Unicef- rahankeruu kouluissa. Paljonkos aiotte antaa "sponsorirahaa" ?
Kommentit (11)
Meillä kävelyyn per luokka oli varattu vain tunti aikaa! Meillä sponssasi myös isovanhemmat ja kummit ja yhteistulokseksi tuli 10e/km. Itse annoimme 2e/km ja kolmasluokkalainen käveli 4km.
Kiva idea yhdistää rahankeruu ja lasten liikunta.
8
kerätään rahaa tansaniaan. Oppilaat hankkivat ennen kävelyä lähipiiristään sponsoreita, jotka maksavat tietyn summan per kävelty kilometri lapsen kautta unicefille.
Lisäksi oppilaille on etukäteen kerrottu Tansaniasta ja unicefin toiminnasta, lisäksi oli unicefin video pienestä tytöstä ja hänen elämästään.
Ainakin omat oppilaani olivat aivan intona keräämässä rahaa Tansaniaan. Parhaimmat juoksivat koko 2h täysillä ja ne laiskimmatkin kävelivät useamman kierroksen.
meillä tuo kävely oli jo syksyllä.
Meidän tytön koulussakin aikaa oli vain tunti.
tyttö käveli 5 kilometriä ja aikaa tais olla joku puolitoista tuntia.
sponsoriksi oli värvätty myös sukulaisia ja yhteispotti oli 50 euroa meidän tytön osalta. et ihan hyviä summia tuolla kävelyllä saadaan kerättyä, ja on kyllä tosi kiva lastenkin mielestä!
Lapsella oli myös muita sponssaajia, miehen kalakaveri, mun sikso ja yksi naapuri. Yllättäen tiokaluokkalainen käveli 16 kilometriä....