kuinka vakavasti pitäisi suhtautua

se ei ole saanut teiltä "tarvitsemaansa" huomiota. Voi näin ollen pahoin ja hakee lohtua poikaystävältään. Kohta ilmoittaa olevansa paksuna, usko tai älä..

Vanhemmille usein viimeiseksi kerrotaan huonosta olosta. Tuo ikäkin on erityisen herkkä. Yritä vielä puhua tytölle ja jos jotain ilmenee niin ohjaa johonkin apua saamaan. Itselläni on hyvin läheltä liippaissut samanlainen tilanne.

perää mutta tyttö on aina ollut sellainen että haluaa kaiken huomion itselleen ja muut lapset ei saisi saada mitään. Olemme kuitenkin koettaneet olla tasapuolisia.

ei ole saanut poikaystävältään huomiota ja siksi kokeilee, että saisiko itsari-vihjailuillla mitään erityistä huomiota. Ehkä olisi keskustelun paikka, mihin raja huomionhakuisuudessa pitää vetää.

sanoimme että tämä puhutaan meidän ja poikaystävän ja hänen kesken , sillä asia on minusta vakava ja kertoo kuitenkin siitä että vaikka olisikin huomionhakua, niin pitäisi kenties miettiä että mitä han kokee jäävänsä paitsi ..tätä ole koko illan miettinyt. Poikaystäväkin oli aika pelästynyt tottakai. Millaisia asioita kannattaisi ottaa esille? Kuinak käsitellä niin ettei hän koe että hänen huomionhakuisuutensa "lynkataan" vaikka kuitenkin sille on nyt jotenkin laitettava rajat .

Ole iloinen, että poikaystävä todellakin tarttui asiaan ja soitti teille, kun syytä oli.

että usein sitä vanhemmat kuvittelevat olevansa lapsille tasapuolisia. Sit lapset kuitenkin kokee nimenomaan, ettei vanhemmat oo olleet tasapuolisia. Tän viisauden jaan sulle ihan vain siltä pohjalta, että oon pari kirjaa aiheesta lukenut, ja tänään just sain loppuun kirjan sisaruussuhteista.



Siinä kirjassa tuosta tasapuolisuudesta sanottiin kai lähinnä, että se tarkoittaa, että jokainen lapsi tarvii vanhempiensa aikaa ja huomiota.

Materiaalinen rakkaus kostautuu vanhemmille. Ei se sun tyttös paskanvertaa arvosta jos jaat tasapuolisesti "kakun". Eikä sitä tuossa vaiheessa enään pysty korjaamaan, voin kertoa ihan kokemuksesta, että anteeksi on vaikea antaa jos peli on jo käynnissä/loppumetreillä, eli on jo luovuttanut. En usko että vika on poikakaverissa. On kyllä hienoa kuulla että välität, kerro se tyttärellesi että olet tosiaan huolissasi ja kysyt oletko sinä tehnyt jotakin joskus joka kaivertaa tyttäresi mieltä. En todellakaan lähtisi ehdottamaan mitää kallonkutistajaa, suuttuu vaan entisestään ja kerää vihan sisäänsä. Vaikeassa iässä-vaikea saada avautumaan, ainoa joka voi onnistua on "rakastettu".

sotkematta tökeröä ukkoa ja poikakaveria siihen keskusteluun. On tukala ja aikaansaamaton tilanne lapselle.

Itsemurhaan viittaavat vihjailut kannattaa aina ottaa tosissaan, silloin ei ainakaan menetä mitään. Ite nuoruudessani olin tosi lähellä yrittää itsemurhaa eikä kukaan läheisistäni olisi millään tavoin voinut uskoa sitä minusta. Olin positiivinen, nauravainen ja kaikin puolin ulkoiset puitteet oli ok.



Kannattaa miettiä myös onko huomionhakuisuus aina halua tehdä itsestään numero vai voisiko taustalla olla jonkinlaista herkkyyttä ja halua tulla rakastetuksi oikein kovasti. En siis väitä ettet rakastaisi tytärtäsi, mutta joskus jotkut peittävät herkkyyden, läheisyyden kaipuun sekä huonon itsetunnon huomiohakuisuuden ja pelleilyn alle.

Tässä on nyt 16 vuotias, joka hakee huomiota itsekkäin keinoin. En usko, että oikeasti olisi toteuttamassa uhkailujaan, niin kuin oli jo itsekin sanonut, että vitsaili.

