Ystävästä tuli etä-äiti

Olen ollut liki 10 vuotta etä-äitinä ja vasta nyt eksäni on pystynyt (melkein 10 vuoden jälkeen) sopimaan asioista kanssani normaalisti.Itse uuvuin jatkuvaan tappeluun, väkivaltaan ja riitaisaan elämääni ja luovutin, niin unelmani kuin lapsenikin isän hoiviin, lähdin itse toiselle paikkakunnalle töihin, mutta jatkuva ikäväni lapsia kohtaan toi takaisin kotipaikkakunnalle.Olin tietyllä tavalla "sekavassa" mielentilassa ja halusin pois koko tilanteesta.Edelleenkin etä-äitiys koetaan "huonona äitiytenä" , joten omaa paikkaani olen joutunut puolustamaan kovastikin. Olen saanut turpaani, ollut ensikodissa yms, joten näin jälkikäteen en enää ihmettele, miksi halusin pois.Voimani ehtyivät. Kukaan ei toisen elämäntilannetta voi tietää, eikä voimavaroja. Tottakai olen katunut lähtemistäni, koska edes oikeudenkäynnin jälkeen en saa lapsiani takaisin. Laissa lasten etu on säilyttää olemassaolevat olosuhteet mahdollisimman pitkälle samankaltaisina ja isä ei koskaan ole lapsiin koskenut. Asia on hankala, mutta olen nähnyt tämän kokeneena, kuinka pahasti etävanhempaan voi sattua, ellei eksän kanssa yhteys toimi.Kukaan instanssi ei oikeasti auta, vaikka sosiaalitoimistot muka haluavat lasten parasta. Nyt lapseni ovat isoja, välini eksään paremmat yms.--ja aika parantanut haavoja.Silti, äitiys on niin voimakas tunne, että olen välillä kuin nyrkillä seinään lyöty. Voimia muillekin etävanhemmille!

postia voi laittaa asiasta jos haluaa lisätietoja, tai vaihtaa kokemuksia osoitteeseen liisa.lampinen@hotmail.com



Vastailen satunnaisesti työn ja opiskeluni lomassa

Ratkaisu oli ihan hyvä. Tähän johtivat monet syyt, joita en nyt erittele, mutta alkoholi se ei esim. ollut. Emme me mitenkään tilanteesta kärsineet. Ympäristö taisi kärsiä sitäkin enemmän, koulussa jouduin silmätikuksi isäni yksinhuoltajuuden vuoksi. Niin tavatonta se oli 80-luvulla. Kyseltiin, kuka tekee ruokaa ja pyykkää, kerroin isäni tekevän sen kuten tähänkin asti :)



Äitiämme saimme tavata niin paljon kuin halusimme, pyörän selkään vain (asui parin kilometrin päässä).



Välit äitiini ovat erinomaiset, soittelemme monesti viikossa, käymme hänen luonaan mummilassa jne. Varmasti äiti kärsi ratkaisustaan aikoinaan lähinnä ympäristön paineen vuoksi ( kiitos vain arvostelijoille), mutta meillä tehtiin kuten oli parasta lapsille ja kaikille.



Mitään erityistä naisen mallia en kaivannut kenestäkään ulkopuolisesta ja olisi lähinnä ärsyttänyt jos joku olisi tullut holhoamaan, isä osaa kasvattaa teinitytärtä siinä missä teinipoikaakin ja itseasiassa isältä saatu arvostus on arvokasta teini-ikäiselle, miehen mallia enemmän kaivataan kun kaikenmaailman kollit alkavat kiinnostaa :)



Lopputulos, ei traumoja ei kaunoja. Joten älkää nyt arvostelko ihmisiä, kun ette tiedä taustoja ja ne eivät oikeastaan teille edes kuulu.

olisiko hyvä, että lapset ovat jatkuvasti juopottelevan ja miestä vaihtavan äidin kanssa? tuskin kovin hyvää naisen mallia pystyy tarjoamaan.



lähtisin kyllä hakemaan apua ensijaisesti kyseiselle äidille, että saisi elämänsä kuntoon.

jolloin parempi että lapset ovat isällään, vaikka ovatkin jo teini-ikäisiä.



Ei kannata tuomita (mikä selvästi näkyy tekstistäsi) kun et oikeasti tiedä tilannetta.

En tuomitse olen vain äärimmäisen pahoillani ratkaisusta! Ja ihmettelen miten tässä näin kävi. Lisäksi mietin pitääkö minun ottaa enemmän roolia tyttöjen elämässä VAIKKA tiedän että ystäväni siitä suuttuu..

