Onko Marimman vauvan kuolinsyy selvinnyt?
Kommentit (10)
kertokaa mitä on tapahtunu!tahtoo tietää
Onohan sillä naisella ollenkaan syyllisyyden tunnetta tapahtuneesta. Entäs se kotikätilö, minkälaiset fiilikset hänellä kun noin pöljästi toimi.
Mielestäni molemmat anstaitsee syytteen samoin sen Marimman mies joka ei tilannut paikalle ambulanssia. Itse olisin hänen housuissaan soittanut paikalle apua.
Ääliöitä kaikki kolme ja viaton lapsi menehtyi turhaan, uskon vahvasti että lapsi olisi elossa jos tuo nainen olisi mennyt synnytyssairaalaan - toki voin olla väärässäkin.
Tässä tapauksessa vauvalle ei annettu mahdollisuutta selvitä lapsellisen kiihkoilun vuoksi.
Tällaiset tapaukset pitäisi tutkia tarkkaan ja jos on aihetta nostaa syyte. Toki syyte ja mahdollinen tuomio ei herätä vauvaa henkiin mutta toimisi varoittavana esimerkkinä muille ja ehkä tälle kyseiselle synnyttäjälle että vastaisuudessa menee turvalliseen ympäristöön synnyttämään.
Kukaan kenen kanssa olen keskustellut kyseisestä synnytyksestä eivät voi käsittää että joku toimii noin tyhmästi. Pidättelee vauvaa kaksi tuntia sisällään ponnistusvaiheessa eihän siitä voi selvitä hengissä. Ylipäätään se ratkaisu että synnyttää kotona tuntuu käsittämättömältä koska usealla meistä äideistä on synnytyksessä tapahtunut jotain sellaista että tulee kiire ammattilaisillekin että äiti ja vauva säilyy hengissä.
Nuorin lapseni joutui heti tehohoitoon syntymänsä jälkeen ja ei olisi selvinnyt kotisynnytyksestä hengissä. Jälkeenpäin ajatellen kaksi ensimmäistä olisin
voinut synnyttää vaikka kotonakin mutta kun niistä ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää.
Kahksi tuttua on joutunut hätäsektioon ja yhdeltä äidiltä repesi kohtu, kaikki nämä äidit ja lapset pelastui ja vain siksi että synnyttivät sairaalassa.
...oli syntymähetkellä ollut jo pari päivää-viikon kuolleena kohdussa. Napanuora kiertynyt kaulan ympärille. Ei siis johtunut kotisynnytyksestä
tai sitten ne kuvat mitä netissäkin pyöri ei ollu tän ko. Marimman vauva, Se nimittäin oli ihan suloinen lapsi,"normaali" iho, ei lautumia tms. joita jo pari päivää- viikko sitten kuolleella lapsella olis runsaasti!
näytti ihan nukkuvalta vastasyntyneeltä,väri siis täysin normaali..
mutta napanuora oli kiertyny ainakin siihen silmän kohdalle,missä oli nirhaumaa ja silmä oli selvästi siitä vahingoittunut..
jo oksettavan käytöksen puolelle jos nettiin laittaa kuvia kuolleesta vauvasta. ja on tuokin ällöttävää että te käytte niitä katsomassa. oliko mukavaa? toivottavasti saitte tosi ison tyydytyksen uteliaisuudellenne.
jo oksettavan käytöksen puolelle jos nettiin laittaa kuvia kuolleesta vauvasta. ja on tuokin ällöttävää että te käytte niitä katsomassa. oliko mukavaa? toivottavasti saitte tosi ison tyydytyksen uteliaisuudellenne.
Tuleekohan syyte