Mitä mielestäsi tapahtuu kun kuolemme?

Synnymme toiseen universumin kolkkaan uudeksi otukseksi emmekä muista mitään tästä elämästä

Kaikki vaan sammuu. Lakkaan olemasta. Jotenkin lohduton ajatus, mutta en usko mihinkään tuonpuoleisiin.

Kaikki on ohi. Ruumis hajoaa. Sen pituinen se.

Me kuolemme, ruumis mätänee/poltetaan, tietoisuus häviää ikuisiksi ajoiksi. Sama tila kuin ennen syntymää (tai oikeammin siis ennen hedelmöittymistä). Ei mitään pelättävää.

Toivottavasti edes jotain. Mutta se on ainakin varmaa ettei entropia täysin hallitse, ehkä se kertoo jostain.

Palaamme sinne mistä tulimmekin: loputtomaan aineen kiertoon. 

On siistiä olla ollut tietoinen osa hiilen kiertoa hetken verran.

Tämä on alin ja raskain vaihe matkalla kohti täydellisyyttä. Ameeba -vaihe on viimeinen, silloin saavutamme täydellisen aivot narikassa -tilan -ei huolia, ei murheita.

Menemme toiseen maailmaan. Toinen taivaaseen ja toinen kadotukseen.

Olemme siellä missä ennen syntymäämmekin eli ei missään. Ei ole olemassa "minää", joka säilyisi missään muodossa. Kykymme kuvitella asioita ja halumme keksiä kuolemanjälkeistä elämää johtuu vain siitä, että aivomme ovat niin poimuttuneet ja kehittyneet, että meille on kehittynyt kognitiivisia toimintoja ja tarpeita löytää selityksiä asioille.

Energia meissä ei sinänsä mihinkään katoa, se on syntynyt alkuräjähdyksessä, mutta emme sen paremmin mene taivaaseen tai helvettiin kuin myöskään synny uudestaan ja nimenomaan tämän maapallon pinnalle (miksihän kukaan ei muista eläneensä aikaisemmin joillakin muilla planeetoilla :-D)

Monen kuoleman todistaneena ja monen enemmän tai vähemmän hajonneen ruumiin nähneenä: ei tapahdu mitään. Ihminen lakkkaa olemasta. Elintoiminnot loppuvat ja kudosten hajoaminen alkaa. Se on niin sanotusti siinä.

Haluaisin liittyä osaksi maailmankaikkeutta.

Pahinta olisi jos sielu jäisi vielä kiinni ruumiiseen ruumiin kuollessa.

Sitten makaisi pimeässä ja kylmässsä haudassa odottamassa, että madot söisivät ruumiin vihdoin pois.

En tiedä mihin sitä sitten menisi. Jäisi arkkuun huokailemaan aavemaisesti.

Elämme muiden muistoissa ja jätämme jälkeemme sen minkä olemme elämän aikana rakentaneet.

Kävelet kanssani hetken ennen tuolle puolen menoa. Vien sinut lävitse usvan, maailmojen rajan. Älä pelkää.