Dissosaatiohäiriöiset? Mitä oireita teillä konkreettisesti on?

Aikaa katoaa joskus. Taitoni ja kykyni saattavat vaihdella. Se kauhuelokuva split kuvaa aika hyvin sisäisen maailman vaihtelua.

Tällä hetkellä vaikuttaa niin tunne oikein mitään kehossani, vaan tunteet esiintyy eri hahmojen muodossa. Saatan siis kehossani olla ihan tunteeton samaan aikaan kun riitelen jonkun kanssa, tai siis vihainen osa minussa riitelee jne. Tämä aiheuttaa melko paljon ongelmia kun en tajua että riitelen kun en itse tunne sitä. Maailma vaikuttaa usein epätodelliselta. En tiedä yhtään kuka olen. Mielessä pyörii joka päivä menneisyyden asiat syntymästä asti (mitä nyt muistan), mutta niihin ei liity tunnistettavia tunteita tai ajatuksia, vellovat vain aivoissa häiritsevästi. En tiedä mitkä kaikki oireeni kuluu dissosiaatioon mutta nuo kai nyt ainakin.

Tunneyhteys katkeaa. Jos esim. mieheni sanoo jotain, mikä on ihan ok mielipide, mutta assosioituu mun mielessä vanhaan traumaan, muutun ihan tunnekylmäksi. Ja se tietysti tunnetasolla loukkaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Aikaa katoaa joskus. Taitoni ja kykyni saattavat vaihdella. Se kauhuelokuva split kuvaa aika hyvin sisäisen maailman vaihtelua.

Tämä minulla itselläni on... Joku päivä osaan jonkin taidon ja toisena en. Ihmiset eivät ymmärrä, mikä minua vaivaa enkä itsekään osaa selittää. Olen jo täysin murtumispisteessä enkä selviä elämästä. Tuosta Split-elokuvasta en ole kuullutkaan. Täytyy kai tutustua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tunneyhteys katkeaa. Jos esim. mieheni sanoo jotain, mikä on ihan ok mielipide, mutta assosioituu mun mielessä vanhaan traumaan, muutun ihan tunnekylmäksi. Ja se tietysti tunnetasolla loukkaa häntä.

Itse saatan myös ihmisiin tutustuessani jotenkin yhtäkkiä katkaista yhteyden. En osaa estää sitä, se vain tapahtuu enkä tee sitä tarkoituksella. Joskus myös loukkaannun muiden sanomista, vaikka he eivät kai oikeasti tarkoittaneet sitä niin ja yritän peittää sen, mutta jotenkin tunnelma on jo mennyt. En minä tiedä mitä tämä on. Kai olen vain tullut hulluksi?

ap

Sinun pitäisi hakeutua terapeutille jollet ole jo.

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä vaikuttaa niin tunne oikein mitään kehossani, vaan tunteet esiintyy eri hahmojen muodossa. Saatan siis kehossani olla ihan tunteeton samaan aikaan kun riitelen jonkun kanssa, tai siis vihainen osa minussa riitelee jne. Tämä aiheuttaa melko paljon ongelmia kun en tajua että riitelen kun en itse tunne sitä. Maailma vaikuttaa usein epätodelliselta. En tiedä yhtään kuka olen. Mielessä pyörii joka päivä menneisyyden asiat syntymästä asti (mitä nyt muistan), mutta niihin ei liity tunnistettavia tunteita tai ajatuksia, vellovat vain aivoissa häiritsevästi. En tiedä mitkä kaikki oireeni kuluu dissosiaatioon mutta nuo kai nyt ainakin.

Minulla ei ole tällaista ainakaan tässä muodossa. Mutta joskus minusta tuntuu kuin sisälläni eläisi eri ihmisiä. Kuitenkin tiedostan tämän ja tätä ei kai pitäisi itse huomata? Joku päivä saatan olla onnellinen, tehdä hyvää ja olla ystävällinen kaikille. Toisena olen kova kuori, joka haluaa kostaa kaikki kokemansa vääryydet ja sitä puolta itsessäni pelkään. 

