ei-natiivien kanssa tosin.
Keskivertosivistynyt ihminen tunnistaa noin 50.000 äidinkielensä sanaa. Niistä käytetään päivittäin vain reilua 10.000. Englanninopettajani arvioi aikoinaan, että tunnistan noin 8.000 sanaa. Sillä onnistuu puhuminen, telkkarin katsominen ja lehtien lukeminen.
Serkkuni on asunut yli puolet elämästään jenkeissä ja hänellä on aussivaimo. Kun serkkuni kirjoitti kirjan englanniksi, vaimonsa englanninkielen maisterina löysi siitä vielä runsaasti virheitä. Tuskin se heidänkään yhteiseloaan tai kommunikaatiotaan häiritsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen aihe, jota olen pohtinut paljonkin. Aiemmin olin sitä mieltä, etten voi olla parisuhteessa kuin suomenkielisen kanssa, koska yhteinen äidinkieli on niin tärkeä tunneilmaisun ja kulttuurinkin takia. Mutta Suomi on niin pieni maa, etten todennäköisesti tule täältä "loppuelämän" kumppania löytämään, joten olen siirtänyt katseeni ulkomaille. Osaan englantia sattuneesta syystä erinomaisen hyvin, mutta en siltikään koe olevani läheskään samalla tasolla kuin natiivipuhuja. Lisäksi on melko vaikea löytää englantia suunnilleen yhtä hyvin tai paremmin puhuvaa miestä Pohjois-Euroopasta. Saa nähdä, kuinka tässä käy.
Haluan vielä lisätä tähän keskusteluun aksentin, mikä tuntuu olevan monille suomalaisille tärkeää. Naureskellaan erilaisella aksentilla puhuville ymmärtämättä, että Briteissä, Jenkeissä tai vaikka Ausseissa puhutaan eri tavoin.
Suomessa on ollut yleistä kansanhuvia nauraa formula- ja rallitähtien aksenteille. Brittiläinen englanninopettajani sanoi, että esimerkiksi Mika Häkkisen sanavarasto ja kielioppi on kerrassaan loistava. Ehkei aksenttiaan hiova teini sitä tunnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh.... must tuntuu, ettei suomalaisissa tai muunkaan maalaisissa avioliitoissa hirveästi syvällisiä jutella - siis niin syvällisiä, että siihen tarvittaisiin natiivin kielenosaaminen, ei edes lähellä sitä oleva kelpaa. Erotaan niin helvetisti myös suomalaisten kesken. Nämä syvät nyanssit on usein naisten vaatimuslistalla. Miehet näkee asian toisin. Kun on kiva nainen rinnalla, jonka kanssa sujuu henkisellä ja fyysisellä tasolla, on yhteistä juteltavaa, yhteinen sujuva arki, ne syvät nyanssit on yliarvostettuja ja odotukset suhteelle kohtuuttomia. Ja kun rinnalla on kohtuuttomia runollisia syvyyksiä odottava, pettynyt ja ärtynyt kumppani, ei onnistu natiivinkaan kanssa sen paremmin.
- Mies
Mä olen asunut ulkomailla, kahdessa eri maassa, koko aikuisikäni eli hieman vajaa 30 vuotta. Elän arkeani täysin englanniksi ja mun sanavarasto englanniksi on parempi kuin suomeksi nykyään. Mun lähimmät ystävät on englanninkielisiä, samoin puoliso ja lapsillakin englanti on huomattavasti vahvempi kuin suomi. Tunnen itseni ihan täysin kaksikieliseksi ja jos joku syvällisempi vuorovaikutus ei onnistu niin syynä on joku muu kuin mun kielitaito tai kulttuurin ymmärrys.
Erittäin hyvin, kunhan kieli on englanti. Se menee äidinkielestä.
Olen asunut Englannissa kymmenen vuotta ja nykyään koen paljon helpommaksi ilmaista itseäni englanniksi kuin suomeksi. Parin kuukauden vuoden ulkomailla olon jälkeen ajatukset muuttuivat englanninkieliseksi ja unissanikin puhun lähinnä englantia. Suomen kielen puhuminen tuntuu vaikealta ja sanojakin unohtelen jonkin verran.
Kun on riittävän paljon samalla aaltopituudella, ei tarvita sanoja. Sanathan ovat loppupelissä hyvin kömpelöitä. Ei niillä saa kuvattua sitä, mitä todella tuntee. Ei edes äidinkielellään.
Mieheni äidinkieli on ruotsi (suomenruotsalainen), mutta ei sitä juurikaan tule ajatelleeksi. Joskus hän saattaa unohtaa mikä on tyyliin leivänpaahdin suomeksi tai kirota ruotsiksi, mutta syvällisten asioiden puhuminen sujuu kyllä. Koen että tulen tässä suhteessa paljon paremmin ymmärretyksi kuin aiemmissa suhteissa suomea äidinkielenän puhuvien kanssa. Ja koen että kaksi kieltä on rikkaus. On kiva oppia sananlaskuja yms toisella kotimaisella. Ennen miehen tapaamista oma ruotsini on kouluruotsin tasoa eli melko kömpelöä. Vuosien varrella kielikorva on ihan huomaamatta harjaantunut.
Olen huomannut samaa. Pienet nyanssit jää vaan puheenparresta pois ulkomaankielellä. Lauseissa on paljon vähemmän täytesanoja. Kyllähän tuo tietysti vaikuttaa kahden ihmisen vuorovaikutukseen.