Rajojen ja kokeilun hakua, mitä saavuttaa näillä mieltä kiehtovilla keinoilla. Teikkuangstia pahimmillaan. eihän yritä pitää poikaystävää pakolla suhteessa tällaisilla puheilla?

Ap, kuulostat vastuulliselta vanhemmalta. Enempää en osaa auttaa, millä saatte tytölle järkeä päähän.

on asioita joilla ei voi leikkiä ja yksi niistä on itsemurhalla uhkaaminen. Vaikka tyttäresi olisi huomion hakuinen voi itsemurha olla fantasia, johonka tulee puuttua ja täsmentää sen lopullisuutta. Itsemurhalla uhkaaminen vie myös pohjat todelliselta hädältä. Jos aina uhkailee ei kukaan usko kun on oikeasti hätä. Väliintulo on myös osoitus tyttärellesi että hän on tärkeä ja saa huomiota.



terv. psykiatrinen sairaanhoitaja

Nyt kun katson, niin siitä tasavertaisuudesta siellä sanotaan näin:

"Lapsia ei tarvitse kohdella tasavertaisesti, vaan heitä on kohdeltava yksilöinä kunkin omien tarpeiden mukaan. Älä siis anna kaikille yhtä paljon, vaan jokaiselle sen verran kuin hän haluaa tai tarvitsee. Älä osoita rakastavasi yhtä paljon, vaan osoita lapselle, että rakastat häntä yksilönä. Äläkä annakaan yhtä paljon aikaa jokaiselle, vaan anna aikaa jokaiselle lapselle tarpeen mukaan."



Varsinaisesti keskusteluohjeita siinä ei ollut, mutta kylläkin ohje sellaiseen tilanteeseen, kun sisaruksilla on kiistaa keskenään. Tietysti sitä voi soveltaa, niin, että osapuolina ei ole sisarukset vaan vanhemmat ja tytär ja poikaystävä.



Ratkaisumalli:

1. KUtsu osapuolet koolle ja kerro mistä on kyse

2. Kirjoita muistiin jokaisen huolet ja tunteet ja lue ne ääneen

3. Anna osapuolten esittää vastaväitteitä

4. Kannusta kaikkia ehdottamaan ratkaisuja. Kirjoita ehdotukset muistiin arvostelematta niitä.

5. Tehkää sellaisia päätöksiä, joiden kanssa tulette toimeen.

6. Seuranta.



Itse pidän erityisen tärkeänä tuota, että mitä tyttö kertookin, niin sitä ei arvostella, vaan kunnellaan keskeyttämättä loppuun asti. Eli älkää lähtekö siihen, että kun tyttö sanoo jotain olevan pielessä, esim. hän kokee saavansa liian vähän huomiota, niin älkää alkako väittämään, että kyllä hän saa niin ja niin paljon, ja että muutkin lapset tarvitsevat osansa. Eli tytöllä pitää olla oikeus tunteisiinsa ilman, että niitä heti kumotaan.



Jos sieltä tulee jotain, jota teidän on vaikea sulattaa, niin tehkää vaikka niin, että ette sano mitään, vaan sanotte, että teidän täytyy miettiä näitä asioita, ja palaatte asiaan huomenna.



Onnea matkaan. Kuunnelkaa avoimin mielin.

minäkin olen tänään ajatellut, kun olen joskus lukenut että tuollainen pitää aina ottaa vakavasti.

Tasapuolisuudesta se verran, että materiaan eivät ole meidän lapset niin tottuneet, mutta kyllä se tosiasia on ettäjos esim olemme harrastaneet tytön kanssa kerran viikossa yhdessä, hän on eniten päässyt juttuihini mukaan, pystymme puhumaan aika monenlaisista asioista ja hän tulee isänsä kanssa varmaan paremminkin toimeen kuin minun ehkä lähinnä siksi, että minä olen ollut se joka laittaa rajojakin menemisiin ja se ei nyt ole muutamaan vuoteen hänestä tietenkään ollut mukavaa. Hän kuitenkin on aina herkästi pyytänyt anteeksi, samoin kuin minäkin yhteenottojamme.

En olisi koskaan uskonut että hänen kohdallaan kirjoittaisin tänne tai muuallekaan. Hän on luoteeltaan sellaienn ettäon aina haalinut myös koulukiusatut ja muut "siipirikot" huomaansa. Siksi minä olen huolissani sillä tietenkin ajattelen mitä me olemme tehneet väärin, mitä en ole huomannut. Itse hän kieltää, että ei ole mitään, kunhan vaan kuulemma ärsytti joku juttu jonka kertoo poikakaverilleen. Silti minua vaivaa..