Henkinen vointini olisi paljon parempi, jos en olisi niin realistisesti pohdiskeleva

Minulla samanlaisia ajatuksia usein, kait meidänkaltaisilla on kyky ajatella "laatikon ulkopuolelle", voi siitäkin hyötyä olla kun toimii omien ajatuksien mukaisesti, ei muiden ajatuksia ja toimintaa myötäillen.

No mikä on ? Onko ruoka loppumassa  ? Terveys mennyt ?

Koronaa ei kannata stressata, siinä olemme voiton puolella, SELKEÄSTI.

 

Sama täällä. Voi olla että olen väärässä mutta en tiedä korreloiko vähän korkeampi äo näiden ajatusten kanssa jollaisen itse omaan, mitään hyötyä ei "älykkyydestä" ole kyllä ollut. Toivoisin että voisin olla tyhmä kuin saapas ja mennä läpi elämän laput silmillä autuaan tietämättömänä kaikesta, olen kateellinen.

No hel*etti, täytyyhän teidä kyetä tunnistamaan mikä epämääräisen olon aiheuttaa ?? Kertokaa.

Sama täällä. Olen täysin lamaantunut, kun ymmärrän oman vajavaisuuteni sekä maailman ja yhteiskuntamme lohduttoman tilan. En pysty toimimaan enää, sillä eihän panoksellani ole pienessäkään mittakaavassa merkitystä. Olisi julmaa huijata itseään uskottelemalla olevansa jotenkin asioiden päällä. Valtaosa asioista on sattumaa ja suurinosa tavoitteista ja unelmista ei toteudu, mutta inhimillinen tarve sepittää asiat parhain päin luo valheellista turvaa.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Olen täysin lamaantunut, kun ymmärrän oman vajavaisuuteni sekä maailman ja yhteiskuntamme lohduttoman tilan. En pysty toimimaan enää, sillä eihän panoksellani ole pienessäkään mittakaavassa merkitystä. Olisi julmaa huijata itseään uskottelemalla olevansa jotenkin asioiden päällä. Valtaosa asioista on sattumaa ja suurinosa tavoitteista ja unelmista ei toteudu, mutta inhimillinen tarve sepittää asiat parhain päin luo valheellista turvaa.

Mä luulin aikaa sitten että maailmantuska on nuorten tauti. Kaverini kanssa oikein päädyimme tähän ratkaisuun noin kolmevitosina tms. 

Nyt myös toi sama. Esim töiden mielekkyys on niin ja näin, koska pitäisi tehdä jotain tulevaisuuden eteen. Sitten kun lukee linkkarista siitä miten meidän pitää vaan myydä enemmän tavaraa hyvällä sykkeellä muille huipputyypeille, niin lähinnä ahdistuu. 

Näkee maailman jotenkin realistisesti. Koko ajan skannaa ihmisten todellisia vaikuttimia tekojen takana, kaikki haluavat jotain hyvää itselleen ja lähipiirilleen. Päälle nelikymppisenä alkaa näemmä huolehtimaan ympäristöstä enemmän, noin esimerkkinä. Ja ristiriita omien mielihalujen ja sen minkä tietää olevan oikein välillä vain kasvaa. Sitten joku omaehtoinen minimalismi ja ostoslakko, eivät ne kaikkia ongelmia ratkaise. 

Ja sitten se lyhytnäköinen säätäminen joka tasolla. Meillä olisi rahaa ja resursseja laittaa asioita isosti kuntoon. 

Olen tullut siihen tulokseen, että päässämme pyörii tuhansia turhia ajatuksia. TAkerrumme niihin ja annamme ajatuksiemme ohjata meitä kuin me antaisimme niiden vain mennä menojaan.

Oma herkkyystaso nostattaa ajatuksien ja tuntemusten määrää, joten niissä on oltava tarkkana onko kyse reaktiosta, tunteesta vai olenko kokemukseni/päättelyjeni  myötä selkeä ajattelussani.  Niin moni muukin vaikuttaa omassa ja ihmiskunnan historiassamme, geeneissämme, tunnemuistoissamme ajatuksiimme ja miten niiden pohjalta suhtautua elämään, tilanteisiin,  löytää mielenrauhaa/uskoa selviävänsä.

Joskus joitakin meitä ravistellaan niin voimakkailla ja vaikeilla elämäntilanteilla, että viimeistään silloin ymmärtää  kantapään kautta miten asiat kumma kyllä lopulta menevät hyvin. Vaaditaan tietysti vuosia oivaltaa se, mutta meidän muuttuessa  vaikeiden kokemusten myötä myös ajan kuluminen osoittaa asioiden löytävän paikkansa, sujuvan hyvin. LÖytää syvemmän ymmärryksen itseensä ja asioiden todelliseen laitaan.

