Muita epäonnekkaiden tähtien alla syntyneitä?

Onko täällä sellaisia, jotka tuntevat jotenkin jääneensä elämässään jumiin tai tuntee syntyneensä erittäin epäonnekkaiden tähtien alla? Tässä oma tarinani. Itsellä on todella huono itseluottamus ja se on vain pahentunut vuosien myötä. Koulukiusaaminen piti huolen, että vielä työelämässäkin kannan luuserin viittaa olkapäilläni. Olen oppimisvaikeuksien kanssa taistellut pienestä pitäen, minulla ei varmaan tästä syystä ollut opiskelu tai työpaikka unelmia. Vaikein kysymys ikinä on ollut "mikä sinusta tulee isona?", kun en tiedä vieläkään. Nyt olen 32, pari ammattia opiskeltuna, mutten voi näitä töitä enää oikein tehdä, koska sairastuin muutama vuosi sitten tautiin, joka hidastaa. En ole silti koskaan tuntenut, että olisin alan ammattilainen. Jokaisesta työpaikasta, josta olen lähtenyt (3), on sattunut jotakin ikävää, joka masentaa myös. En ole voinut nauttia työpaikan vaihdoksista lainkaan. Näissä tapauksissa on ollut monta tekijää, mutta harmittaa silti, miksi aina asiat menevät mönkään. Ns. työkaverit puhuvat mm. mieluummin suoraan pomolle selän takana asioista, mistä olisi ollut mukava keskustella heidän kanssaan ensin. Olen menettänyt monta ihmistä elämässäni, joita ikävöin vieläkin ja on tunne, että jos he vain olisivat säilyneet elämässäni, se olisi paljon parempi. Perhesuhteet ovat jäissä, koska perhe on pahin sanonta pitää valitettavasti paikkansa. Toivoin, että olisin naimisissa ja perheellinen jo vaikka 25v. mutta en ole edes seurustellut kuin kerran koko elämäni aikana, ja tämäkään suhde ei ole sellainen missä haluaisin olla, koska hän ei halua naimisiin tai lapsia. Inhottaa olla todella romanttinen ihminen, kun tuntuu että jäin vain kaikesta paitsi, mitä toivoin tältä elämältä. Ja kyllä tiedän jo, että terapia olisi kohdallani tärkeä juttu, koska keskivaikea masennus löytyy, mutta elämässä tapahtui paljon surullisia asioita toisella paikkakunnalla, jonka vuoksi tämäkin hanke piti laittaa hetkeksi sivuun. Olin jo päättänyt, että nyt alan käymään kuntosalilla, ulkoilen ja yritän laittaa elämääni kuntoon ja yritän pitää sosiaaliset suhteeni yllä vaikka väkisin ahdistuksitani huolimatta. Ja eikä mitä, koronan ollessa päällä, kaikki tuntuu vielä vaikeammalta. Aargh, oli vain pakko avautua. Eikö tämä vain koskaan helpotu? :(