Kuinka monta kertaa olet käynyt koronatesteissä?
Itse ne ole käynyt kertaakaan. En ole ollut ainoassakaan flunssassa sitten maaliskuun 2020. Eikä muukaan perhe.
Kommentit (19)
Olen ymmärtänyt, että testiin pääsee vain jos on oireita. Minulla ei ole, joten en ole käynyt testissäkään.
Kerran, kun sain ruokamyrkytyksen... Flunssaa mulla ei ole ollut yli kolmeen vuoteen.
kerran olen käynyt, ei ollut koronaa
En kertaakaan. En muista, milloin olisin ollut näin pitkään näin terveenä. Yli vuoteen ei nuhaa, ei kuumetta, ei mitään. Taitaa tuo käsien jatkuva läträäminen ja maskillisuus kuitenkin auttaa.
16 kertaa olen käynyt tähän mennessä. Edustamani lajiliitto tai kisajärjestäjä on hoitanut testin jokaisella kerralla.
Kaikki näytteet on ollet negatiivisia toistaiseksi.
Kaksi kertaa olen käynyt. Ei ollut koronaa.
Vierailija kirjoitti:
En kertaakaan. En muista, milloin olisin ollut näin pitkään näin terveenä. Yli vuoteen ei nuhaa, ei kuumetta, ei mitään. Taitaa tuo käsien jatkuva läträäminen ja maskillisuus kuitenkin auttaa.
En juhlisi siinä mielessä että vastustuskyky tarvitsee sopivan määrän altistusta pysyäkseen toimivana ja erityisesti lapsilla se ei kehity jos ei pikkuflunssia silloin tällöin saa.
En kertaakaan. Kesällä olin kyllä flunssassa, mutta oltiin eristyksissä mökille niin en nähnyt järkeväksi ajaa 1,5 tuntia koronatestiin. Muuten ei ole ollut flunssaoireita.
En kertaakaan. Flunssaa olen sairastanut viimeksi vuonna 2015.
En kertaakaan, työskentelen koronavastaanotolla.
En ole kertaakaan käynyt, koska ei ole ollut oireita.
Sen sijaan miehelläni oli oireita ja hän kävi testissä. Sai negatiivisen tuloksen, mutta oli silti Kanta-järjestelmään merkitty POSITIIVISEKSI!? Kyselin ystäviltäni, ja yhden tyttärellä oli käynyt samoin. Olivat kysyneet miksi näin oli tehty, niin vastaus oli että käskyt tulevat heille ylempää.
Eli tavallista flunssaa sairastavia koronanegatiivia merkitään kuitenkin positiiviseksi?!
Jos näin tehdään enemmänkin niin ei mitään ihme, että tartuntoja tulee tilastoihin koko ajan lisää. Tulee olo, että tilastojen tartuntamääriä halutaan tietoisesti kasvataa, jotta nykyisiä toimempiteitä voidaan jotenkin oikeuttaa.
Onko muille tapahtunut samaa?
En kertaakaan. Olen ollut flunssassa, mutta en uskaltanut mennä.
En kertaakaan. Puoliso on käynyt korvatulehduksen takia kerran. Oli negatiivinen tulos.
Mitätäällätapahtuu kirjoitti:
En ole kertaakaan käynyt, koska ei ole ollut oireita.
Sen sijaan miehelläni oli oireita ja hän kävi testissä. Sai negatiivisen tuloksen, mutta oli silti Kanta-järjestelmään merkitty POSITIIVISEKSI!? Kyselin ystäviltäni, ja yhden tyttärellä oli käynyt samoin. Olivat kysyneet miksi näin oli tehty, niin vastaus oli että käskyt tulevat heille ylempää.
Eli tavallista flunssaa sairastavia koronanegatiivia merkitään kuitenkin positiiviseksi?!
Jos näin tehdään enemmänkin niin ei mitään ihme, että tartuntoja tulee tilastoihin koko ajan lisää. Tulee olo, että tilastojen tartuntamääriä halutaan tietoisesti kasvataa, jotta nykyisiä toimempiteitä voidaan jotenkin oikeuttaa.
Onko muille tapahtunut samaa?
Mistä sait tiedon että testi oli negatiivinen?
Sama juttu, ei yhtään flunssaa sitten raivokkaan käsienpesun aloittamisen.