Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia ystävien hylkäämisestä?
19.01.2021 |
Kaipaisin vertaistueksi kokemuksia ihmisiltä jotka ovat joutuneet ystäviensä hylkäämiksi tiukassa paikassa tai henkilökohtaisen kriisin aikana.
Mitä tapahtui, miten selvisit ja palautuivatko välit koskaan? Saitko mitään selitystä hylkäämiselle?
Kommentit (11)
Nämä ovat oma rotunsa, eivätkä ihmisiä lainkaan. En muistele heitä, jumala muistaa kyllä tekosensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä ihmisiä tuntuu olevan yllättävän paljon. En pysty käsittämään miten joku pystyy, itselleni ei tulisi mieleenkään toimia noin edes tuttavaa kohtaan, saati sitten hyvää ystävää.
Mutta jotkut näköjään pystyvät mihin tahansa, ja taakseen katsomatta jatkavat elämää niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, vaikka olisivat juuri heittäneet vuosien/vuosikymmenien ystävyyden roskiin.
En pysty ymmärtämään.
On.
Ensi yönä nousen sen hylkääjän sängyn alta...
Jos Sijaltainen nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Näitä ihmisiä tuntuu olevan yllättävän paljon. En pysty käsittämään miten joku pystyy, itselleni ei tulisi mieleenkään toimia noin edes tuttavaa kohtaan, saati sitten hyvää ystävää.
Mutta jotkut näköjään pystyvät mihin tahansa, ja taakseen katsomatta jatkavat elämää niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, vaikka olisivat juuri heittäneet vuosien/vuosikymmenien ystävyyden roskiin.
En pysty ymmärtämään.
Psykopaatit/narsistit saavat tällaisesta toiminnasta jopa sadistista mielihyvää - eivät pelkästään ”ei tunnu missään” - fiilistä. Kun toinen kärsii sairaudessa, pystyy kärsimyksen moninkertaistamaan hylkäämällä. Tästä he saavat sairaan nautintonsa.
Joo on. Ystävä, jonka olen tuntenut 15 vuotta niin hylkäsi, kun alkoi seurustella ja sai töitä. Hän alkoi perua ja siirrellä meidän tapaamisia vaikka tulin toiselta paikkakunnalta. Seurani kelpasi, kun ystävä oli vuosikausia sinkku ja työtönkin usein. Nyt olen vain varakaveri eikä ystävästä ole kuulunut 4 kuukauteen. Eniten tässä loukkaa se, että nyt kun itsellä on haastava ja raskas elämänvaihe niin ystävästä ei kuulu mitään. Itse olen ystävää tukenut hänen kriiseissäan.
Olen päättänyt, että haluan elämääni vain vastavuoroisia ihmissuhteita, joten annan olla, jos ystävästä ei kerta mitään kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kävi niin päin että kaveri alkoi perua, mutta kun olin työtön se ei minua niin haitannut. Sitten sain töitä ja aloin seurustella niin aikaa ei enää ollut samalla lailla, joten yritin vihjailla että nyt ei enää niitä perumisia ja siirtelyjä, ei ole enää samalla lailla aikaa ja työt pitää aina pyytää vapaaksi etukäteen. Enpä hänestä enää kuullut vaikka yritin pitää yhteyksiä.
Tunnen yhden tällaisen demonin. Toivon, että hänen, samoin kuin saastaisen siemenensä lento loppuu lyhyeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ihmisiä tuntuu olevan yllättävän paljon. En pysty käsittämään miten joku pystyy, itselleni ei tulisi mieleenkään toimia noin edes tuttavaa kohtaan, saati sitten hyvää ystävää.
Mutta jotkut näköjään pystyvät mihin tahansa, ja taakseen katsomatta jatkavat elämää niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, vaikka olisivat juuri heittäneet vuosien/vuosikymmenien ystävyyden roskiin.
En pysty ymmärtämään.
Psykopaatit/narsistit saavat tällaisesta toiminnasta jopa sadistista mielihyvää - eivät pelkästään ”ei tunnu missään” - fiilistä. Kun toinen kärsii sairaudessa, pystyy kärsimyksen moninkertaistamaan hylkäämällä. Tästä he saavat sairaan nautintonsa.
Kieltämättä on kyllä tullut mieleen, että voiko taustalla olla jotain persoonallisuuspoikkeavuuksia tai -häiriöitä. Ystäväni ex haukkui häntä narsistiksi heidän erotessaan. Silloin pidin sitä täysin naurettavana ja tuulesta temmattuna väitteenä, mutta nyt en ole enää ihan varma.
Kun meille tuli ero, niin kaikki ystävät katosivat. Ymmärrän yhteiset ystävät, kun eivät halua puolia valita, mutta myös he kenet tunsin jo ennen parisuhteen alkua katosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun meille tuli ero, niin kaikki ystävät katosivat. Ymmärrän yhteiset ystävät, kun eivät halua puolia valita, mutta myös he kenet tunsin jo ennen parisuhteen alkua katosi.
Tämä on käsittämätöntä käytöstä, ihan kuin ihmiset pelkäisivät, että ero voisi tarttua!
Minut hylättiin, kun perheenjäsen sairastui syöpään.
Ystäväni, jota olin tukenut hänen kriiseissään useita kertoja ja ollut auttamassa milloin missäkin (kuskaamista, lastenhoitoa, juhlien järjestelyä, keskustelua, kaupassa käymistä jne), ei tullut katsomaan minua kertaakaan, eikä auttanut millään tavalla. Kun läheiseni hävisi taistelun ja kuoli, ei ystäväni lähettänyt edes adressia.
Kun shokki oli mennyt, aloin epäillä itseäni ja uskoa, että vain kuvittelen kaiken. Luin kaikki facebook keskustelumme läpi ja siellä hän vanhoissa julkaisuissa suitsutti, miten ei olisi selvinnyt ilman minua, olen korvaamaton, olen kuin sisko hänelle yms. Sitten katselin uudempia julkaisuja. Kun minä istuin sairaalassa, kuolevan läheiseni vierellä, yritin pyörittää lapsiperheen arkea samalla, tai kun yritin surusta sekaisin järjestää hautajaisia, ystäväni nautti elämästä. Hän kirjoitteli koko sen ajan aktiivisesti ylös, miten kivaa oli ystäviensä kanssa pitänyt, lenkkeillyt, juhlinut, käynyt kahviloissa ja bilettänyt.
Emme ole puhuneet, en ole saanut minkäänlaista selitystä ja välit eivät ikinä korjaantuneet.