Ja kiitos vielä kaikille, että avaatte kokemuksianne tänne! <3

ap

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi hakeutua terapeutille jollet ole jo.

Minunko? Mutta eihän oireita pitäisi tiedostaa niin en usko, että minulla on mitään varsinaista häiriötä. En oikein tiedä mikä minulla on, mutta...

ap

Voiko siitä parantua?

Pelkäsin itse sairastavani skitsofreniaa ennen diagnoosia ja joskus edelleen mietin löydetäänkö dissosiaatiohäiriön taustalta vielä jotain muuta syytä kuin traumat. (Minulla on siis traumatausta).

Tilanteeni on rauhallisempi kun saan nukuttua ja arki on rutinoitunutta, enkä joudu kuormittaviin ihmissuhdekuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitäisi hakeutua terapeutille jollet ole jo.

Minunko? Mutta eihän oireita pitäisi tiedostaa niin en usko, että minulla on mitään varsinaista häiriötä. En oikein tiedä mikä minulla on, mutta...

ap

Ei oireiden tiedostaminen sulje pois yhtään mitään mielenterveydenhäiriötä. Joillain esiintyy sairaudentunnottomuutta, mutta sehän on päinvastoin hyvä asia jos oireensa tiedostaa. Dissosiaatiohäiriöissäkin on eri tasoja, ei tarvitse olla semmoinen 100 % jakaantunut persoona jota leffoissa on että löytää itsensä eri kaupungista eri nimellä ja ei muista mitään viimeisestä puolesta vuodesta jne.

Lähes jatkuva, epämääräinen outouden tunne. Oma persoona tai identiteetti tuntuu ailahtelevaiselta, ja tavallaan kuin olisi useampi eri persoona. Läsnäolo vaikeaa, ja vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä (en jotenkin pysty olemaan oma itseni, mitä se nyt sitten ikinä onkaan). Tunnekylmyys joissakin tilanteissa ja itsestä irtautuminen vaikeiden tunteiden äärellä ja mahdollisesti "väärin" reagointi (esim nauraminen stressaavassa tai ahdistavassa tilanteessa). Jos ahdistuneisuusoireilu (jota minulla myös on aika paljon) pahenee, myös dissosiaatio-oireet pahenevat enkä välttämättä esim tunnista itseäni peilistä (vaikka tiedän olevani siinä) ja oma itse ja ympäröivä maailma tuntuu hyvin epätodelliselta.

Minä tiedostan nuo toiset ajoittain ja minulla on lapsesta asti oireillut did. Joskus taas koko ajatuskin tuntuu hullulta ja olen vain minä.

Sitten tapahtuu jotain mikä aiheuttaa vaihdoksen ja pum!

Ja minulla on diagnoosi dissosiaatiohäiriöstä (ei siis sellainen "puhdas" did, joka sama kuin vanhempi nimitys multippelipersoonasta) ja on tuo olo kuin sisällä eläisi eri ihmisiä. Kumminkaan minulla ei ole mitään semmoista että en muistaisi nimeäni tai kadottaisin aikaa siten etten muista yhtään mitä teen jne jne. Se on aika harvinaista mutta ei tarkoita etteikö nämäkin "lievemmät" oireet hankaloittaisi elämää ihan riittävästi ja olisi syitä hoidon tarpeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Lähes jatkuva, epämääräinen outouden tunne. Oma persoona tai identiteetti tuntuu ailahtelevaiselta, ja tavallaan kuin olisi useampi eri persoona. Läsnäolo vaikeaa, ja vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä (en jotenkin pysty olemaan oma itseni, mitä se nyt sitten ikinä onkaan). Tunnekylmyys joissakin tilanteissa ja itsestä irtautuminen vaikeiden tunteiden äärellä ja mahdollisesti "väärin" reagointi (esim nauraminen stressaavassa tai ahdistavassa tilanteessa). Jos ahdistuneisuusoireilu (jota minulla myös on aika paljon) pahenee, myös dissosiaatio-oireet pahenevat enkä välttämättä esim tunnista itseäni peilistä (vaikka tiedän olevani siinä) ja oma itse ja ympäröivä maailma tuntuu hyvin epätodelliselta.

