Miksi pidän ihmisistä, jotka inhoavat minua?

Sama on toistunut jopa seurustelusuhteissa. Olin äärimmäisen ihastunut yhteen ihmiseen, joka alkoi ihastua minuun, jolloin aloin toppuutella häntä ja aloinkin itse käyttäytyä kylmemmin, kunnes suhteesta ei tullut mitään. Edelleen kaipaan kyseistä ihmistä ja muistelen niitä vähiä hetkiäni hänen kanssaan.

Toinen esimerkki on ex-kumppanini, joka on todella äkkipikainen, impulsiivinen ja aggressiivinen luonteeltaan. Hän on lukemattomat kerrat solvannut minua aivan totaalisen kammottavalla tavalla ja lyönyt jne. Ja silti tavallaan havittelen häntä kumppanikseni edelleen. Hän tosin on ollut niin ilkeä, että tulen onnelliseksi niistä vähistä hetkistä, jos hän kohtelee minua hyvin.

Yleisesti ottaen liian mukavat, mukautuvat, toiveitani kuuntelevat ja kohteliaat miehet on itselleni turn-off syystä, jota siis en tiedä. Sama pätee kavereihinkin: ne raivareita saavat, vaikealuonteiset, piikittelevät, asioitani eteenpäin juoruilevat ovat pysyneet rinnallani, kun taas ne kiltit ja luotettavat ovat jääneet menneisyyteen. Inhottaa tuntea näin.

Se Koskelan case siinä mielessä osui ja upposi, että olen aina kaivannut välittämistä niiltä, jotka kohtelevat mua kuin roskaa.

Millaista kohtelua olet saanut lapsena vanhemmiltasi? Jos olet oppinut yhdistämään huonon kohtelun rakkauteen (esim. vanhempasi ovat huolehtineet perustarpeistasi mutta suuttuessaan haukkuneet ja mitätöineet sinua), sama kuvio jatkuu helposti aikuisiän ihmissuhteissakin. Tällainen kuvio on ensin tunnistettava ja tiedostettava itse, jotta siitä on mahdollista päästä eroon.

Oletko lisäksi kenties jossain vaiheessa imenyt itseesi sellaisen ajatusmallin, että kivat ja kiltit ihmiset ovat tylsiä ja epäaitoja? Tai että et ansaitse hyvää kohtelua ja että ne mukavatkin tyypit alkavat kyllä ennemmin tai myöhemmin alistaa sinua? Että on turvallisempaa olla tekemisissä avoimesti k-päiden ihmisten kanssa, koska heistä tietää, mitä saa? Että pystyt todistamaan oman arvosi vain silloin, kun saat sinua inhottavasti kohtelevan ihmisen muuttamaan käytöstään?

Nämä ovat yllättävänkin monimutkaisia asioita eivätkä yleensä ratkea sillä, että vain päätät lakata hakeutumasta ikävien ihmisten seuraan. Jostainhan tuo käyttäytymismalli kumpuaa, ja se on kaiken lisäksi paljon yleisempi kuin mitä voisi kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Millaista kohtelua olet saanut lapsena vanhemmiltasi? Jos olet oppinut yhdistämään huonon kohtelun rakkauteen (esim. vanhempasi ovat huolehtineet perustarpeistasi mutta suuttuessaan haukkuneet ja mitätöineet sinua), sama kuvio jatkuu helposti aikuisiän ihmissuhteissakin. Tällainen kuvio on ensin tunnistettava ja tiedostettava itse, jotta siitä on mahdollista päästä eroon.

Oletko lisäksi kenties jossain vaiheessa imenyt itseesi sellaisen ajatusmallin, että kivat ja kiltit ihmiset ovat tylsiä ja epäaitoja? Tai että et ansaitse hyvää kohtelua ja että ne mukavatkin tyypit alkavat kyllä ennemmin tai myöhemmin alistaa sinua? Että on turvallisempaa olla tekemisissä avoimesti k-päiden ihmisten kanssa, koska heistä tietää, mitä saa? Että pystyt todistamaan oman arvosi vain silloin, kun saat sinua inhottavasti kohtelevan ihmisen muuttamaan käytöstään?

Nämä ovat yllättävänkin monimutkaisia asioita eivätkä yleensä ratkea sillä, että vain päätät lakata hakeutumasta ikävien ihmisten seuraan. Jostainhan tuo käyttäytymismalli kumpuaa, ja se on kaiken lisäksi paljon yleisempi kuin mitä voisi kuvitella.

Nuo kaikki mainitsemasi seikat täsmäävät, tosin isåmi oli tosi mukava ja vähän lepsu, kun taas äitini oli kylmä, ankara ja etäinen sekä oikukas, joka teki selväksi, että olen jotenkin fyysisesti epäkelpo, nolo ja kömpelö.

Olen isäni luonteinen itse ja jotenkin ikuisesti koetan vissiin "kesyttää" äitini kaltaisia, yleensä tuloksettomasti. Paras ystäväni on todella oikukas ja vaikea, saa huutoraivareita jne. ja hän monesti painottaa sitä, kuinka ne "kiltimmät" ovat tylsiä ja siis samalla epäsuorasti vihjaa, että itsekin kuulun niiden tylsien joukkoon.

Toisaalta sellainen kiltti suorittajapuoli minussa haluaisi myös ikäänkuin kesyttää onnistuneesti niitä haastavia ihmisiä, joten sitä kautta voisin saada onnistumisen elämyksiä. Siksi vaikean exän kanssa oleminen tavallaan oli palkitsevaa, kun niistä exän harvoista kivoista mielialoista tai hyvistä päivistä sain tavallaan itsekin palkinnon samalla. Vaikka hän satutti monin tavoin, se harvinainen ystävällisempi tuntui oikeastaan sitäkin paremmalta.

Se on myös totta, että tämä ilmiö on yllättävän yleinen muutenkin.

Siis *isäni

Sulla on huono itsetunto ja halveksit itseäsi. Koska itse pidät itsäsi halveksuttavana surkimuksena, olet sitä mieltä, että kaikkien jotka olis valmiita hyväksymään sut, täytyy olla jotenkin hölmöjä. Jos ne ei olis hölmöjä, ne tajuais sun olevan hölmö. Sen sijaan ne, jotka halveksivat sinua, ovat fiksuja, koska he ovat tajunneet, miten surkea olet.

Tämä tekee susta tyypin, joka asettuu hyväksikäytettäväksi, kiusattavaksi ja uhrattavaksi.

Siitä pääsee eroon a)kehittämällä itsetunnon ja b)tajuamalla että koko maailma ei sittenkään pyöri sun surkeuden/hyväksyttävyyden ympärillä, vaan useat muut ihmiset valikoivat seuraansa ja tekemisiään ihan muulla perusteella. Ja osa heistä sellaisilla perusteilla, joissa sullakin on jotain aitoa annettavaa.