Miten toimia lääkärissä kun ei halua lapsen kuulevan?

adhd asioiden tiimoilla käyty jo 5v lääkärissä. Turha siinä on kaunistella,toki voit miettii sanamuotoja,yleensä lapselle annetaan piirtämishommaa tai muuta tehtävää kun aikuiset keskustelevat. Minkäikäinen lapsi on kyseessä?

Me puhutaan aina ruotsia, kun ei haluta lapsen kuulevan.

ap

Jos tämä ei ole mahdollista, niin kirjoittaisin kysymykseni selkeästi paperille, jonka ojentaisin lääkärille. Jokainen lastenlääkäri ymmärtää kyllä "yskän"...

Ei sun tarvitse sanoa "Pete on kömpelö", vaan "Pete kompastuu helposti rappusissa, ei osaa seistä yhdellä jalalla ja pudottelee helposti tavaroita". Lääkärillekin jälkimmäinen tapa on paljon informatiivisempi.



Ja sitten voit ohjata lapsen mielenkiinnon esimerkiksi kirjoihin tai leluihin siksi aikaa kun juttelet lääkärin kanssa.

ihanasti ajattelet lasta

Siis jos jättäisit vaikka odotustilaan hoitajalle vahdittavaksi, niin kyllä se lapsi sitäkin ehkä ihmettelisi.



Mutta kielen vaihto voisi toimia, mutta kyllä lapsi sillonkin tajuaa että jotain semmoista puhutaan mitä hän ei saa kuulla. Mun mielestä voi ihan reilusti sanoa juuri niitä "oireita", mutta ei arvottavasti. Jos lapsi kärsii kömpelydestä jo valmiiksi, ehkä hän on helpottunut jos siihen etsitään apua.

ei ole aikaa työn lisäksi ikävä kyllä. Ota mukaan isä tai muu ystävä tai sukulainen



t sh

jos lapsi on kömpelö,niin voit ihan reilusti sanoa lapselle,että mennään käymään lääkärissä ja juttelemassa asioista kun (esim.) kompastut herkästi. Kyllä aikuiste ihmiset osaavat keskustella vaikeistakin asioista keskenään ilman,että lapseen kohdistuu mitään negatiivista,jos on lastenlääkäri kyseessä,niin hän kyllä osaa otta lapsen huomioon. Tuon ikäinen saattaa olla innokas piirtelemään tai muuta ja ei edes juuri kiinnitä huomiota keskusteluun.

meillä tutkittiin siis lapsen ongelmia laajemmalti ja tuloksena oli asperger-diagnoosi. Nekin palaverit olivat aika ongelmakeskeisiä ja hetkittäin hyvin negatiivisia sävyltään kun kaikki eivät osanneet olla ihan asiallisiakaan (kun koululta tultiin kertomaan, olivat psykiatritkin kauhuissaan keskustelun sävystä). Mutta tuon ikäinen lapsi tajuaa jo, että häntä tutkitaan ja ihmettelee miksi ja pelkää että onko joku vikana.



On ihmisen perusoikeus tietään 1) että minua tutkitaan ja 2) miksi minua tutkitaan ja 3) mitä tutkimuksissa saadaan selville. Myös lapsen oikeus. Lapsen kohdalla oikeus on sitäkin tärkeämpi, kun se voi vaikuttaa siihen, pystyykö lapsi luomaan luottavaisen hoitosuhteen myöhemmin kehenkään terveydenhoitotahoon. SIllä luottamuksella kun on väliä todennäköisesti sekä näiden ongelmien hoitamisen suhteen että tulevien sairauksien ja sattumusten - ehkä koko iän.

Asioista voi minusta hyvin puhua lapsen kuullen neutraalisti, mutta on minusta iaka turha kuvitella, että jos lapsi piirtää tai lukee samassa huoneessa niin ei muka kuuntelisi aikuisten juttelua. Minä kirjoittaisin kirjeen, jonka sitten annan lääkärille. Siinä on sekin hyvä puoli, että tulee varmemmin sanottua kaikki se mitä halusit sanoa. Minä ainakin helposti siinä istuessa unohdan osan. Kyllä lääkäri varmasti tajuaa miksi kirjoitit kirjeen. Minä vastaavassa tilanteessa puhuin terkkarin kanssa puhelimessa ja terkka oli sitä mieltä, että hän välittää nämä asiat lääkärille, että ei siinä ole mitään järkeä, että lapsen kuullen ruoditaan mitä hän ei osaa ja miten on hankalaa. Niin, meillä oli muutakin kuin pelkkä motoriikka eli arjessa oli oikeasti joskus hankalaa.

Jos lapsi on samassa huoneessa hän takuuvarmasti kuulee ja kuuntelee joka sanan. Kukapa ei olisi kiinnostunut mitä itsestä puhutaan.



Tekisin ehkä niin että selostaisin lääkärille neutraaleilla ilmaisuilla "suuret linjat" ja listaisin yksittäiset oireet paperille. Näin lapsen ei tarvitsisi kuunnella ikävää "vikalistaa" itsestään.



Kenen aikuisen mielestä olisi kiva kuunnella vieressä yksityiskohtaista selostusta mitä kaikkea hänessä on pielessä?

itsestään.



Siis ihan sellainen kaikkien pientenkin kommellusten kaivelut ei kuulu lapsen korville- mikä täytyy alkuselvittelyssä tehdä, ei kuulu lapsen korville. Osa näistä asioistahan voi olla ihan normaalejakin, eli lapsen olis turhaa saada niistäkin asioista paineita.



Itse jättäisin soittopyynnön lääkärille etukäteen ja selvittelisin tilannetta puhelimitse. Sitten lapsen kanssa menisin lääkäriin ja lapselle olisi kerrottu jokin lapsen kehitystason mukainen selitys "lääkäri tutkii löytyisikö jotain keinoa opettaa sinua keinumaan paremmin tmv. riippuen siis ongelmakentästä ja lapsen iästä.

usein huomaa että keskustelu ei ole avointa jos lapsi on samassa huoneessa (piirrellessäkin varmasti kuuntelee vaikka ei siltä näytä). On tuskastuttavaa että käynnillä tulee kuva että lapsi on edistynyt harjoiteltavissa taidoissa ja myöhemmin sitten kuulee että se edistyminen on oikeasti ollut minimaalista. Tai ongelman tai vanhemman huolen taso ei ole tullut selville. Eikä lapsen kuullen voi vanhempi sanoa että on todella tuskastunut siihen alituiseen harjoitteluun ja koko lapsi ärsyttää (lievästi sanoen) ihan tuhottomasti.



Toki lapsella on oikeus tietää omasta tilanteestaan, mutta ihan kaikki ei sovi lapsen korville.

niissä asiat keskustellaan lapsen kuullen,käytännössä tällaiset etukäteen soittelut ei vaan onnistu ihan jonotilanteista johtuen. Itse en ole kokenut asiaa koskaan ongelmaksi ja ei lapsikaan,lapselta aina kysytään,että jäikö epäselvää ja lääkäri selventää lapselle asiat joista me aikuiset keskustellaan keskenämme.

Lapsi kyllä tietää ongelmansa,niistähän jauhetaan joka päivä muutenkin(keskittyminen,käytös ym),olisi outoa,ettei niistä puhuttaisi hänen kuulleen.