Tajusin, että olin ennen kaikkea kiinnostunut puolisoni johtajan tittelistä

Tämä on tosi noloa ja hävettävää, mutta kerron nyt kuitenkin.

Yhteistä avoliittoa on takana viitisen vuotta. Minä olin vielä opiskelija kun aloimme seurustella, mies oli yrittäjä/toimitusjohtaja. Yritys ei ollut mikään jymymenestys, mutta ihan hyvin pärräävä yritys kuitenkin. Tuolloin olin tietenkin se köyhä, mies oli taloudellisesti hyvällä tavalla niskan päällä, mutta kun valmistuin ja pääsin töihin - vaikkakaan en täysin omaa koulutusta vastaaviin - tilanne tasottui.

Kunnes tuli korona ja kuritti.

Yritys on historiaa, ja minä olen niskan päällä. Tietenkin ”korvaan” sen, että mies on kerran minua auttanut ja miten hän on kantanut vastuuta taloudestamme, eikä minua raha haittaa laisinkaan. En vain ole kiinnostunut miehestäni enää, ja käsitin ongelman tänään:

Olin kiinnostunut mieheni vallasta.

Antaisin tämän itselleni anteeksi, jos olisin vielä 25- pikkulikka. Olen kuitenkin jo kolmenkymmenen, minulla pitäisi järjen leikata, minulla pitäisi olla elämästä kokemusta siten, etten olisi niin pinnallinen. Toisaalta seksuaaliseen vetovoimaan liittyvät syyt voivat aina tulla jostain kauempaa, eivätkä ne ole välttämättä aivan tiedostettuja. Luulen, että tämä pomo miehessäni antoi minulle turvallisuudentunnetta. Sellaista, mitä raha ei voi antaa.

Mietin, että annanko ajan kulua. Annanko tilanteen tasoittua, olenko yhä vain shokissa miehen uran katkeamisesta, onko tämä vain niin suuri muutos, että en ole siihen vielä sopeutunut. Ehkä vetovoima palaa, kun mies taas löytää töitä (/perustaa uuden yrityksen paremmalla ajalla)? Mutta jos oikeasti tämä on siitä kiinni ja perustuu kokonaan miehen kuorelle ja odotukselle, niin eikö minun olisi parempi vain lähteä? Kliseisesti: mies varmasti ansaitsee sellaisen, joka haluaa häntä ihmisenä, ei vain toimitusjohtajana.

(Mies on ihan hyväntuulinen, ja luottaa tulevaisuuteen ja uusiin mahdollisuuksiin. Minä olen kahden vaiheilla. Haluan turvallisuudentunteen takaisin.)