Hetkessä elämisen taito. Se, että osaa nauttia joka hetkestä

Niin, osaisipa. 

Tätä on tullut mietittyä jonkin verran viime aikoina. Elämä menee lopultakin aika nopeasti ohitse. Ja sen saa kulutettua ihan turhaan tauhkaan, josta ei jää muistamisen arvoista vanhoille päiville. Itsellä tämä ajattelu on saanut pyrkimään enemmän siihen, että käyttäisiin aikaani sellaiseen, joka oikeasti on tärkeää. Minulle se tarkoittaa, että saan olla sellaisen ihmisen seurassa, josta välitän paljon.

Sitä ei kyllä täällä opi, kun täällä elää 100 % ajatusten maailmassa. Pitäisi olla sitä läsnä olevaa tietoisuutta, eikä kadota ajatusmaailmaan. Ehkä mun pitäisi oppia noudattamaan omaa neuvoani, ennen kuin on mennyt koko ilta täällä.

Mitkä ovat sellaisia hetkiä, jolloin tuntee todella elävänsä? Koko ajan sellaista ei tietenkään voi olla, mutta siihen pitäisi kuitenkin pyrkiä ainakin hetkittäin, lume-elämän sijaan.

Toisaalta siitäkin, että pyrkii johonkin päämäärään, ja sitä kautta tavallaan elää tulevaisuudessa, moni saa nautintoa ja iloa. 

Ja jos läsnäoleva hetki on huono omassa elämässä ja on akuutteja ongelmia, on ihan hyödyllinen taito osata irrottautua hetkestä ja kulkea haaveissaan hetkeksi johonkin muualle.

On se hetkessä eläminenkin tärkeää, koska siinä oppii arvostamaan ja olemaan kiitollinen pienistäkin hyvistä asioista omassa elämässä.

Kaksi vuotta sitten koin useamman kuukauden pituisen ajanjakson, jolloin todella elin hetkessä. Nautin vaan kaikesta mitä näin, koin ja aistin. En käynyt vauvapalstalla ollenkaan, koska oli kiire elää omaa elämää ja kokea asoita oikeassa elämässä.

Luulin jo saavuttaneeni pysyvän zen-olotilan, mutta sitten elämä jotenkin palasi vanhoihin uomiinsa. En osaa vieläkään sanoa, mistä tämä kaikki johtui. Toivon saavuttavani vielä joskus tuon...