Mikä siinä on, että jos olen eri mieltä enemmistön kanssa jostain asiasta niin tuntuu pahalta?

Kun seuraa mediaa tai somea, niin todellakin pitää paikkansa. Maailma on mielensäpahoittajia täynnä. Vaikkei joku väite kohdistuisi edes itseen, loukkaannutaan muiden puolesta. Mitä muuta se on kuin eriävästä mielipiteestä loukkaantumista?

Se on ihmisen mekanismi jonka avulla hän ymmärtää ettei kuulu laumaan. Erilailla ajattelevat on karkotettu heimosta esimerkiksi. Siksi ihmisillä on sisäinen tarve olla samaa mieltä kuin valtaosa, varsinkin johtajat.

Meitä kontrolloidaan juurikin laumana ja erilaiset syrjäytyvät tai heille nauretaan. Siksi ihmiset eivät uskalla olla omia itsejään tai erottua joukosta tai laukoa valtavirtaa vastustavia mielipiteitä. Pitää mennä massan mukana että tuntee olevansa onnistunut elämässä. 

Nämä on näitä outoja juttuja ihmisessä, jotka ovat kehittyneet evoluution myötä. Samoin kuin manipuloitavissa oleminen tai häpeän ja syyllisyyden tunne ihan väärissä tilanteissa. Ihminen on kesken tai kehittynyt joiltakin osin väärään suuntaan. Kasvatus tuo siihen osansa. Ihmisen biologia ja kasvatus eivät aina kohtaa, vaan voidaan aiheuttaa biologisen mekanismin aktivoituminen tai vahvistuminen tilanteessa, jossa se ei ole tarkoituksenmukaista.

Mielenkiintoinen aihe. Jatkakaa.

Yksin jäämisen pelkohan se on, vaikka oman tien kulkeminen vapauttaa ja vahvistaa ihmistä, kun tämä huomaa, ettei mitään tapahtunutkaan. Minä olen yhä ja minusta tuntuu entistä paremmalta, koska puolustin hyvää tai uskalsin sanoa oman ajatukseni. Kokemus Elämisestä vahvistuu, ja kysymykset elämän merkityksettömyydestä haihtuvat. Eläminen on "elämän tekemistä", aitoa tien valintaa. Jos siitä oikeudestaan luopuu jonkun itsensä valta-asemaan kammenneen persoonallisuushäiriöisen hyväksi, on elämän liekin sijaan vain polttoainetta muille.

Ketä tässä porukassa pitää miellyttää, mitä pomo haluaa minun sanovan tai ajattelevan, mikä nyt on muodikasta, ovatko kiinnostuksenkohteeni ja ajatukseni "tyhmiä", onko taas pakko olla porukassa mukana kiusaamassa, vaikka sydän sanoo muuta, nyt ei tunnu hyvältä, mutta pakko mennä joukon mukana, olo on tyhjä, mutta kun tämä on sitä "oikeata" elämää, joka on luotu kulissiksi sisäiselle tyhjyydelle ja merkityksettömyydelle. Olen mä sentään tässä voittajien kahviporukassa puhumassa p:tä. Kait se elämäksi riittää.