Lue keskustelun säännöt.
Surisitko sinä jos sisaresi tai veljesi kuolisi?
Kommentit (27)
Surisin ja myös siksi, että en olisi koskaan päässyt tutustumaan (olen tietääkseni ainoa lapsi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surisin paljon. Meillä on läheiset välit.
En. Veli on syrjäytynyt ja jättänyt kaikki meidät läheiset vuosia sitten. Se on surettanut kaikki nämä vuodet joten en usko kuolemansa tuntuisi enää missään.
Jos menettäisin siskoni, en varmasti selviäisi siitä. Rakkain ihminen minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty edes kuvittelemaan, millainen isku oman sisaruksen kuolema olisi. Siksi toivonkin hartaasti, että olen itse ensimmäisenä lähtövuorossa.
Toivoisin että kun kuolen kukaan ei surisi, kuuluu elämän kiertokulkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä surin, vaikka veli oli rapajuoppo ja kuoli viiskymppisenä. Tukea ja turvaa olen hänen lapsilleen aina antanut ja tulen antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Ainoa sisarukseni kuoli syöpään muutama vuosi sitten. Suren asiaa edelleen.
Meidän isä kuoli kun oltiin teinejä ja meille on veljen kanssa muodostunut hyvät välit. Vaikka ei perheen ja töiden takia enää nähdä kovin usein niin tiedän että voin koska tahansa soittaa jos on hätä ja broidi auttaa kyllä. Nuoruudesta nuoreen aikuisuuteen hengattiin paljon ja ollaan uskottu toisillemme salaisuuksia.
En todellakaan tiedä miten selviäisin. Ei se ole vaan veli, se on myös sielun veli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni kuoli 25 vuotta sitten.
En suuresti surrut. En edelleenkään. Joskus olisi kyllä mukava päästä juttelemaan ihmisen kanssa, joka on elänyt samaa lapsuutta kuin minäkin. Muistaisi samoja asioita, jne.
Emme siis olleet millään tavoin huonoissa väleissä, mutta emme toisaalta kovin läheisiäkään. Olimme hänen kuollessaan päältä kolmikymppisiä kumpikin jo, eikä kuolema tullut yllättäen vaan pitempiaikaisen sairauden päätteeksi.
Kyllä. Minulla on kuollut 10 vuoden sisään isä, mummo, serkku, sisko, eno ja pari setää.
Näistä mummon ja isän löysin itse kuolleena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olen surrut. Siskoni kuoli, kun olin kymmenvuotias. Vanhin veljeni kuoli, kun olin parikymppinen. Toinen veljeni kuoli viime kesänä. Suru on suuri, ja tulee varmasti aina olemaan.
En. Molemmat sisaruksistani rappioalkoholisteja, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä 20 vuoteen. Väkivaltaisia ja arvaamattomia tapauksia.
Olen jo tehnyt surutyön, menetettyäni sisarukset alkoholismille. Olisin varmaan vain helpottunut heidän kuolemastaan.
Suren joka päivä rakkaita velipoikia , jotka menehtyivät aivan liian aikaiseen. Todella raskasta ,joka päivä.Tänäänkin kun katsoin kisoja halusin että toinen velipojista olisi istunut kanssani ja kommentoinut. Kuten silloin ennen.
Sisaruus on elämän pisin ihmissuhde, joka parhaimmillaan kestää yli 90 vuotta.
Joten kyllä: kun/jos menettää sisaruksen, menettää samalla ison osan itsestään.
Minulta on kuollut omaisia mutta onneksi ei siskoa tai veljeä. Heidän menetyksensä olisi liian iso kuorma kannettavaksi.
En surisi. Emme ole missään tekemisissä ja parempi niin.
Mulla on kuollut molemmat veljet ja sisko, minä ainoana sisarussarjastamme olen elossa. Toinen veli oli minulle aina aika etäinen, häntä en juurikaan surrut. Toista veljeäni ja siskoani kyllä.
Kyllä. Olen juuri menettänyt veljeni. Ikävä on iso.