Arvelen, että osalla meistä on myös halua suuri selvitä. Sen eron huomaa selvimmin vertaistukiryhmissä, joissa ihmiset käsittelevät samanlaisia kipeitä asioita. Osalle vie lopun ikänsä hyväksyä tapahtunut ja osa porskuttaa muutamassa vuodessa ihan muualla. Ihan kaikkea selviämistä ei voi selittää eri henkilöiden elinolosuhteilla, vaan asenne voi olla perimää aiemmilta sukipolvilta ja joilla on ollut myös kantapään kautta oppia miten kaikki menee lopulta hyvin. Tai vain tietynlainen sisukas asenne, että saan asiat menemään vielä hyvin.

Tietysti se, mikä menee hyvin on yksilöllistä. JOllekin riittää minimalistinenkin hyvin meneminen ja jollakin on suuret odotukset miten menee hyvin. Siihen taas vaikuttaa itse kunkin elämänarvot. Täydellisyyteen tuskin kukaan pääsee kuitenkaan?

KOen, että onnellisuutta ja henkistä hyvinvointia korostetaan aivan liian yksipuolisesti, Omalla kohdallani riittää usein yksinkertainen mielenrauha ja miten ei ajattele yhtään mitään. Suuriakin vaikeuksia kohdatessani, kaiken sujuessa päin peetä, toivottomuuden täyttäessä mieleni, keskityn vain hengittämiseen ja miten selviän päivästä minuutti tai tunti kerrallaan. Pikku hiljaa minuutit, tunnit, päivät, viikot kuluvat ja jonkun ajan kuluttua voin jo arvioida, että  ainakin selviän. Lopulta käytännön kautta voin todeta, että kyllä, asiat sujuivat lopultakin hyvin ja pärjäsin.

KAnsanviisaudet, ainakin osa, ovat hyvin pureksittua ja moniin kokemuksiin pohjautuvaa  elämänoppia. Niiden käyttö muiden seurassa olisi järkevää miettiä kenelle ja mitä sanoo, mutta toisaalta tärkeintä on myös ymmärtää että osa haluaa kannustaa ja tarkoittaa hyvää. Armollinen pitää sanojallekin olla, eikä takertua siihen onko toisella riittävästi älyä sanoa niin. Parempi, että joku älyllisesti heikkolahjaisempi sentään ajattelee niin kuin hehkuttaisi silkkaa katkeruuttaan ikäviä ajatuksiaan minulle. 

 

Olen itse juuri sellainen yksinkertainen ajattelija, enkä oikeastaan ajattele paljoa edes. Koska miksi kaikesta pitäisi tehdä niin vaikeaa? Kerranhan tässä eletään, sama tehdä se mukavaksi itselleen. Mun ystävä on juuri sellainen realistinen ajattelija joka usein tyrmää kaikki ideat tai aikomukset johonkin seikkaan, joka ne vielä tulisi kaatamaan. Ei olla enää kovin läheisiä koska koen sellaisen ajattelutavan kovin negatiivisena. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse juuri sellainen yksinkertainen ajattelija, enkä oikeastaan ajattele paljoa edes. Koska miksi kaikesta pitäisi tehdä niin vaikeaa? Kerranhan tässä eletään, sama tehdä se mukavaksi itselleen. Mun ystävä on juuri sellainen realistinen ajattelija joka usein tyrmää kaikki ideat tai aikomukset johonkin seikkaan, joka ne vielä tulisi kaatamaan. Ei olla enää kovin läheisiä koska koen sellaisen ajattelutavan kovin negatiivisena. 

Tää onkin varmaan vaikeaa ihmisille. Meitä on yksinkertaisesti liikaa jotta voimme vaan toteuttaa asioita siksi että ne ovat _minulle_ hyviä. Ainakin materiaalista hyvää pitää oppia välttämään. 

Mutta ideoista innostumattomuus, no se on vähän eri asia. Tietenkin kivat jutut tuo sisältöä elämään. Se vaan, että miten osata nauttia niistä hyvin pienistä asioista, ettei koko ajan haluaisi vain enemmän ja enemmän? 

Mä en itse osaisi olla miettimättä asioiden vaikutuksia ja sitä miksi niitä tehdään. 

Täällä tällainen ahdistuneisuushäiriöisten torikokous. Tuota ei kutsuta ajatteluksi, vaan ruminaatioksi.

