40 vuotta hotellissa ja irtisanominen
Kommentit (13)
No eiköhän tuossa ole jo jotain jäänyt sukanvarteen. Ottaisi nyt ilon irti vapaudesta ja tekisi niitä asioita mitä on jäänyt tekemättä aiemmin työn vuoksi. Ei elämä ole pelkkää työntekoa. Tai jos on, on korkea aika miettiä toisin. Joka tapauksessa se eläke tulee ennemmin tai myöhemmin:)
Tämä herra vanhempana ihmisenä syyttää ikäänsä "nuorempia palkataan", vaikka todellisuudessa nuoremmatkaan eivät saa töitä. Suomessa on työpaikkapula ja toivottavasti hänen kaltaisensa ihmiset alkavat myöskin nähdä tilanteen.
Suomi ja maailma on muuttunut paljon 40 vuodessa. Enää ei vaan "mennä töihin".
Olin itse samalla työnantajalla töissä vielä vuosi sitten, lomautusta jatkettiin 2-3kk välein. Keikkaa tein aina kun vuoron saanut, mutta eipä sellaiset neljän - kuuden tunnin työvuorot silloin tällöin kauheasti ole tiliä lämmittäneet.
No olin onnekas ja sain uuden, vieläpä vakituisen, työpaikan toiselta alalta johon minulla perustutkinto melkein 20 vuoden takaa. Mutta ihan mielenkiinnolla seuraan tätä hotelli-alan ahdinkoa.... miten käy työntekijöiden kun ansiosidonnainenkaan ei ikuisuuksia kestä (sen turvin itse pärjäsin vuoden vaihteeseen saakka ihan hyvin) ja kun työpaikkoja ei vain yksinkertaisesti ole.
Opiskelkaa ihmiset useampi ammatti jos vaan suinkaan mahdollista, kerätkää työkokemusta eri työnantajilta, nää oli mun valtit saada työpaikka näinä vaikeina aikoina!
Ei 59 ole vielä eläkeläinen. Ei sitä rahaa väkttämättä ole kasassa tilillä. Nuoret ennättää löytää töitä myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
60 v ja kohta eläkkeellä
Niin, kohta on 5 vuoden kuluttua eli vuonna 2026. Siihen asti pitää pärjätä ensin ansiosidonnaisella ja sitten peruspäivärahalla.
Tuo on se viimeinen sukupolvi joka on saanut nauttia ns. "eläkeviroista". He, jotka eivät edes osaa kuvitella tekevänsä uraa kuin yhdelle ja samalle työnantajalle. He, jotka eivät piittaa urakehityksestä (niin no palkan pitää nousta kaikesta huolimatta). Tietysti osa 60-luvun alussa syntyneistä jäi laman myötä työttömiksi, mutta ne jotka olivat onnekkaita, eivät keskimäärin osaa ajatella asioita kovinkaan laajasti.
Omat vanhemmat myös 60 vuoden molemmin puolin ja olleet saman työnantajan palveluksessa 40 vuotta. Vaikka kumpikin on aina valittanut siitä kuin p***kaa työ on, muualle ei ole ikinä osattu hakea. Ovat ihan ihmeissään siitä, kuinka minäkin olen vaihtanut työpaikkoja ja ollut välissä jopa yrittäjä. Tuokin, että muuttelee välillä uran suuntaa, petaa turvallisuutta yllättävissä tilanteissa. Nämä jotka ovat olleet aina samassa paikassa töissä ja samalla työnkuvalla, eivät välttämättä ole työnhaussa etulyöntiasemassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei 59 ole vielä eläkeläinen. Ei sitä rahaa väkttämättä ole kasassa tilillä. Nuoret ennättää löytää töitä myöhemminkin.
Luulis tossa vaiheessa olevan jo asuntolainatkin maksettu. Nuoremmilla voi olla perhettä elätettävänä ja kaikki vielä ihan alussa.
Joo hotelleista sai kenkää 60-70 prosenttia väestä jos ei oo lomautettuna
Siinä meni nuorta ja vanhaa
Ei olisi kannattanut tuhlata kaikkea vaan säästää myös
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi kannattanut tuhlata kaikkea vaan säästää myös
Lukemaansa voi näköjään ymmärtää monin tavoin.
Ellen olisi avannut linkkiä, olisin luullut että on asunut siellä 40 vuotta.
Voi voi. Vasta 40 vuotta saanu olla samassa työpaikassa yhtäjaksoisesti.