Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hoi, muut yksinäiset!
07.02.2021 |
Mitä kuuluu? :)
Kuinka olette muut yksinäiset viettäneet viikonloppua? Millä täyttyy vapaa-aika?
Opettelen täällä tätä hiljaiseloa pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen, ja välillä tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Ystäviä ja kavereita on jonkin verran, mutta helposti menee viikonloppu niin, että kaikki ovat omilla menoillaan.
Tänä viikonloppuna olen leiponut pullaa, ulkoillut yhteensä noin neljä tuntia, istunut kylvyssä, lukenut yhden kirjan, nukkunut päiväunia, katsonut tuotantokauden Netflix-sarjasta sukkaa neuloen ja kävellyt illalla kaupungille hakemaan pikaruokaa ihan vaan aikaa tappaakseni.
Mitä te muut teette? Etenkin silloin, kun seinät kaatuvat päälle. Näinä aikoina kun ihmisvilinässä oloa pitäisi välttää, tuntuu ainut vaihtoehto olevan se ulkoilu. Toisinaan käyn kirjastossa, mutta sitäkin pitää yrittää nyt vähän vältellä ja käydä usemman viikon kirjat kerralla.
Hyviä ajantappoideoita otetaan vastaan, etenkin, jos ne pitävät sisällään myös kotoa poistumista...
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Moi!
Itse olen ollut kotosalla ja katsellut telkkaria: kuunnellut klassisen konsertin ja katsonut pari leffaa. Eilen kävin eläinkaupassa ja kävelyllä. Tämään en lähtenyt ulos, kun välillä tuntuu sunnuntaikävelyllä yksinäiseltä. Arkisin ei niinkään.
Joskus käyn yksinään ihanissa kahviloissa ja kuuntelen, mistä ihmiset keskustelevat. Silloin tuntuu ihan ookoolta olla yksin: en nimittäin yhtään tykkää small talkista ja juoruilusta.
Viikonloppuisin leivon ja laitan hyvää ruokaa. Ja päivittäin halailen eläimiä. Haleja ja kosketusta kaipaisin lisää. Ja naurua!
Kuluvatko viikonloput vauhdilla?
Minulla ainakin se ongelmana, että tuntuu kuin aika ei kuluisi. Välillä huomaan arkisinkin jo kuudelta katsovani kelloa turhautuneena, että koska voi oikein käydä nukkumaan. Vähän surullista kyllä, parisuhteessa ollessa illat vilisivät silmissä, tuntui, että aika loppui aina kesken, oli sitten kyse viikonlopusta tai arki-illasta. Nyt melkein, niin pahalta kuin se kuulostaakin, odotan jo huomista työpäivää. Joka menee sekin tietysti etänä, yksin kotona...
Tuohon kosketukseen ja halauksiin voin samaistua. Onneksi on kissa, joka käpertyy toisinaan sohvannurkkaan seuraksi. Välillä olen varannut ihan jonkun hieronta- tai kauneudenhoitoajan ihan vaan saadakseni edes jotain ihmiskontaktia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju ei nyt jotenkin lähtenyt lentoon ihan haluamallani tavalla (:D), mutta siis edelleen: hyviä ajantappovinkkejä kohtalotovereilta otetaan vastaan.
Tämä ilta menee todennäköisesti sukkaa neuloen television ääressä. Jääkaappi valmiiksi täynnä kotiruokia ja pakastin pullaa, joten edes ruuanlaitosta ei saa hyvää ohjelmanumeroa. Kävin jo urheilemassakin (teki muuten hyvää poistua vähän ihmistenilmoille - tavallaan se on ihan kivakin, ettei salilta ole enää kiire kotiin saunomaan, laittamaan ruokaa ja viettämään pariskuntana koti-iltaa).
Onneksi kesä lähestyy, sitten menee hyvällä säällä iltapäivä vaikkapa uimarannalla kirjaa lukien.
Taas yksi "ystäviä ja kavereita kyllä löytyy"-yksinäinen.
Sinä et ole yksinäinen. Olet vain läheisriipppuvainen, jolla ei polla kestä hetkeäkään yksin.
Tämä ketju on rienaava aidosti yksinäisiä kohtaan ja ilmoitin sen poistoon.
Minä käyn ulkona kävelylenkeillä, kaupossa tai kauppakeskuksissa ostoksilla (Jos niinhin on asiaa ja rahaa.) ja kuntosalilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rehellisesti sanottuna olen ollut jo pitkään ihan täysi erakko jos nettideittejä ei lasketa mukaan.
Perusviikonloppuna herään 8, käyn salilla 10, loppupäivän selaan nettiä kotona, ehkä katselen leffan tai pelaan jotain.
Käyn tai ainakin kävin treffeillä joku 10 kertaa vuodessa, ne ovat työn lisäksi ainoat sosiaaliset menot.