Tiukan paikan edessä realistinen ajattelija voi tehdä parempia ratkaisuja. Positiivisesti ajattelija voi olla järkytyksen edessä siinä kohtaa, kun lapsenusko ei kannakaan. Toisaalta hyvin useasti se on itsensä toteuttava ennustus. Kun luottaa toisiin, on hyvät verkostot ja enemmän mahdollisuuksia, myös auttajia kun hommat menee huonosti. On epätodennäköistä, että toiset ovat kovin vilpillisiä, mutta jos siihen ansaan astuu jonkun kohdalla, se voi pilata paljon. Realistinen ajattelija välttää monet sudenkuopat, mutta myös jää paitsi monista mahdollisuuksista varovaisuuden takia.

Avainasia on tehdä jokin ratkaisu silloinkin, kun näkee asioissa ne uhkakuvat. Siinä pitää laskelmoida nopeasti, mitkä ovat mahdollisuudet että jokin huono asia tapahtuu ja toimia sitten oitis.

Yksinkertaiset ja valaistuneet ihmiset ovat niitä kaikista onnellisempia, koska he eivät liikaa analysoi maailmaa. Kannattaa aloittaa meditointi se tuo rauhaa ja auttaa hyväksymään, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja stressaaminen on aivan turhaa.

Lässyn lässyn omaan napaan tuijottelijat :)

Vierailija kirjoitti:

No mikä on ? Onko ruoka loppumassa  ? Terveys mennyt ?

Koronaa ei kannata stressata, siinä olemme voiton puolella, SELKEÄSTI.

 

Miksipä koronaa kukaan stressaisi, sehän  on osottautunut  todelliseksi globaaliksi valhep*skakuplaksi, joka on onneksi kohta poksahtamassa.

Mutta voi sitä ripulip*skan määrää, minne kaikkialle se roiskuu!

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaiset ja valaistuneet ihmiset ovat niitä kaikista onnellisempia, koska he eivät liikaa analysoi maailmaa. Kannattaa aloittaa meditointi se tuo rauhaa ja auttaa hyväksymään, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja stressaaminen on aivan turhaa.

Meditointi tuo pahoja piruja henkeen -  mutta Isä Jumalan rukoilu Jeesuksen nimessä antaa onnen, rauhan, pelastuksen ja siunauksen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaiset ja valaistuneet ihmiset ovat niitä kaikista onnellisempia, koska he eivät liikaa analysoi maailmaa. Kannattaa aloittaa meditointi se tuo rauhaa ja auttaa hyväksymään, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu ja stressaaminen on aivan turhaa.

Tätä mäkin suosittelen. Oon meditoinu silloin tällöin muutamia vuosia, ja tänä vuonna oon tajunnu, että stressaaminen tosiaankin on turhaa, ja että hetkessä eläminen on ainoa asia mikä tuo todellisen rauhan.

Oon kyllä löytäny enemmän rauhaa muiltakin elämän osa-alueilta viimeisen vuoden aikana, mutta se on aina hetkellistä. Mut jos pystyy keskittymään hetkeen, eli vähän niinkuin sulkemaan mielensä omilta ajatuksiltaan, niin silloin on onnellisimmillaan. Meditaatio auttaa siihen. Ja ite luin kans Eckhart Tollen Läsnäolon voima -kirjan, mikä avas mun silmät tälle.

Tarkoitat varmaan että tarvitsisit itse reality checkin maailmantuskaasi.

Ei meitä kiinnosta kuin paneminen ja muut hedonistiset jutut pohjimmiltaan ja se voima on niin massiivinen et hyödytöntä kuvitella olevan mitään suurempaa merkitystä.

Lähinnä voi valita asenteen onko maailma paha ja epäoikeudenmukainen ja surkutella tai osallistua hauskuuteen,

Realistisesti? Ongelmasi on siinä että kuvittelet tietäväsi asioita, joita et voi tietää. Sinä katselet maailmaa ihan samanlaisen avaimenreiän läpi kuin kaikki muutkin.

Voisit myös realistina ajatella olevasi nyt 90-vuotias hoitokodissa makaava vanhus. Siinä vaiheessa varmasti pohdit että kunpa olisin murehtinut enemmän ja elänyt vähemmän.

Kylllä se varmaan liittyy myös paljon eri ikävaiheisiin etttä nuorena varsinkin on nuori ja naiivi ja utelias. Vanhana enemmän kokenut ja ajattelee enemmän että kuiinka maailma toistaa itseään lopulta.