Minä olen itse täysin sopimaton. Varsinkin, jos haluaisin itkeä ja en voi niin hymyilen ja naureskelen kuin mielipuoli. Se vain tulee ja sen jälkeen vasta kamalaa onkin.

ap

Jatkuva outouden ja depersonalisaatio/ derelisaatio. Ei ole mitään jakautunutta persoonallisuutta mutta se jatkuva epätodellisuuden tunne on aika hajottavaa. Ulospäin ei huomaa mitään. Olen lämminhenkinen ja käyttäydyn normaalista ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Lähes jatkuva, epämääräinen outouden tunne. Oma persoona tai identiteetti tuntuu ailahtelevaiselta, ja tavallaan kuin olisi useampi eri persoona. Läsnäolo vaikeaa, ja vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä (en jotenkin pysty olemaan oma itseni, mitä se nyt sitten ikinä onkaan). Tunnekylmyys joissakin tilanteissa ja itsestä irtautuminen vaikeiden tunteiden äärellä ja mahdollisesti "väärin" reagointi (esim nauraminen stressaavassa tai ahdistavassa tilanteessa). Jos ahdistuneisuusoireilu (jota minulla myös on aika paljon) pahenee, myös dissosiaatio-oireet pahenevat enkä välttämättä esim tunnista itseäni peilistä (vaikka tiedän olevani siinä) ja oma itse ja ympäröivä maailma tuntuu hyvin epätodelliselta.

Juu tuo outouden tunne on hyvin tuttua, silloinkin kun ei ole kovin selvää "sivupersoonien" vaihtelua. Kaikkein paras olo näidenkin suhteen on silloin kun kaikki asiat elämässä on kunnossa eli valitettavan harvoin.

Ja 12. vastaaja vielä jatkaa, olen itse käynyt terapiassa näistä ja muista oireiluista johtuen, mutta dissosiaatio-oireisiin siitä ei ollut juurikaan apua, lähinnä ehkä sillä tasolla että tunnistan oireet paremmin. Toki varmaan riippuu myös terapeutin tiedoista ja taidoista.

Joskus olen lukenut, että dissosiaatio-oireet tyypillisesti liittyisivät varhaislapsuudessa koettuihin traumaattisiin tapahtumiin, joita henkilö ei itse välttämättä muista lainkaan.

Yleensä pitempään jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai perseelleen menneestä kiintymys-suhteesta äitiin (narsisti). Kokemusta valitettavasti molemmista, traumaterapia auttaa. Lääkkeet oli virhe, kun peitti oireita ja asioiden käsittely viivästyi.

Trauma oireet muistuttaa esim bipolaaria ja siihen kun määrätään antipsykootit niin metsään mennään ja pahasti.

Dissokohtauksissa kuulin ääniä lapsuudesta ja kehomuistissa olleet kivut tuntui hurjalta.

Vaikea uskoa, että pelottavampaa tilannetta enää koen tässä elämässä.

Mä olen nykyään aina yksin, ilman kontakteja muihin ihmisiin kaupassakäynnin lisäksi. Sepä se vasta hajottaakin. Epätodellinen olo ei enää ole epätodellista vaan uusi normaali. Elän jossain ulottuvuudessa, missä olen muille näkymätön, olematon. Olen alkanut lauleskella itsekseni missä vain. Tai puhun itsekseni.

En ole menettänyt järkeäni, olen vain täysin irrallinen kappale tässä maailmassa. Ainakin siihen asti, että joku puhkaisisi kuplani. Mikä epätodennäköistä nykyoloissa.

Oikeastaan toivon, että esim. pääsisin sairaalahoitoon jonkun fyysisen, elimellisen sairauden tms takia.