Ei edes näe lapsiaan kuin harvakseltaan ja silloinkin 1-2h.

näille tytöille enemmän koska äiti näkee harvoin ja lyhyesti.. En tuomitse häntä, mutta elintapansa kyllä (kännit joka päivä ja paljon irtosuhteita, ei asuntoa) haluaisin vain auttaa. Olen jo tajunnut ettei ystävä halua apua, mutta miten nämä lapset.. ap

selvää, että tottakai sun pitää olla tukena ja naisen mallina niille teini-ikäisille tytöille, jos äiti ei hoida velvollisuuttaan lasten vanhempana. Teini-iässä on suuri riski muutenkin masentua ja saada vaikka syömishäiriö, tai joku muu häiriö (viitelyä, juopottelua, huumeita), varsinkin jos vanhemmat eivät pidä huolta. VAikka isä olisikin kunnollinen, hän ei kuitenkaan varmaan osaa asettua teini-ikäisen tytön nahkoihin samalla tavalla kuin nainen osaa. Etenkin kun olet kummikin, niin tietysti autat ja olet tukena! Ysäväsi on aikuinen ja vastaa itse elämänsä sössimisestä, mutta kun on lapsi kyseessä, kaikki apu ja opastus on tarpeen! Ajattele vaikka näin että sun avullasi he ehkä saavat elää suht normaalia elämää ja kasvaa suht normaaleiksi naisiksi, äidistään huolimatta.

kuulostaisi siltä, itsetuhoinen käyttäytyminen esimerkiksi.



Oma minä hukassa, on vain ollut äiti ja vaimo, ja nyt huomaa lapset kasvaa ja joutuu etsimään itseään joltain suunnalta.



Kysyn sinulta aapee, välitätkö ystävästäsi todella? Jos välität olisit todella huolestunut hänestä.



Isä varmaan hoitaa lapset ja on mummot olemassa, mutta kuka välittää ystävästäsi, kuka avaa sylinsä ja lohduttaa, kuka ei tuomitse häntä?

ja jos isukilla on naisystävä niin tytöt saa kyllä naisenmallin siitä..

Jos se selvästikin on lapsille parasta. Aivan niinkun tässä sinun ystäväsi tilanteessakin. Mielestäni maailmassa on liian paljon itsekkäitä äitejä, jotka pitävät lapsista kiinni viimeseen asti, kuvittelevat, että vain äiti voi olla se paras vanhempi, vaikka kaikki huomaavat, ettei näi ole. Lapset riistetään maailman parhaalta isältä ja annetaan äidille, jolla saattaa olla pahojakin ongemia, kuten ystäväsi alkoholiongelma. Mikä tässä on se hyvä asia? Mielestäni erotilanteissa pitäisi molempien osapuolten täysin objektiivisesti miettiä, että mikä on oikeasti paras ratkaisu lapsille.

Olen yrittänyt auttaa ja tukea häntä niin monin tavoin. En tiedä miten lähestyä ystäväni miestä tässä asissa. vienkö lapset leffaan? Tiedän, että ystävä suuttuu. Suuttui äidilleenkin kun meni sinne kylään, eikä hän ollut paikalla.. ap

Vanhemmat kaksi lasta ovat eri isästä kuin nuorin! Kaksi vanhinta olivat eron aikaan poissa kotoa, mutta nuorin juuri aloittamassa eka luokka! Olivat jo nuorimman lapsen isän kanssa sopineet, että jos ero joskus tulee lapsi jää isälleen! Koska äiti ei halunnut jälleen jäädä yksinhuoltajaksi, kuten oli ollut kahden vanhemman kanssa! Äitllä ei ole autoa ja tämänkin puoleen isällä on paremmat mahdollisuudet viedä lasta harrastuksiin yms.! Heille on tämä järjestely sopinut mainiosti ja poikakin on sopeutunut hyvin tilanteeseen!

monta kertaa ennen kuin ymmärsin sen. Harvinaisen huonoa kieltä ja huutomerkit kruunaa kaiken.

Itse jouduin jättämään aikoinaan pienen pojan, hengissä on kuitenkin selvitty.

Jos isä näkisi lasta 1-2 tuntia silloin tällöin, niin johan täällä huudettaisiin huonoksi isäksi. Kaverisi on joko ongelmissa mielenterveyden kanssa tai sitten oikeasti huono äiti. Ja en tarkoita sitä etä-äitiyttä vaan sitä, ettei tapaa lapsiaa enempää!

alkoi myös eron jälkeen kännätä joka päivä... ja me ei saatu aina edes riitävästi ruokaa



jos juominen alkaa vetää kovasti puoleensa niin se on yleensä menoa ja siihen kuvioon ei lapset sovi