Tuli yritettyä seurustelua ja pääsin ilmeisesti sinä lyhyenäkin hetkenä tottumaan vähän liikaakin siihen, että oli se toinen ihminen elämässä, vaikka olenkin melko erakkohenkinen. Sitten kun se juttu katkesi melko ikävänlaisesti, niin huomaan ettei se niin helppoa ole enää palata entiseen ja poden valtavaa syyllisyyttä, että ehkä luovutin liian helpolla, asiat olisi ehkä voitu selvittää ja se ihminen olisi vielä elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ole yksinäinen. Olet vain läheisriipppuvainen, jolla ei polla kestä hetkeäkään yksin.
Tämä ketju on rienaava aidosti yksinäisiä kohtaan ja ilmoitin sen poistoon.
Öö, tuota noin. No anteeksi jos nyt loukkasin jotakuta tällä aloituksella, muuthan sen tietysti tietävät paremmin koenko yksinäisyyttä vai en.
Miksi siihen, että "saa" sanoa tuntevansa olonsa yksinäiseksi, vaaditaan jotain tiettyä rajaa, jonka pitää täyttyä? Missä se raja menee?? Saisinko sanoa olevani yksinäinen, jos se parin viikon välein puhelimella tavoittamani ystävä ei ehtisi enää soitella ja äitini nukkuisi pois? Pitäisi olla 100% kaikkien ihmiskontaktien ulkopuolella??? Kuinka pitkään, kymmenen vuotta?
Anteeksi vain, mutta koen olevani yksinäinen. Mielestäni kukaan muu ei sitä voi ja saa määrittää kuin minä itse. Voihan joku kokea parisuhteessakin olevansa yksinäinen?
En tällä aloituksellani halunnut loukata ketään enemmän yksinäistä, lähinnä - hmm - verkostoitua netissä toisten päivä ja viikkojakin yksin kotona aikaa viettävien kanssa. Ei sen pitäisi olla keneltäkään kyllä pois, saatika maailman suurin loukkaus.
Vielä haluan jatkaa tuohon kommenttiin, että ihminen on sosiaalinen olento, ja mielestäni SE on rienaavaa, että haukutaan läheisriippuvaiseksi ihmistä, joka suree yksinäisyyttään kun pitkät illat ja viikonloput menevät ihan täysin omissa oloissa, eikä työkään pidä sisällään mitään sosiaalista kanssakäymistä. Minusta ihan jo tällaisessa tilanteessa - vaikka minulla ne parit ystävät ja sukulaiset löytyvätkin toisessa kaupungissa joilta liikenee toisinaan tunti/pari aikaa viikossa esim puhelinaikaa -, yksinäisyyden kokeminen on enemmänkin inhimillinen ja luonnollinen reaktio.
Kaikki sympatia, myötätunto ja lämpö heille, joille elämä on ehtinyt olla jo vuosikausia tätä. Tai, jos sitä edes yhtä puhelinkontaktia tai edes hyvin satunnaisesti tapaamisiin pääsevää tuttua ei ole. Ihan oikeasti, toivon vilpittömästi, että kenenkään ei tarvitse koko elämäänsä niin elää.
Mutta minulla on ihan yhtälailla oikeus kokea surua tästä omastakin tilanteestani. Eikä sitä ole kenenkään asiallista vähätellä - sehän on ihan sama, kuin jollekin vaikkapa perheväkivallan uhriksi joutuneelle sanottaisiin, että "joopa joo, tuo suru on lähinnä rienaavaa, olet vain herkkänahkainen. Niin moni on kuitenkin joutunut kumppaninsa tappamaksi, nuo sinun tunteesi eivät ole oikeutettuja".
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isosta osasta yksinäisistä jo lyhyen tekstin perusteella on selvää, että yksinäisyys tulee jatkumaan.
Mulla on maailman paras mies ja olemme onnellisia, mutta silti olisi välillä kiva tavata ihmisiä irl, alkaa teamsit tulla korvista.
Hankimme uuden kissan, otimme kodittoman. Hyötyypä edes joku siitä, että kotona ollaan päivät pitkät etätöissä.
Käyn kaupassa ja teen ruokaa. Käyn lenkillä, hiihtämässä tai pyöräilemässä. Katson tv:tä tai luen.
Alue: Aihe vapaa
Moi!
Itse olen ollut kotosalla ja katsellut telkkaria: kuunnellut klassisen konsertin ja katsonut pari leffaa. Eilen kävin eläinkaupassa ja kävelyllä. Tämään en lähtenyt ulos, kun välillä tuntuu sunnuntaikävelyllä yksinäiseltä. Arkisin ei niinkään.
Joskus käyn yksinään ihanissa kahviloissa ja kuuntelen, mistä ihmiset keskustelevat. Silloin tuntuu ihan ookoolta olla yksin: en nimittäin yhtään tykkää small talkista ja juoruilusta.
Viikonloppuisin leivon ja laitan hyvää ruokaa. Ja päivittäin halailen eläimiä. Haleja ja kosketusta kaipaisin lisää. Ja naurua!